blogi/Taimikasvatus

Maissit vähän venähtäneet. Empä olisi uskonut, että onnistuu.


 cms.vihreita-unelmia.webnod cms.vihreita-unelmia.webnode.fi/taimikasvatus/ e.fi/taimikasvatus/ 


Tänä vuonna taas aloittelin aikaseen ja tällä kertaa päätin kokeilla itselleni uusia lajikkeita. Tässä komeilee pesusienikurkut eli Luffat. Itävyys oli aika hyvää ja useampi taimi on vieläkin hengissä. Tämä lajike tarvitsee ohjeen mukaan kasvihuonelämpötilan, mutta koska omistan vain pienen kennohuoneen, niin toivon kovasti kuumaa kesää näille erikoisuuksilleni. Luffa tekee pitkulaisia hedelmiä, niinkuin muutkin kurkut Pieninä niitä voi syödäkin, mutta jos malttaa antaa kasvaa suureksi, saa näistä oivallisia pesusieniä. Tätä Luffaa voi kätkeä myös käsin tehtyyn saippuaan. Hedelmät vaativat kuivatusta ja hedelmälihan pesua pois rungon ympäriltä, joka on varsinainen pesusieni, "Paavoksikin" kutsuttu.


Tavalliset kasvihuonekurkut ovat jo venähtäneet pidemmiksikin. Vaikka alkuun vaikuttivat varsin honteloilta.

 

Uutena kokeiluna myös maissin kasvatus, joka vaatii lämpimän kasvupaikan. Taimet alkavat olla jo senkokoisia, että pitäisi kiireesti koulia omiin ruukkuihin. Runkoon kannattaa jättää 2-3 tähkää kasvatettavaksi. Jos kasvihuoneen ovi pidetään suljettuna, niin täytyy kukinta-aikaan ravistella taimia pölyttymisen varmistamiseksi. Ahdasta tulee olemaan kasvihuoneessa ensi kesänä, koska taimiväli saa olla 20-30 cm. Toki maissia voi kasvattaa ulkonakin, jos istuttaa taimet harson alle, kun maan lämpötila on 10 astetta. Maissia kehoitetaan kasvattamaan vain yhtä lajiketta kerrallaan.

 Tässä on kasvamassa erilaisia paprikoita, chilejä ja tomaatteja neljässä eri minikasvihuoneessa. Hyvin ovat lähteneet. Paprikat on kasvatettu itse kerätyistä siemenistä, kaupan paprikoista: makeaa pitkulaista ja tavallista punaista paprikaa. Saa nähdä, miten nämä onnistuvat. Chilit ovat lasten kylvöksiä, koska itse en niitä käytä.

Tässä taas minulle uusi kasvatuskokeilu. Sipulit itivät todella hyvin. Koulin niitä tähän Lego-joulukalenterista saatuun lokerikkoon, reiät pohjaan ja muovikansi alustaksi. Toimii toistaiseksi hyvin.

Laventelikin uusi koeilu. Huonosti ovat itäneet ja osa pikkutaimista on nuupahtanut ensimetreillä.

cms.vihreita-unelmia.webnode.fi/taimikasvatus/ cms.vihreita-unelmia.webnode.fi/taimikasvatus/

Kuvagalleria: Taimikasvatus

Kuvagalleria on tyhjä