Ruusukaalin viljely - haparoiva, mutta mielenkiintoinen kokeiluKeskiviikko 12.12.2012 - -Esko Erkkilä- Hankimme viime keväänä muutaman ruusukaalin taimen ja istutimme ne muiden kaalikasvien joukkoon ”ryytimaallemme”.
Olimme lähes unohtaneet ruusukaalimme, mutta ennen kyntötöitä kiinnitimme kuitenkin huomiota muutamaan ruusukaaliyksilöön.
Ruusukaali on toki tuttu kasvina, mutta vasta nyt ensimmäisen kerran kokeilimme sen kasvattamista. Kirjallisuustietoon ruusukaalin kasvatuksesta perehdyin auttamattomasti liian myöhään.
Ruusukaalisatoamme tässä.
Sato ei päätä huimannut, mutta sen kokeilumme aiheutti, että ensi kesänä yritämme uudestaan!
Ruusukaali vaatii pitkän kasvuajan, sillä kasvuajaksi nettitieto kertoo 110 – 130 vuorokautta ja silloinkin kyse on varhaislajikkeista. Lisäksi kerrotaan, että ruusukaalin viljely onnistuu ainoastaan Etelä-Suomessa.
Ruusukaali vaati runsaasti kasvutilaa, sillä riviväliksi suositellaan 50 – 60 senttiä ja taimiväliksi jopa 70 senttiä.
Rikkakasvien torjunta on oltava kohdallaan ja myös kasvinsuojelusta kaalikoita sekä kaalikärpästä vastaan on huolehdittava. Kasvinsuojelu meillä toki hoituukin, sillä ilman kunnollista kasvinsuojelua puutarhamaalta on turha odottaa satoa.
Ruusukaalin viljelyssä ”ei pääse palkoille”, mutta itse kasvatettu vihannes lautasella on aina hieno asia. Silloin ei kasvatuksen vaivoja eikä ongelmia muistella, kun lautasella on itse kasvatettuja puutarhatuotteita!
-Esko Erkkilä- |
Avainsanat: ruusukaali, ruusukaalin viljely, |
|
27.6.2013 0.02
-Esko Erkkilä-
Kiitos, kun olet löytänyt vanhan kirjoitukseni! |
7.11.2013 9.32
Irina Kylmänen
Tuo Cyperkill ei ole luomutuotannossa sallittu aine. Luomutorjunnassa kotipuutarhassa voi käyttää harsoja tai verkkoja kaalimaan päällä. |
7.11.2013 11.47
-Esko Erkkilä-
On luonnollista, että luomussa ei ainakaan virallisesti saa käyttää kasvinsuojeluaineita. Useinhan niitä siinäkin käytetään (ainakin ulkomailla). |
...mikähän olisi se ötökkätorjunta, mahdollisimman luomuna?. Ensimmäistä kesää koetan kasvattaa, lahjataimista, olisi kiva saada neuvoja. Pitääkö tyveä "mullata" kuten keräkaalta, kasvun alussa?