Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Polt­toai­ne­pu­la uhkaa, varoittaa SEO – myös läm­mi­tys­polt­to­öl­jyn saa­ta­vuus voi olla vaa­ka­lau­dal­la

Huoltoasemayhtiö SEO kehottaa huoltoasemiaan varautumaan ensi viikolla alkavaan lakkoon täyttämällä tankit valmiiksi.

Yhtiö lähetti keskiviikkona kauppiailleen tiedotteen, jonka mukaan Nesteen terminaaleilta ei tämänhetkisen tiedon mukaan saa lastata kuormia kyytiin seuraavien kahden viikon aikana. Myös Neste itse kertoi asiasta keskiviikkona Helsingin Sanomille.

– Lakon toteutuminen on vielä epäselvää, mutta meidän pitää varautua pahimpaan. Eli siihen, että tavaraa ei enää saa maanantaiaamusta alkaen noutaa. Velvollisuutemme on varoittaa kauppiaita tällaisesta mahdollisuudesta, sanoo SEO:n toimitusjohtaja Arto Viljanen.

– Käytännössä tavaraa riittää varmaan joksikin aikaa terminaaleissa, mutta on toinen juttu, saako kuljetusyhtiö mennä noutamaan tavaraa. Ja ensimmäinen tieto on, että ei saa. Tällöin kyse on siitä, kuinka paljon loppuviikosta ehditään ajaa asemille, ja paljonko niillä on kulutusta.

Viljanen toteaa, että tilanne vaikuttaa todennäköisesti bensan hintaan.

– Nopeasti ajateltuna, jos tavara uhkaa loppua säiliöstä, pidän hinnannousua ihan mahdollisena.

Myös lämmityspolttoöljyn saatavuus voi olla tilanteen vuoksi vaakalaudalla.

– Se on samanlaista terminaaleista noudettavaa tuotetta kuin bensakin. Joissain tapauksissa se voi kolahtaa kovaakin, jos lämmityspolttoöljy loppuu talosta eikä sitä saa mistään lisää. Siinä mielessä tällaisilla toimenpiteillä voi olla vakaviakin seurauksia, Viljanen sanoo.

Aiemmin keskiviikkona myös Teollisuusliitto arvioi HS:lle, että polttoaine tulee loppumaan huoltoasemilta lakkoviikkojen aikana.