Kuusi on metsän kuningas – tunnetko sen värimuunnokset? – Muista, että kuusenkerkkien kerääminen vaatii maanomistajan luvan

Kuusi on monille tuttu puu lapsuusajan majaleikeistä. Laaja, lähes maahan asti ulottuva oksisto on jo melkein kuin maja. Kotiintuomisina olivat tuoksuvat pihkatahrat vaatteissa. Myös varjoisat kuusimetsät olivat lapsen silmissä pelottavia, mutta kiehtovia.

Hyvin tiheissä kuusikoissa on merkillinen tunnelma. Kuuset kuivattavat alimmat oksat, joille ei riitä valoa. Kuusikko tukahduttaa myös muun kasvillisuuden valon puutteeseen. Vain parhaiten varjoa sietävät kasvit tulevat toimeen tiheässä kuusikossa. Hentolehtinen ketunleipä peittää maata paikoin yhtenäisenä mattona.

Kuusi sietää hyvin varjoa, mutta kuivuus, myrskyt, ilmansaasteet ja laho vaurioittavat sitä helposti. Sillä on myös monia hyönteistuholaisia.

Sen juuristo kasvaa pinnanmyötäisesti, minkä vuoksi myrskyt kaatavat kuusia runsaasti. Pahimmin kuusia runtelevat juurikääpä ja pohjoisessa pihkakääpä.

Mänty elää pidempään

Kuusi on suorarunkoinen, tummanvihreä ja tiheäoksainen puu. Sen latvus on terävä, ja oksat levenevät rungon alaosaa kohti. Niillä se saa kerättyä kaiken mahdollisen auringonvalon itseensä.

Alkuun päästyään kuusi kasvaa nopeasti. Eteläisessä Suomessa se varttuu tukkipuuksi 60–70 vuodessa, Lapissa siihen kuluu kaksinkertainen aika. Kuusi ei elä yhtä vanhaksi kuin mänty, joka voi saavuttaa viidensadan vuoden iän.

Kuusi kasvaa metsäpuistamme korkeimmaksi. Vesijaon kuusi Padasjoella on maamme pisin: 45 metriä korkea ja noin 150-vuotias. Se ei kilpaile Euroopan korkeimman kuusen tittelistä, joka on Sudeeteilla kasvava yli 65-metrinen jättiläinen.

Kuusi saapui Pohjoismaihin myöhään. Se on metsäpuistamme viimeisin tulokas jääkauden jälkeen. Se kulkeutui Itä-Suomeen noin 5 000 vuotta sitten, mutta Ahvenanmaalle vasta ajanlaskumme alussa. Nykyisin kuusi kasvaa lähes koko maassa, Ahvenanmaalta aina Inarin Lappiin asti.

Tärkein metsäpuumme kuusi hallitsee metsiä kaikkialla, missä on sille sopivaa kasvutilaa. Oikeastaan ainoat alueet, joilla kuusta ei kasva, ovat havupuurajan yläpuoliset tunturit.

Kuusi on mäntyä herkempi metsäpaloille

Kotoinen metsäkuusemme kuuluu havupuihin, eli sen lehdet ovat teräviä neulasia. Ne pysyvät vihreinä ympäri vuoden.

Kuusen runko on ruskeanharmaa, ja sen kuori on hilseilevä ja karhea. Kaarna on selvästi ohuempaa kuin männyllä, eikä kuusi kestä metsäpaloja yhtä hyvin kuin mänty.

Emme aina muista, että puut ovat kukkivia kasveja. Kuusi avaa hätkähdyttävän punaisen emikukintonsa, tulevan kävyn, toukokuussa paria viikkoa ennen mäntyä. Kukinnot ovat vielä pystyssä, jotta siitepöly osuisi paremmin suomujen tahmealle pinnalle. Tuuli pöläyttää silmumaisesta hedekukinnosta siitepölypilven, josta osa kulkeutuu emikukintoon.

Tuulipölytys vaatii suuret määrät siitepölyä, sillä vain murto-osa laskeutuu sinne minne on tarkoitus, eli emikukintoon. Mahtava määrä siitepölyä joutuu hukkaan, ja sitä kelluu keväällä ja alkukesällä vesissä paksuina, keltaisina lauttoina.

Kukinnan jälkeen emikukinto kääntyy alaspäin ja siitä kehittyy käpy. Kuusen siivekkäät siemenet varisevat ruskeiksi kuivuneista kävyistä kevättalven auringon kuivattaessa käpysuomut.

Ne rapsahtelevat auki, ja siemenet liitävät spiraalimaisesti pyörien maahan. Tuulisella säällä ne kulkeutuvat tuulen mukana kauas emopuustaan.

Monet eläimet käyttävät kuusen siemeniä ravinnokseen. Oravat ja muut jyrsijät ottavat oman osansa, samoin käpylinnut, kuusitiainen ja käpytikka.

Eteläisessä Suomessa hyviä käpyvuosia on keskimäärin joka kolmas vuosi. Hyvänä käpyvuonna oravalla riittää ravintoa, ja sen talvehtiminen ja pesintä onnistuvat.

Erotatko eri kuusimuodot?

Kuusi on monimuotoisin metsäpuumme. Monet kuusimuodot ovat saaneet nimensä oksien muodosta, kuten harja-, laaka-, kampa- ja nauhakuusi.

Kampakuusen pitkät oksat ovat usein notkolla. Oksien runsaat sivuhaarat riippuvat alaspäin kuin kamman piikit. Nauhakuusen pitkät oksat ovat suoria, ja sen lyhyet sivuhaarat kasvavat ympäri oksaa.

Harjakuusen oksien sivuhaarat haaroittuvat runsaasti, ja ne antavat oksille harjamaisen ulkonäön.

Laakakuusen lyhyehköt oksat kasvavat vaakasuoraan ja oksat näyttävät litteiltä ja leveiltä. Nuorilla kuusilla oksat ovat usein laakakuusen tyyppiä, mutta kasvaessaan kuusten omat erityispiirteet tulevat esiin. Kuusityypeistämme ehkä yleisin on laaka- ja kampakuusen välimuoto.

Käärmekuusen harvat pääoksat työntyvät rungosta sivulle jäykkinä ja harvaan haaroittuvina. Käärmekuusta kasvaa koko Suomessa siellä täällä. Se on puidemme tunnetuimpia erikoismuotoja.

Äärimuotona tunnetaan hyvin harvinainen keppikuusi, jolla ei ole oksia lainkaan.

Värimuunnoksia kulta- ja mansikkakuusi

Myös värit erottavat kuusia toisistaan.

Kultakuusi, joita on Etelä- ja Keski-Suomesta luetteloitu noin viisikymmentä, on tunnetuin värimuunnos. Sen uusien versojen kullankeltainen väri voi kestää vain pari viikkoa tai joissakin puissa koko kesän ja syksyn.

Kun kerkät ovat saaneet vihreän värinsä, ei puuta enää erota toisista kuusista.

Jos kohtaa metsässä kuusen, jonka uudet versot ovat helakanpunaisia, on löytänyt purppura- eli mansikkakuusen. Sen kerkkien kirkas väri säilyy korkeintaan muutaman viikon, minkä jälkeen neulaset muuttuvat vihreiksi. Se on kultakuusta selvästi harvinaisempi.

Kuusen rungot voivat olla erinäköisiä.

Mukurakuusen rungossa ja joskus myös oksissa on kyhmymäisiä muodostumia. Usein mukurat ovat lähellä tyveä, mutta myös koko puu saattaa olla mukurainen.

Nisäkuusi muistuttaa mukurakuusta, mutta sen mukurat ovat aina oksien tyvellä.

Kaarnakuusen paksu kuori on kuin männyn kaarnaa. Se on mukurakuusen ohella melko yleinen kuusen erikoismuoto, jota kasvaa kuusivaltaisissa metsissä pääasiassa Etelä- ja Keski-Suomessa.

Tapionpöytää eli pöytäkuusta on usein pidetty uhripuuna, jolle tuotiin metsänjumalalle tarkoitetut uhrilahjat. Sillä ei ole ylöspäin kasvavaa latvaa, vaan sen oksat levittyvät sivuille lyhyen rungon päässä.

Karuilla kasvupaikoilla tapaa joskus tiheitä, pyöreitä kuusiryhmiä. Ryhmän keskellä on suuri kuusi ja sen ympärillä piiri pieniä kuusia. Puut ovat kaikki samaa yksilöä, jota kutsutaan perhekuuseksi.

Perhekuusi syntyy, kun alaoksat kasvavat maahan asti ja hautautuvat hiljalleen karikkeeseen. Ne kasvattavat juuret, ja oksat kehittyvät uusiksi latvuksiksi emokuusen ympärille.

Kuusenkerkkien kerääminen vaatii maanomistajan luvan

Kuusen keväisistä, kirkkaanvihreistä kerkistä saa terveellistä teetä. Niitä kerätessä täytyy olla maanomistajan lupa. Kuusesta voi valmistaa teetä ympäri vuoden hauduttamalla tuoreita oksia kuumassa vedessä. Juoma on miedon makuinen, mutta se sisältää runsaasti C-vitamiinia.

Kuusi irrottaa limaa, avaa hengitysteitä ja lisää virtsaneritystä. Se myös virkistää, ja sitä käytetään flunssan ja väsymystilojen hoidossa. Aikanaan kuusenkerkkäsiirappia käytettiin yskän hoitoon, mutta sitä voi laittaa esimerkiksi leivän päälle tai moniin jälkiruokiin.

Kuusen pihkasta saatuja purupihkamällejä pureskeltiin jo kivikaudella. Niitä voi valmistaa kovettuneesta pihkasta. Myös pihkan keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Kuusi on hyvin monikäyttöinen puu. Ensisijaisesti sitä käytetään paperinvalmistuksen raaka-aineena, sillä sen puuaines on vähäpihkaista ja pitkäsyistä. Suurin osa Suomessa hakatusta kuusesta käytetään massa- ja selluteollisuudessa.

Kuusta käytetään myös rakennusmateriaalina ja monenlaisten kemiallisten tuotteiden, esimerkiksi havunneulasöljyjen ja keinokuitujen, raaka-aineena. Soitinrakennuksessa kuusta käytetään kaiku­puuna.