Miksi suosia luomutuotteita?

Luomu on tarkkaan valvottua ja tiukat kriteerit omaava tuotantotapa. Siinä ekosysteemien monimuotoisuus säilyy ja ravinteiden kierrättäminen toimii. Eläinten hyvinvointia koskevat vaatimukset ovat tiukemmat. Rikkaruohoja, tuhoeliöitä tai kasvitauteja ei saa hävittää torjunta-aineilla, eikä geenimuuntelu ole sallittua. Jotta elintarviketuote saa luomumerkinnän, on maataloudesta peräisin olevista raaka-aineista 95 % oltava luomua.

Luomutuotantoon ja niiden tuotteiden kulutukseen suhtaudutaan osin kiistellysti. Sen on väitetty olevan vain pröystäilyä, trendikästä, viherpiiperrystä tai ihmisten huijaamista. Kuten itsellä, uskon, että muillakin luomua suosivilla syyt ovat syvällisemmät. Olen käyttänyt enenevissä määrin luomutuotteita vuosien ajan. Ilokseni olen huomannut, että luomutuotteita tulee kauppoihin yhä enemmän ja hinta on tippunut.

Lisäaineet ja torjunta-aineet

Lisäaineet lisätään tarkoituksen mukaisesti elintarvikkeisiin esimerkiksi säilyvyyden, koostumuksen ja ulkonäön parantamiseksi. Niillä voidaan ehkäistä mikrobien kasvua ja täten tehdä elintarvikkeista turvallisempia ja pidentää niiden säilyvyyttä. Osa lisäaineista on luonnollisia eli ne esiintyvät luonnossa kuten lesitiini tai pektiini.

Torjunta-aineita käytetään rikkakasvien, tuhohyönteisten sekä kasvitautien torjunnassa. Myös kasvien kasvua säädellään eri aineilla. Lisäaineita ja torjunta- sekä kasvinsuojeluaineita pidetään yleisesti turvallisina ja niiden määrää etenkin Suomessa valvotaan tarkoin.

Yksi puhutuimpia kasvinsuojeluaineita lienee maailman (myös Suomen) yleisin torjunta-aine glyfosaatti, tunnetuimmalta kauppanimeltään Round Up. Se on liitetty esimerkiksi gluteeniherkkyyteen, sikiöiden epämuodostumiin ja munuaisvaurioihin. Glyfosaatti tuhoaa kaiken vihreän estäen kasvien tietyn entsyymin toiminnan. Koska ihmisellä tätä entsyymiä ei ole, se on ajateltu olevan ihmiselle vaaraton. Jälleen on unohdettu suolistomme mikrobit. Niillä tämä entsyymi taas on, joten glyfosaatti heikentää mikrobiomia ja altistaa suolistovaivoille. 

Glyfosaatti heikentää myös suolahapon tuotantoa mahalaukussa ja altistaa siten matalahappoiselle vatsalle ja sitä kautta esimerkiksi proteiinit eivät pilkkoudu ja imeydy tehokkaasti ja tulee ajan kuluessa ravintoainepuutoksia. Matalahappoinen vatsa ei tapa riittävästi ruuan mukana tulevia mikrobeja, vaan ne pääsevät liiallisena ohutsuoleen aiheuttaen ohutsuolen bakteerien liikakasvua eli SIBOa. Glyfosaatti myös köyhdyttää maaperän mikrobiomia, millä on taas seurauksensa luonnon kiertokulkuun. Glyfosaatin on huomattu olevan haitallista myös pölyttäjille ja niiden tiedetään vähentyneen vuosikymmenien saatossa. 

Suomessa glyfosaattia käytetään eniten viljan tuotannossa. Osa EU-maista on kieltänyt tuotteen kotipuutarhoissa. Glyfosaatti on saanut EU:ssa jatkoaikaa ainakin loppuvuoteen 2024, sen turvallisuudesta kiistellään jatkuvasti.

Koska ilmassa on paljon kysymysmerkkejä, joista ei vielä tiedetä juurikaan, jokainen tehköön valintansa arvojensa pohjalta. On ihan yhtä ok tehdä päivittäiset valintansa ajatellen, että ruoan pitää olla mahdollisimman halpaa ja ei mitään väliä sen terveellisyydellä. Tai niin kauan kun vankkaa tieteellistä näyttöä lisäaineiden tai torjunta-aineiden riskeistä ei ole, niistä ei tarvitse välittää. Mutta myös se, että pelaa varman päälle, valitsee luontoystävällisimmän vaihtoehdon ja sitäkautta parhaat eväät omalle keholle, hinnasta viis.

Muutama syy luomutuotteiden suosimiselle:

  1. Torjunta-aine ja lisäainekuorma vähenevät.
    • Luomutuotteissa saa käyttää 47 eri lisäainetta, kun taas tavanomaisissa tuotteissa lisäaineita on käytössä yli 300.
    • Vaikka yksittäisten lisäaineiden turvallisuus on tutkittu ja ADI arvot (päivittäinen hyväksyttävä enimmäissaanti) eivät normaalilla käytöllä ylity, ei ole kunnollista tutkimusnäyttöä, mitä joka puolelta ympäristöstämme tuleva valtaisa lisäaine- ja kemikaalikoctail aiheuttaa terveydelle pitkällä aikavälillä esimerkiksi suoliston terveyttä tai hormonitoimintaa ajatellen.
    • Lisäaineiden vaikutusta suoliston mikrobeille on tutkittu vasta koe-eläimillä. Esimerkiksi aspartaami ja asesulfaami K saivat rotilla aikaan mikrobiomin muuttumisen 8 viikon kulutuksen jälkeen ja aiheutti rotilla insuliiniresistenssin ja verensokeritasapainon nousun! Eläinkokeita ei kuitenkaan voi suoriltaan yhdistää koskemaan ihmisiin. 
    • Osa lisäaineista on yhdistetty migreeniin kuten natriumglutamaatti, bentsoehappo, aspartaami ja nitriitit.
    • On ollut keskustelua, että atsoväriaineet lisäisivät lasten ylivilkkautta ja keskittymishäiriöitä.
  1. Pienempi mikrobilääkeresistenssiriski kuin tehotuotannossa.
    • Suomessa antibiootteja ei anneta eläimille ”turhaan tai varalta” kuten esimerkiksi Etelä-Euroopan maissa tai USA:ssa, mutta varmasti moni kuluttaa ulkomaista lihaa esimerkiksi ravintoloissa, joten se koskee meitä suomalaisiakin. Elämme myös globaalissa maailmassa, joten antibioottiresistenssiongelmat näkyvät ennen pitkää Suomessakin.
  1. Ympäristön kemikalisoitumisen kuormitus pienenee.
    • Torjunta-aineet ja kemialliset lannoitteet kuormittavat ympäristöä ja vesistöjä, mutta luomutuotannossa ne ovat pääosin kiellettyjä.
  1. Eläinten paremmat olot ja todella tarkka valvonta. Tämä on täysin arvokysymys. Uskon myös, että eläimen syömä ravinto ja elinolot vaikuttaa eläimen lihan rasvahappo- jne. koostumukseen.

 

 

ENITEN TORJUNTA-AINEJÄÄMIÄ SISÄLTÄVIÄ ULKOMAISIA KASVIKSIA JA HEDELMIÄ:

  • Mansikat (MYÖS KOTIMAISET!)
  • Omenat
  • Viinirypäleet
  • Pinaatti
  • Lehtikaali
  • Nektariini
  • Kirsikat
  • Paprikat
  • Tomaatit
  • Kurkku

VÄHITEN TORJUNTA-AINEJÄÄMIÄ SISÄLTÄVIÄ ULKOMAISIA KASVIKSIA JA HEDELMIÄ:

  • Avokadot
  • Ananas
  • Papaijat
  • Sipulit
  • Kaalit ja kukkakaalit

Jos et kuitenkaan raski ostaa luomutuotteita, suosi kuitenkin mahdollisimman paljon kotimaisia satokauden kasviksia.

Se tuote, mitä kulutat erittäin paljon, kannattaa vaihtaa luomuun.

Pese vihannekset aina hyvin. Voit myös liottaa vihanneksia etikka- tai ruokasoodavedessä 30 minuuttia.

Suosi ruokavaliossasi peruselintarvikkeita: kananmunat, kasvikset, hedelmät, marjat, maustamattomat maitovalmisteet, liha, jauheliha, viljatuotteissa puurot, öljyt, voi, pähkinät, mausteet (ei mausteseoksia tai liemikuutioita!) jne.

Opi lukemaan tuoteselosteita! Tee siitä tapa. Älä luota pakkauksen etuosaan, missä luvataan yhtä ja toista. Esimerkiksi ”sokeriton” (sisältää useita makeutusaineita!), ”vain luontaisia aromeita”, ”täysjyvää” jne.