Huonekasveja siemenistä

Koti ei ole koti ilman kukkia (edes leikkona maljakossa) 😉 Moni ostaakin kukat kotiinsa ihan kukkakaupasta tai puutarhamyymälästä, mutta nykyisin myös lähimarketista saa näppärästi hankittua iloa ja piristystä kotiin ruokaostosten lomassa (isommissa kaupoissa valikoimaa tänä päivänä myös riittää kiitettävästi). Me olemme ostaneet monta kasvia, kukkivaa ja vihreää, kukkakaupasta ja isommista puutarhamyymälöistä. Myös marketista jokunen viherkasvikin on lähtenyt mukaan. Tämän tarinan aihe on kuitenkin alkuvuoden uusi kokeilu: kasvattaa huonekasvi ihan siemenestä.

Huonekasvien siemeniä tuli hankittua jo viime vuonna ja alkuvuodesta vähän lisää. Kiinnostus on kasvanut perinteisiä huonekasveja, kuten piispankukkaa ja vaahtera-auliota, kohtaan. Lisäksi kokeilussa mimosaa ja värinokkosta (virallisesti ilmeisesti kirjopeippi).

Äitini on kasvattanut keväisin siemenistä tomaatit ja paljon muutakin koriste- ja hyötykasvia. Ja alkukasvatus on tapahtunut turvepelleteissä! Oli jokseenkin uusi asia itselle. Siispä seuraavalla kauppareissulla tuollaiset ostoslistalle. Näitä turvepellettejä etsiessä kaupassa katse osui näppäränkokoiseen Biolanin minikasvihuoneeseen. Siinä on mukana kaikki perusjutut: rahkasammalpellettejä sekä muovinen alusta ja ”katto”.

 

img_20200517_1351126709874827728467156.jpg
Biolan minikasvihuone on näppärä kasvatusalusta vaikka näille huonekasveille.

Kasvihuone oli helppo ottaa käyttöön. Pelletit ovat tosiaan valmiina tässä mallissa ja niiden päälle kaadetaan vettä. Pelletit turposivat hetkessä ja siemenet oli tuossa tuokiossa kylvetty. Ohjeessa sanottiin, että siemenet voi peittää pienellä multakerroksella ja aivan vähän multaa laitoinkin siementen päälle. 

img_20200404_191204568220329805031600.jpg
4.4.2020 Johnsonia ja Nelsonia ja Korpikangasta 😀

 

Ja kun aikaa tuosta hetkestä on jo tovi, niin voin todeta, että tämä kylvövaihtoehto oli mitä onnistunein. Turvepelletit minikasvihuoneessa osoittautui oikein hyväksi kasvualustaksi. Siemenet itivät todella nopeasti. Tosin, osa viime vuonna ostamistani siemenistä oli lienee jo elinkaarensa loppupuolella, koska itävyys oli niissä heikko. Vanhoja siemeniä oli vaahtera-auliosta ja mimosasta ja yhteensä neljään pellettiin kylvämistäni useasta aulion siemenestä iti vain kaksi (onneksi omissa turvepelleteissään) sekä yksi ainokainen mimosa. Niitäkin oli neljässä pelletissä. Sen sijaan kahdessa piispankukkapelletissä ja neljässä värinokkospelletissä kaikki tuntuivat itäneen. 

img_20200426_1516359132351791738195894.jpg
26.4.2020 ennen koulintaa ja uudelleenistutusta. Vasemmalla piispankukkaa ja oikealla nokkosta.
img_20200426_1553292056950280308185997.jpg
26.4.2020 näytti tilanne uudelleenistutuksen jälkeen tältä. Ylinnä vasemmalla vaahtera-aulio ja toisessa kulmassa värinokkonen, niiden alla toinen vaahtera-aulio ja mimosa eli tuntokasvi. Alemmissa on niin värinokkosta kuin piispankukkaakin.

Nuo kasvoivat nopeasti sen verran suuriksi kasvihuoneessa, että istutin ne muutama viikko takaperin pieniin omiin ruukkuihin ja nyt tilanne se, että pitäisi taas istuttaa ne isompiin ruukkuihin, kun osassa juuret puskevat pohjarei’istä läpi. Osasta katkaisin jo latvoja juurtumaan vesilasiin, ja niistä sitten saa taas uusia kasveja. 

wp-15905005667669043557551880573042.jpg
26.5.2020 eli kuukausi edellisestä tilanne on jo vallaton: värinokkosta, piispankukkaa, mimosaa ja vaahtera-auliota sulassa sovussa. Keltainen läpyskä on diy liima-ansa harsosääskiä vastaan.

 

Samalla kun hankin liljan sipuleita parvekkeelle istutettavaksi (josta olikin omassa postauksessaan aiemmin) huomasin näitä vanhanajan lukinliljoja myynnissä. Ne pistettiin omaan ruukkuunsa. Saa nähdä, kasvaako näistä kukkivia yksilöitä, vai joudutaanko tyytymään pelkkiin lehtiin.

Lukinlilja eli ismene (Hymenocallis festivis)

Yksi kommentti artikkeliin ”Huonekasveja siemenistä

  1. Päivitysilmoitus: Kesäparatiisi parvekkeella

Jätä kommentti