Tunnetko nämä kesän yleisimmät kukat? – Upea kuvakavalkadi

Kesäniitty uhkuu tuoksuja. Ilma väreilee helteen odotuksessa ja lukuisat päivänkakkarat, tädykkeet ja leinikit nostavat teriönsä kohti aurinkoa. Sinisiipi laskeutuu metsäkurjenpolvelle ja työntää imukärsänsä syvälle kukkaan imeäkseen makeata mettä.

Puna-ailakki houkuttelee hyönteisiä mesivarastoilleen, mutta vain pitkä­kärsäiset otukset ylettyvät riittävän syvälle imemään makeata herkkua. Pölytyksestä pääsevät huolehtimaan päiväperhoset, kimalaiset ja pitkäkärsäiset kukkakärpäset. Yöksi kasvi sulkee ­kukkansa ja tarjoilu loppuu.

Kissankellon kukat nuokkuvat tuttuun tapaansa. Nuorissa, vastapuhjenneissa kukissa on runsaasti siitepölyä. Se houkuttelee erityisesti kimalaisia. Vanhemmat kukat tuottavat mettä, joka sekin kimalaisille kelpaa. Samalla kukat tulevat pölytetyiksi.

Harakankello on selvä kulttuuriseuralainen. Joskus se villiintyy kasvamaan kesantopellolla violettina kukkamerenä. Rehevän niittykasvillisuuden keskellä harakankello kasvaa jopa 80 sentin korkuiseksi. Avoimilla niityillä se on paljon matalampi. Aurinkoisella säällä kukka osoittaa ylöspäin, sateella se kääntyy nuokkumaan.

Puna-ailakki alkaa kukkia jo alkukesällä. Sen kukilla vierailee perhosia ja kimalaisia.

Kissankello on Keski-Pohjanmaan maakuntakukka. Se viihtyy kuivilla niityillä, ahoilla ja kedoilla.

Ojakellukan pyöreät hedelmystöt ovat tuoneet mieleen pässin killuttimet. Niiden kansanomaisista kutsumanimistä sievistettiin kasvin nimeksi kellukka.

Päivänkakkara on vähentynyt

Vaikka päivänkakkara on vähentynyt selvästi, ei se vieläkään harvinainen ole. Isot ja komeat kasvustot ovat kuitenkin lähes kadonneet. Päivänkakkara sinnittelee pientareilla, kulttuuriniityillä, kallioilla ja kesanto­pelloilla. Perhoset, kovakuoriaiset, kukkakärpäset, mehiläiset ja kimalaiset pitävät päivänkakkaran jalkahikimäistä tuoksua vastustamattomana.

Voimakkaan keltaiset leinikit kukkivat niityllä usein keltaisina mattoina. Niitty­leinikin taitavat kaikki tuntea, mutta tuntevatko sittenkään? Samannäköisiä lajeja on useita. Niityillä ja pihapiirissä kasvaa yleisenä aholeinikki, joka on tullut Suomeen ihmisen mukana Itä-Euroopan metsäaroilta.Kirjopillike on suurin Suomen neljästä pillikelajista. Kukan violetti väri toimii mesiviittana, joka ohjaa pölyttäjät kukkaan.

Kirjopillike on suurin Suomen neljästä pillikelajista. Kukan violetti väri toimii mesiviittana, joka ohjaa pölyttäjät kukkaan.

Matalakasvuinen maahumala kukkii alkukesällä houkutellen mehiläisiä ja muita mesipistiäisiä.

Kannusruohon tiheät terttukukinnot avautuvat loppukesällä.

Hiirenvirna kuuluu niittyjen tavallisimpiin kukkiin. Yleensä tämä hernekasvi ­kasvaa matalana, mutta muun kasvillisuuden tukemana se voi nousta yli metrin korkuiseksi tarttuma­elimiensä, kärhien avulla. Usein sen seurassa kasvaa keltainen niittynätkelmä. Yhdessä ne muodostavat läpitunkemattomia kasvustoja.

Oletko puhaltanut pillikkeeseen?

Kirjopillike on luonnossamme kulttuuri­tulokas. Se on värikäs ja kookas kasvi, joka viihtyy varsinkin viljely­mailla. Sen keltaisen kukan alahuulen alaosa on violetin värinen. Alahuulesta johtavat mesiviitat syvemmälle kukan nieluun. Ne opastavat hyönteisiä meden äärelle ja samalla pölyttämään kukka.

Moni on maistanut pillikkeen mettä. Kukan saa nyppäistyä helposti irti ja torvesta voi imaista pienen pisaran makeaa nestettä. Siten kukasta tuleekin pilli. Torveen puhaltamalla sen saa soimaan.