Joutomaita ja tienvarsia kellanvihreäksi parhaillaan värittävä palsternakka (Pastinaca sativa) on Välimerenmaista kotoisin oleva sarjakukkais- eli putkikasvi, joka on tuotu maahamme vuosisatoja sitten viljelykasviksi ja sittemmin villiytynyt Suomen luontoon.

Vaikka palsternakka onkin tulokas, lajilla on pitkät perinteet. Keski- ja Etelä-Euroopassa ihminen on viljellyt palsternakkaa kauemmin – ilmeisesti jo antiikin Kreikan ajoista lähtien – kuin käyttötarkoituksiltaan ja ulkonäöltään samankaltaista lajia porkkanaa. Suomessa palsternakan siemeniä on löydetty professori Arne Rousin Auringonkukasta viiniköynnökseen -kirjan mukaan Kaarinassa Kuusiston linnan raunioista 1300–1500- lukujen kerrostumista.

Palsternakalla on porkkanaa paksumpi, jopa puolen kilon painoinen juuri, jossa on enemmän tärkkelystä ja kivennäisaineita kuin porkkanassa. Juuressa on haihtuvia eli eteerisiä öljyjä, mikä tekee kasvin maanalaisista osista aromikkaita. Maultaan palsternakka on kuitenkin mieto. Villijuureksena kasvaessaan juuri on tosin maultaan viljelymuotoja kitkerämpi. Juuri on hyvin säilyvä, joten palsternakkaa kannattaisi käyttää nykyistä enemmän, Rousi muistuttaa. Parhaimmillaan palsternakka on pata- ja keittoruoissa.  

Hyvien ravinto-ominaisuuksien lisäksi palsternakasta saattaisi olla hyötyä muissakin arjen tärkeissä menoissa. Vanhojen kirjallisuustietojen mukaan palsternakan juuresta on eristetty samaa yhdistettä, jota villieläimet erittävät ympäristöönsä naaraita houkutellakseen.

Palsternakka mainitaan myös allergiaa aiheuttavien kasvien luettelossa. Tari Haahtelan ja Pentti Sorsan Kasviallergiat ja allergiakasvit -kirjassa palsternakan todetaan voivan aiheuttaa herkille ihmisille kosketusnokkosihottumaa ja viivästynyttä kosketusallergiaa. Allergian mainitsemista ei pidä kavahtaa, sillä samassa luettelossa ovat esimerkiksi tutut ja päivittäin käytettävät saman heimon ruokakasvit kumina, persilja, porkkana ja tilli.