Sen piti olla helppoa – kootut epäonnistumiseni taimikasvatuksessa

Sanon heti kärkeen, että olen kasvattanut jo aika paljon kukkien taimia siemenistä ja olen enimmäkseen onnistunut. Tälläkin hetkellä parvekkeellani ulkoilee yhteensä noin 50 hyvinvoivaa kiinanasterin, leijonankidan ja keijunmekon tainta sekä noin 25 kuukasimansikan ja köynnöspinaatin tainta.

Onnistuminen on kuitenkin aina samanlaista, kun taas epäonnistua voi lukemattomin eri tavoin. Onnistuminen on tylsää ja siitä kertominen aiheuttaa kateutta. Myötähäpeä ja vahingonilo – paljon kivampia tunteita. Tarjoan niihin nyt teille mahdollisuuden, olkaa hyvät, eipä kestä kiittää.

Asiaan: missä kaikessa olenkaan epäonnistunut ja mitä olen siitä oppinut?

Yksi onnistumisista: pidin köynnöspinaatti Järvensivun kylvöstä neljä viikkoa 5-asteisessa jääkaapissa, minkä jälkeen siemenet itivät huoneenlämmössä noin viikossa. Kuukausimansikoille riitti viikon kylmäkäsittely. Molemmat siemenet ja kylvöohjeet olivat Siementarhasta.

1. Jätin pikkutaimet paahteiselle ikkunalle ja lähdin reissuun

Tämä tapahtui jo siihen aikaan, kun kasvatin kukkia pelkästään parvekkeella. Olin tilannut valmiita pikkutaimia puutarhalta ja hoivasin niitä ikkunan edessä. Sitten pääsin työpaikan opintoretkelle Islantiin. Aivan mahtava paikka ja ikimuistoinen reissu. Sillä aikaa kuitenkin valtaosa taimista kuoli. Syy: taimet olivat valoisalla ikkunalla, sälekaihtimet olivat auki ja sattui monta aurinkoista päivää peräkkäin. Olin neuvonut kastelemaan joka päivä, mutta kastelija ei ollut kuullut sanoja ”joka päivä”. Valon säätelystä en ollut maininnut mitään.

On helpompaa pidättäytyä matkustelusta kuin ennustaa säätä tai opettaa ummikko hoitamaan taimia. Pikkutaimia pitää katsoa tarkasti monta kertaa päivässä ja päätellä pienistä merkeistä, miten ne voivat ja mitä tarvitsevat.

Lue lisää: Pikkutaimia postimyynnistä

Lue lisää: Turrena Islannissa – Kävelin mannerlaatalta toiselle

2. Kasvatin rumia kukkia ja tajusin sen vasta seuraavana vuonna

Akileijat ovat ihania monivuotisia kukkia eli perennoja. Olen yrittänyt kasvattaa niitä siemenestä jo monta kertaa, ja vain kerran olen onnistunut. Ikävä kyllä juuri se lajikevalinta (Winky double red and white)  oli epäonnistunut enkä tykkää kukista yhtään. Olisin halunnut hienostuneita huituloita enkä vulgaareja cancan-hameita.

Pussin kyljessä oli kyllä valokuva, mutta sieluni silmät eivät kai uskoneet sitä. Mikä pahinta, totuus paljastui vasta seuraavana vuonna. Akileijat kasvattavat nimittäin ensimmäisenä vuonna vasta lehtiruusukkeen ja kukkivat seuraavana kesänä. Toisaalta valinnan varaakaan ei ollut – tuo oli ainoa akileija, jonka siemeniä silloin löysin. Myöhemmin olen kylvänyt toista akileijalajiketta kolme kertaa turhaan. En vain saa sen kylmäkäsittelyä onnistumaan.

Kuvan akileijat kylväytyvät itsekseen siirtolapuutarhassani Villa Palasessa, mikä taitaakin olla paras tapa. Viime kesänä annoin periksi ja ostin kolme vakoisen akileijan tainta puutarhamyymälästä. En edes yrittänyt kasvattaa siemenestä.

Keräsin keijunmekon siemeniä Villa Palasen terassilla viime syyskuussa.

3. Keijunmekot kuolivat lähtökuoppiinsa enkä tiedä, miksi

Olin onnistunut tsinnioiden ja kosmoskukkien taimikasvatuksessa niin hyvin, että päätin tänä vuonna kokeilla jotakin vaikeampaa – keijunmekkoja. Vaikeus johtuu pitkästä esikasvatusajasta eli siementaimi pitää pystyä pitämään hengissä tammi-helmikuusta saakka, jotta sen voi istuttaa amppeliin touko-kesäkuussa ja saada ensimmäiset kukat ennen juhannusta. Kokeilin samalla ensi kertaa kukkien kasvatusta omista siemenistä.

Kylvin samaan aikaan syksyllä keräämäni omat siemenet, joissa oli tallella leveät siivekkeet, ja ostosiemenet, jotka olivat paljaita. Olin lukenut, että siivekkeet auttavat pitämään siemenen sopivan kosteana itämiseen asti, ja siksi kuvittelin, että saisin omista siemenistä paremmat taimet tai ainakin ison määrän taimia. Ostosiemenet olivat vain kaiken varalta.

Toisin kävi. Impectan viidestä siemenestä kasvoi neljä käyttökelpoista tainta. Omista siemenistä sain muistaakseni noin 15 tainta, mutta vain muutama niistä kasvatti muutakin kuin sirkkalehdet ja kaikki lopettivat mystisesti kasvamisen alkuunsa. Olosuhteet olivat täysin samat kuin ostosiementaimilla. Epäilen, että harsosääsket, joita parveili muutamia taimien ympärillä, munivat taimimultaan ja toukat söivät taimien juuret. Mutta mikseivät ne syöneet viereisen lokerikon taimia? En ymmärrä.

Leijonankita Twinny Appleblossomin taimet ulkoilevat lasitetulla parvekkeellani. Erotan Appleblossomin ja sisarlajike Peachin erivärisistä koulintaruukuista.

4. Ajattelin, että pääasia kun valoa on paljon, ja taimet melkein paloivat

Taimikasvatuksen harrastaja ei voi tulla toimeen ilman kunnollisia kasvivaloja, mutta valoa voi olla myös liikaa. Opin tämänkin kantapään kautta.

Virittelin ensimmäiset kasvilamppuni viitisen vuotta sitten pelargonien talvetusta varten vanhaan Lundia-hyllykköön. Halusin kiinnittää lamput hyllyjen alapuolelle. Koska sopivan kokoisia ja helposti kiinnitettäviä oikeita kasvivalaisimia ei ollut saatavilla, ostin tavallisia raksavaloja, jotka kiinnitin nippusiteillä. Laskin, että pelargonien lehdille tuleva luksimäärä olisi suunnilleen sopiva. Pelargonit pärjäsivätkin valojen alla pääosin ihan hyvin, mutta tummalehtiset selvästi huonommin kuin vaalealehtiset. Ne tuntuivat viihtyvän paremmin hiukan niukemmassa valossa.

Taimikasvatuksessa kesäpäivänhattujen lehdet kupertuivat viime keväänä oudosti ja osa lehdistä alkoi punertaa. Kun myöhemmin istutin taimet kukkapenkkiin ilman kunnollista karaisua, ne melkein kuolivat valosokkiin: kaikki vanhemmat lehdet muuttuivat tummanpunaisiksi ja vasta uusista, avomaalla kasvaneista lehdistä tuli vihreitä. Sopeutuminen vei useita viikkoja ja hidasti kasvien kehitystä. Tästä ymmärsin, että punertumalla kasvi suojautuu liialta valolta samoin kuin ihminen ruskettumalla.

Kun tänä vuonna näin, että keijumekkojen pikkuruiset taimet muuttuivat punaisiksi, ymmärsin heti, mistä on kysymys ja siirsin ne pois voimakkaiden valojen alta. Vihreys palasi, mutta taimet eivät toipuneet.

Nämä taitavat olla kiinanasterin sirkkalehtiä.

5. Tein syyskylvöt suoraan kukkapenkkiin – kasvatin pelkkiä rikkaruohoja

Syys-, talvi- ja hankikyvöt ovat juuri nyt kuuminta hottia. Edelläkävijät hehkuttavat, miten helppoa ja kätevää on kylvää siemenet ulos jo talvella, kun monien siementen vaatima kylmäkäsittely hoituu luonnostaan, taimet eivät vie tilaa ikkunalla, lisävalaistus on tarpeetonta ja taimista kasvaa tukevia ja olosuhteisiin sopeutuneita ilman karaisua. Maan molemmat johtavat puutarhalehdet kertoivat talvikylvöistä usean aukeaman kuvajutuilla vuoden ensimmäisissä numeroissaan.

Kokeilin syyskylvöjä jo viime kaudella, jolloin yksityiskohtaisia ohjeita oli vaikeampi löytää. Kylvin punalatvan ja akileijan siemenet kahteen sievään riviin kukkapenkkiin, jonka olin päällystänyt kaupasta ostetulla kylvömullalla. Peittelin ne kevyesti. Tulos: keväällä penkissä ei näkynyt pitkään aikaan mitään. Sitten toiseen kylvöriveistä ilmestyi rivi sirkkalehtiä. Päättelin, että olin saanut punalatvan taimia ja koulin ne ruukkuihin.

Hoivasin taimia ruukuissa koko kesän vain todetakseni elokuussa, että olin kasvattanut rikkaruohoja. Monta eri rikkaruohoa. Mistäpä minä olisin tiennyt, miltä punalatvan taimet näyttävät, kun en ole koskaan nähnyt täysikasvuistakaan kasvia. Yksi taimista saattoi mahdollisesti olla punalatva. Istutin sen kukkapenkkiin enkä vielä tiedä, onko se selvinnyt hengissä talvesta.

Veikkaan, että jos olisin jättänyt kylvölaatikot tähän koko talveksi, minulla olisi nyt punalatvan, akileijan, koristeporkkanan ja syyssädekukan taimia.

6. Tein syyskylvöt parvekelaatikkoon ja vedin täydellisen vesiperän

Vahingosta viisastuneena tein viime marraskuussa syyskylvöt pitkiin altakastelulaatikoihin, joita olin aiemmin käyttänyt parvekkeella. Itsevarmana kylvin akileijojen ja punalatvojen lisäksi myös koristeporkkanaa ja syyssädekukkaa. Jätin laatikot Villa Palasen katetulle terassille ulkotiskipöydän päälle. Päättelin, että jos on tarkoitus antaa siemenille kylmäkäsittely, ei umpijäätyminen voisi olla fataalia. Peitin laatikot harsolla, jotta linnut eivät söisi siemeniä.

Sitten luin netistä, että tärkeintä on peittää kylvökset lumella ja pitää huolta, että niiden päällä on sitä jatkuvasti. Lounaisessa Suomessa on toki lunta joka talvi, mutta usein pysyvästi vasta helmikuussa. Nytkin lumipeite tuli jo joulukuussa, mutta suli välillä useita kertoja pois. Siirsin hätäpäissäni taimilaatikot mökin kulmalle ja haalin lunta päälle. Lumi suli laatikoihin ja sitten jäätyi. Laatikot jäätyivät kiinni maahan enkä saanut niitä siirrettyä takaisin terassille. Ja sitten satoi paljon lisää lunta.

Kevään koittaessa altakastelulaatikoiden vesitilat hölskyivät täysinäisinä. Kaadoin osan vedestä pois, nostin laatikot jälleen tiskipöydälle toivoin parasta. Toistaiseksi turhaan. Yhtään tainta ei ole näkynyt.

Sen sijaan tammi-helmikuussa tavalliseen taimipurkkiin kylvämäni köynnöspinaatti on itänyt. Pidin purkin visusti tiskipöydällä enkä todellakaan sählännyt lumen kanssa. Toisaalta sisätiloissa kylvämäni köynnöspinaatti on kasvussaan paaljon pidemmällä. Kokemukseni eivät viittaa siihen, että talvikylvöt onnistuisivat helposti tai että niistä olisi etua. Paremmat taimet olen saanut sisällä lampun alla.

En kuitenkaan aio antaa periksi. Ensi talvena yritän talvikylvöjä uudestaan, koska olen varma, etten ole vielä epäonnistunut kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Ja vielä ehdin mokata tänä keväänäkin, koska oppineidenkukat, kosmoskukat, kesäleimut, auringonkukat ja ruusupavut ovat yhä kylvämättä. Ettei vaan olisi jo liian myöhäistä!

--

Päivän kuva: Keräsin viime syksynä keijunmekkojen siemeniä talteen Villa Palasessa.