Hortoilua Mystery Cache

Villivihannes-aiheinen mysteerikätkö Rymättylässä.
Finnish wild food themed mystery cache in Rymättylä.

Harva on tullut ajatelleeksi, että maanviljelys on saanut alkunsa villikasvien keräämisestä. Parhaat niistä on otettu viljelyyn, ja pikkuhiljaa ne ovat jalostuneet nykymuotoihinsa. Monien vihannestemme villimuodot kasvavat edelleen luonnonvaraisina metsissä ja pientareilla. Villiruokana tunnetut luonnonkasvit voidaan jakaa neljään käyttötapaa kuvaavaan luokkaan: ruokaisat vihannekset, salaatinlehden tavoin käytettävät, yrttien tavoin käytettävät sekä aromaattiset puut ja pensaat. Tämän mysteerin aiheena ovat ruokaisat ja salaatinlehden tavoin käytettävät villivihannekset. Eli jauhojen jatkeena, juomina ja rohdoksina käytettävät on jätetty pois, vaikkakin useita mainituista kasveista käytetään myös niihin.

Luonnossamme on paljon syötäviä kasveja
Luonnossa on paljon ihmiselle syötäväksi kelpaavia luonnonvaraisia kasveja. Näitä kasveja, joita voidaan käyttää ihmisen ravintona, esimerkiksi leivissä, keitoissa, muhennoksissa ja muissa ruoissa, raaka-aineena ja mausteena, salaateissa, juomien aineksina, kahvin ja teen tapaan, tai rohtona, kutsutaan villivihanneksiksi, villiyrteiksi tai hortaksi. Horta tulee kreikan kielen sanasta, joka tarkoittaa kaikkea villiä ja vihreää jota syödään kuin vihanneksia -> villivihannesten kerääminen = hortoilua. Suomen luonnonvaraisia kasvilajeja, joita tiedetään käytetyn ihmisravinnoksi, on yli 400.

Ihmiset olivat kivikaudella metsästäjiä ja keräilijöitä, ja kun ihmiset keräilivät kasveja syötäväksi, oli elintärkeää tunnistaa kasvit lajilleen. Kokeilun ja erehdyksen kautta opittu tieto ravinnoksi kelpaavista kasveista on sitten kulkenut sukupolvelta toiselle. Irakissa tehdyt arkeologiset tutkimukset osoittavat, että jo kivikauden ihmiset osasivat maustaa ruokansa luonnonyrteillä. Muinaisina aikoina, ennen kuin kiinteää asutusta oli Suomen niemelle muodostunut, elämän jatkuminen oli kokonaan luonnonantimien varassa; luonnosta otettiin kaikki ravinnoksi kelpaava. Metsästävä, kalastava ja keräilevä väestö siirtyi sinne, missä kulloinkin oli syötävää. Liha- ja kalaravinnon ohella luonnonkasvit olivat tärkeitä ruoka-aineina ja mausteina. Kasvien mehevät juuret, lehdet, silmut ja hedelmät ovat siis olleet ihmisen ravintoa kautta aikojen. Jo viikinkiaikana Pohjoismaissa viljeltiin yrttejä. Viikingit kuljettivat mukanaan siemeniä ja kasveja sekä myös tietoja niiden viljelystä ja käytöstä. Viikinkien retkistä kertovat meidänkin rannikkoseuduillamme nykyään villinä kasvavat laukat. Viikingit ja myöhemmin myös munkit puolestaan veivät täältä haluttua väinönputkea etelään. Katolisena aikana munkit toivat Pohjolaan eteläisten maiden voimakasaromisten mausteyrttien viljely- ja käyttötaidon. Suomessa yrttejä viljeltiin ainakin Naantalin birgittalaisluostarissa 1400-luvulla. Nunnien opintoihin kuului kasvi- ja lääketiedettä antiikin mestareiden kirjojen kopioista, mutta myös luostarin omasta kirjasta Nadhen dahls closters book - Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja, joka oli 1440-luvulla ensimmäinen suomalainen lääketieteellinen julkaisu. Kirjassa esitellään perusteellisesti kahdeksaa parantavaa yrttiä ja niiden käyttöä. Joukkoon kuuluvat pihkaa sisältävä thus-suitsuke, kataja, mirha, sinappi, koiruoho, nokkonen, myrtti ja eläinkunnasta majavanhausta. Lukuisia muita hoitoon sopivia kasveja on mainittu lyhyesti. Uskonpuhdistus lopetti luostarit vuonna 1520, mutta yrttien viljely jatkui linnoissa ja kartanoissa. Jo keskiajalla Juhana-Herttuan hovin aikaan 1600-luvulla Turun linnan liepeillä kasvatettiin mausteyrttejä. Suola ja tuontimausteet, joita jo hiukan alkoi olla saatavana, olivat tuolloin hyvin kalliita, joten niitä korvaavat mausteyrtit olivat tärkeitä. Aateliston kartanoista monipuolisen ruoan valmistustaito levisi ensin suuriin maalaistaloihin ja sittemmin pieniin mökkeihinkin. 1700-luvulla mausteyrttejä viljeltiin ja käytettiin laajasti. Muutos maanviljelyvaltaisesta yhteiskunnasta teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi alkoi 1800-luvulla. Viljeltävien kasvisten lajivalikoima monipuolistui, mutta mausteyrtit, jotka olivat jo kuuluneet luonnollisena osana ruokaperinteeseemme, unohtuivat lähes tyystin. Miltei kaikki ihmiset syövät päivittäin maanviljelyn tuotteita.

Villivihannesten keruu on marjastuksen ja sienestyksen ohella toimintaa, jossa huvi ja hyöty yhdistyvät. Kerääminen on virkistävä harrastus, jossa hyöty ja huvi yhdistyvät. Se lisää luonnontuntemusta ja tarjoaa luonnollisen liikuntamahdollisuuden. Villivihanneksia keräämällä voi myös pienentää omia ruokamenojaan. Villivihannesten kerääminen omaan käyttöönsä kuuluu marjojen ja sienien tapaan jokamiehenoikeuksiin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kuusenkerkkien, koivunlehtien, mahlan, juurien ja jäkälän keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Villiruoan käyttöä hidastaa hieman puutteellinen lajituntemus ja sen myötä uskalluksen puute. Valikoimaa nimittäin löytyy ja monet kasveista ovat sesongissa useita kuukausia vuodesta. Aloittele vaikkapa opettelemalla tunnistamaan pari uutta kasvia kaudessa. Luonnossa kasvaa myös myrkyllisiä kasveja, joten kerättävien kasvien sataprosenttinen tunnistaminen on hyvin tärkeää.

Villivihannesten pääasiallinen keruu-vuodenaika on kevät/alkukesä, jolloin nuorten kasvien maku ja ravintosisältö ovat parhaimmillaan. Paras vuorokautinen poiminta-aika on poutainen aamupäivä aamukasteen jo haihduttua. Keruuaika määräytyy kasvinosan ja käyttötarkoituksen mukaan. Lehdet, kukat, siemenet ja juuret ovat parhaimmillaan eri aikoina. Yleissääntönä voidaan pitää, että lehdet poimitaan nuorina ennen kukintaa, kukat vastapuhjenneina, jolloin aromiaineet ovat korkeimmillaan, kukinnot osittain auenneina, siemenet kypsyneinä ja juuret ja juurakot varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista tai myöhään syksyllä lehtien lakastuessa. Tällöin on tosin tunnistaminen vaikeinta. Juurien keräämistä helpottaa, jos kasvin merkitsee sopivalla tikulla tai muulla merkillä ennen kuin lehdet lakastuvat. Keskikesällä juurten ravinto- ja aromiainepitoisuus on pienimmillään. Juurien kerääminen yleensä tappaa kasvin, joten niitä tulee poimia harkiten. Yleensä kasveja ei suositella pestäväksi, jollei ole pakko poistaa esimerkiksi hiekkaa tai savea lehtien pinnata. Juuret ja juurakot kuitenkin pestään huolellisesti ja halkaistaan tai viipaloidaan koon mukaan. Lehdet poimitaan mahdollisimman nuorina, ennen kukintaa. Tällöin niiden ravinto- ja aromipitoisuudet ovat yleensä parhaimmillaan. Vanhemmiten lehdet kovenevat, niihin kerääntyvät parkkihapot muuttavat ne kitkeriksi ja moniin kasveihin iskeytyvät loissienet ja hyönteistuholaiset. Toisaalta myös syksyllä eräät kasvit, kuten ahomansikka, nokkonen ja voikukka kasvattavat uusia käyttökelpoisia lehtiä. Pienikokoiset ja vaaleanvihreät lehdet ovat maukkaimpia. Keruussa noudatetaan kestävän käytön periaatetta. Tämä merkitsee sitä, että kasvustosta kerätään vuosittain korkeintaan noin kolmannes. Yleensä keruu ei saa aiheuttaa haittaa ympäristön muulle kasvillisuudelle. Keräyspaikkoja tulee vuosittain vaihdella, jotta kasveilla olisi tilaisuus toipua keräämisen aiheuttamasta rasituksesta. Villivihannesten kerääminen poikkeaa siis tässä suhteessa täysin sienten ja marjojen keräämisestä, jossa pyritään ottamaan satoa talteen niin paljon kuin mahdollista. Vain terveet ja väriltään normaalit kasvinosat kerätään. Kasveista otetaan vain tarvittava osa, muu osa säästetään. Keruun jälkeen kasvinosat käsitellään välittömästi, valmistetaan ruoaksi, pakastetaan tai kuivataan. Keväällä ensimmäisiä kerättäviä ovat kasvien nuoret juuret ja versot (mm. kaislat, juolavehnä, osmankäämi, voikukka, poimulehti, savikat, vesiheinä, vuohenputki, apilat), mahla ja kuusenkerkät. Talvella sitten on vähemmän hyödynnettävää: jäkälät, männyn pettu, silmut ja teenä havut sekä parkki.

Villivihanneksia voidaan käyttää raaka-aineena erilaisten ruokien, kuten salaattien, leipien, keittojen, muhennosten ja laatikoiden, valmistuksessa. Salaatteihini käytettävien kasvien tulee olla mahdollisimman nuoria. Vanhemmiten useimpien yrttien maku on salaattiin liian voimakas. Aluksi yrttejä lisätään salaattiin vain pieniä määriä muiden ainesten joukkoon. Kun uusiin makuihin totutaan, yrttien osuutta voidaan lisätä. Karvaus kesytetään etikalla, rasvalla, öljyllä tai suolalla. Salaatteihin sopivia luonnonyrttejä ovat esimerkiksi koivun lehdet, maitohorsman nuoret versot, puna- ja valkoapilan lehdet, voikukan lehdet, nuput ja kukat sekä vuohenputken lehdet. Leipätaikinoihin voidaan lisätä kuivattuna esimerkiksi nokkosen lehtiä, puna- ja valkoapilan lehtiä ja kukkia, voikukan lehtiä, pihlajan lehtiä ja kukkia sekä vuohenputkenlehtiä. Keittoihin, muhennoksiin, laatikoihin ja muihin lämpimiin ruokiin voidaan käyttää voimakkaamman makuisia yrttejä kuin salaatteihin. Yrtit voivat tällöin olla tuoreita, kuivattuja tai pakastettuja. Edellä mainittuihin ruokiin sopivia luonnonyrttejä ovat esimerkiksi maitohorsman nuoret versot, nokkosen nuoret versot ja lehdet, puna- ja valkoapilan lehdet ja kukat, voikukan lehdet ja juuret ja vuohenputken lehdet. Kakkujen koristeluun voi käyttää syötäviä luonnonkukkia, esimerkiksi ruusun, orvokin ja voikukan terälehtiä tai apilan, lillukan tai mesimarjan kukkia, kuusenkerkkiä, mausteyrttien, esimerkiksi timjamin, yrtti-iison tai värimintun kukkia, tai viljelyjä kukkia, esimerkiksi kehäkukan terälehtiä ja koristekrassin ja ruohosipulin kukkia.

• Nokkonen eli viholainen sisältää erittäin paljon piitä, rautaa ja C-vitamiinia. Kasvi sisältää myös tärkeitä A-, B-, E- ja K-vitamiineja. Nokkosen ravintoarvo on erittäin korkea. Se on kaloriarvoiltaan saman arvoinen kun peruna ja kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana. Nokkosen C-vitamiiniarvo on viisinkertainen appelsiiniin verrattuna. Nokkosessa on pinaattiin verrattuna seitsenkertaisesti rautaa. Nokkosessa on enemmän kalsiumia kuin maidossa. Mikään kasvi Suomessa ei sisällä yhtä paljon mineraalisuoloja kuin nokkonen. Nokkosta käytetään ruokiin pinaatin tavoin. Nokkosen käyttökohteita ovat mm. vihannespaistokset, kasvislisukkeet, kastikkeet, muhennokset, keitot, piiraat, ohukaiset, pannukakut, leivät ja sämpylät. Ruuaksi tarkoitettu nokkonen kerätään ennen kukintaa aurinkoisen jakson jälkeen, jolloin sen nitraattipitoisuus on alhaisimmillaan. Keruu voidaan aloittaa heti kun versot ovat 10-15cm ja jatkaa myöhäiseen syksyyn. Ennen käyttöä tuore nokkonen ryöpätään. Keitto ja kuivaus tuhoavat poltinkarvojen myrkyn.
• Voikukka on ravintoarvoiltaan nokkosen jälkeen tärkein luonnosta saatava villivihannes. Voikukka on luonnon viherkasveista paras beetakaroteenin lähde, mistä muodostuu A-vitamiinia ja kaikista ruoista kolmanneksi paras A-vitamiinin lähde, heti turskanmaksaöljyn ja naudanmaksan jälkeen. Voikukassa on myös runsaasti kuitua, kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, fosforia sekä B-vitamiineja, tiamiinia ja riboflaviinia. Ne ovat myös hyvä proteiinin lähde. Voikukanlehdet maistuvat erinomaisesti salaateissa, keitoissa tai muhennoksissa. Voikukan lehdissä on kolme kertaa enemmän rautaa kuin pinaatissa ja enemmän vitamiineja ja vähemmän nitraatteja kuin viljellyissä salaateissa. Lehdet kannattaa poimia niin aikaisin kuin mahdollista. Lehtiruodit ovat kitkerin osa, joten ne kannattaa erottaa erikseen. Tosin kitkerissä voikukissa on enemmän ravintoaineita kuin miedommissa. Lehtien karvas maku muistuttaa endiivin tai sikurin karvasta makua. Maku on miedompi varjoisilla paikoilla. Kitkeryyden saa myös vähennettyä estämällä valon pääsyn lehdille kokonaan, jolloin ne muuttuvat valkoisiksi ja maistuvat rucolalta. Nuput voi kiehauttaa tai höyrystää hiukan suolatussa vedessä ja syödä voisulan kanssa (ja suolan kera). Juuria voi käyttää tuoreeltaan esim. (sose)keitoissa ja kuivattuina. Kuivattuja paloja voi napostella myös sellaisenaan. Tuoreeltaan juuri maistuu voikukankitkerältä mutta kuivattuna makealta, aivan kuin kuivatuilta hedelmiltä. Juuria voi käyttää myös keitettynä eri ruokien lisäkkeenä.
• Harakanmuron nuoria versoja ja lehtiä voidaan käyttää pinaatin tavoin.
• Humalan nuoret versot voidaan käyttää parsan tapaan suolavedessä keitettynä.
• Iltahelokista voi käyttää kukat, lehdet ja siemenet. Lehdet muistuttavat maultaan pinaattia, mutta kukat maistuvat samalta kuin tuoksuvatkin eli sitruunaisen makeilta, joten ne soveltuvat jälkiruokien mausteeksi.
• Isohirvenjuuren juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Isomaksaruoho on vanha rannikolla luonnonvaraisena kasvava hyötykasvi, jota on nimitetty myös kallioperunaksi. Isomaksaruoho rouskuu hampaissa ja maistuu herneeltä. Isomaksaruohon lehdet ovat parhaimmillaan raakoina, keitettäessä niiden maku laimenee. Lehdet maistuvat aivan kurkulta. Tuoresalaatissa käytettävien lehtien on saatava olla kuljetuksen ajan kiinni varsissa, jotta ne säilyvät kosteina. Lehtien rapeus ja mehukkuus tuovat mieleen kaalin. Myös juurimukulat ovat meheviä. Niiden maku paranee 15-20 minuutin keittämisen jälkeen. Niitä voi syödä raakana ja keitettynä. Maku on mieto ja muistuttaa hieman pähkinää. Lehdissä on paljon proteiinia.
• Jauhosavikan varret voidaan valmistaa parsan tavoin nautittavaksi ennen puumaisiksi muuttumistaan.
• Juurisikurin nuoret lehdet kelpaavat keväällä salaatteihin, vanhempana niiden maku voimistuu. Juuret ovat inuliinipitoisia, niitä voi käyttää maa-artisokan tapaan.
• Järvikaislan, korpikaislan, sinivihreäkaislan ja merikaislan juurakot ja nuoret versot ovat syötäväksi kelpaavia. Kaislojen nuoret, vielä valkoiset versot ja juurisilmät maistuvat saksanpähkinältä. Hätäravinnoksi ne voidaan syödä heti. Varren valkoinen ydinosa on herkullista raakana, erityisesti korpikaislan. juurakot ja nuoret versot voidaan syödä myös parsan tapaan suolavedessä keitettynä.
• Järviruo’on juurakoihin kasvavat versosilmut ovat parhaimmillaan aikaisin keväällä. Ne kerätään n. 5cm mittaisina ja keitetään suolavedessä parsan tapaan tai käytetään muhennoksiin, keittoihin ja pataruokiin. Kasvin nuoret versot aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä ovat syömäkelpoisia. Pienet punaiset siemenet ovat syötäviä.
• Kallioimarteen eli mesijuuren mehevä, lakritsinmakuinen juurakko on syötävä. Juurakko sisältää runsaasti erilaisia sokerilajeja ja masituu sen vuoksi makealta ja samalla hieman lakritsimaiselta. Ennen vanhaan se on ollut lasten herkku. Juuren maku on parhaimmillaan talvella. Kallioimarre on yksi harvoista syötävistä itiökasveista, sillä useimmat niistä ovat myrkyllisiä. Puhdista juuret harjaamalla. Kallioimarre toimii luonnollisena aromivahventeena mm. marjoille ja kalalle.
• Kalliomaksaruohon juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Kanankaalin lehdet ja lehtiruusukkeet sopivat salaattiin ja voileivän päälle. Sisältää C-vitamiinia 3-4 kertaa enenmmän kuin appelsiinissä.
• Karhunlaukan sipuli, lehdet ja kukat ovat syötäviä. Parhaimmilta maistuvat nuoret, tuoreet lehdet. Karhunlaukassa on paljon C-vitamiinia, vähintään 20 kertaa niin paljon kuin sitruunassa.
• Karhunputken nuoria versoja ja lehtiä voi syödä suolavedessä keitettynä pinaatin tapaan.
• Keiholehden juurimukulat kelpaavat ihmisravinnoksi. Raakoina maku on epämiellyttävä, mutta 20-25 minuutin keittämisen jälkeen se muistuttaa perunaa.
• Ketohanhikin juuret ovat lyijykynänpaksuisia ja sopivat syötäväksi. Niiden tuoksu muistuttaa porkkanaa tai palsternakkaa. Juuria voi syödä myös raakoina ja ne on parasta kerätä aikaisin keväällä, heti kun routa on sulanut. Juurakot käyvät myös keittoihin ja muhennoksiin palsternakan tapaan.
• Keto-orvokin ja tuoksuorvokin kukissa on C-vitamiinia, lehdissä myös A-vitamiinia. Nuoret lehdet kelpaavat salaatteihin sellaisenaan tai pinaatin tapaan 10-15 min. keittämisen jälkeen. Kukkia voi syödä tuoreeltaan.
• Kiertotatarin kypsät siemenet ovat syötäviä.
• Kierumataran (peltomatara/tervaheinä) nuorta kasvia voi syödä keitettynä.
• Koiranputkea voidaan käyttää pinaatin tavoin, sopii myös keittoihin ja muhennoksiin.
• Koivun tuoreita nuoria lehtiä voidaan käyttää persiljan tavoin, sopii myös salaattiin.
• Konnantatarin juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Kuminan nuoria lehtiä voidaan käyttää vihannesten tapaan, sopii myös keittoihin yms. Juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Kuusen kirkkaita vaaleanvihreitä vuosikasvaimia eli kuusenkerkkiä voi poimia keväästä alkukesään. Kuusenkerkät sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä runsaasti antioksidantteja. Tuoreet kuusenkerkät sopivat mausteeksi tuoresalaattiin ja leivän päälle, keittoihin, muhennoksiin, laatikoihin, lämpimiin kalaruokiin, pestoihin, hilloihin, siirappiin ja makeisiin. Kerkät sopivat hyvin myös ruokia piristäviksi koristeiksi.
• Käenkaalin eli ketunleivän lehtiä voi syödä tuoreena, niissä on pirteä, hiukan kirpeä maku, joka sopii hyvin salaatteihin ja jälkiruokia terästämään.
• Leskenlehden nuoria versoja ja lehtiä voidaan käyttää pinaatin ja kaalin tapaan muhennoksiin ja keittoihin.
• Linnunkaalin (luhtakaalin) nuoret lehdet kelpaavat salaatteihin tai pinaatin tavoin valmistettavaksi.
• Litulaukka on hyvänmakuinen ja C-vitamiini-pitoinen mausteyrtti. Maku on sekoitus mietoa valkosipulia, sinappia ja krassia. Sekä lehdet, kukat että tuleentumattomat siemenvarret ovat syötäviä.
• Luhtalitukan maku muistuttaa hieman vesikranssia ja ranskalaisen sinapin sekoitusta. Sekä lehdet että kukat ovat syötäviä.
• Luhtavillan (vesisaran) juurakot ja kevätversot ovat syötäviä. Nuoret ja valkeat ja vihreät versot käytvät sellaisenaan hätämuonaksi tai salaatteihin. Niitä voi käyttää myös erilaisiin keittoihin ja patoihin. Juurakko kelpaa myös keitettynä hätämuonaksi ennen kukintaa.
• Lutukan keväisiä versoja ja talvehtineita lehtiruusukkeita voi käyttää salaateissa, muhennoksissa, keitoissa ja leivänpäällisenä. Sisältää runsaasti A-, C-vitamiinia, rautaa ja valkuaisaineita. Kuivatut siemenet voi jauhaa ja käyttää pippurin korvikkeena. Joskus kasviin voi tarttua valkoruoste-niminen kasvitauti, joka on myrkyllinen. Silloin sen lehtiä ei saa syödä.
• Maa-artisokan eli mukula-artisokan juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Mahla on lehtipuun ravintoliuosta, jota se käyttää kasvun aloittamiseen keväällä ennen kuin lehtien yhteyttäminen alkaa. Mahla sisältää luonnon sokereita, glukoosia ja fruktoosia ja lisäksi mahlassa on erilaisia hedelmähappoja, joista suurin osa omenahappoja. Mahlassa on pieniä määriä myös hivenaineita, joista mainittavimmat ovat kalsium, kalium, magnesium ja mangaani, sekä jokin verran C-vitamiinia. Mahlan käyttötapoja -> mahla-siirappi, veden sijasta missä tahansa ruuanlaitossa esim. pullien tai sämpylöiden leipomisessa, Voidaan juoda sellaisenaan, mahlasima.
• Maitohorsman juuriversoja voidaan käyttää parsan tavoin keitettynä. Nopeasti öljyssä kuumennettuna ja soijakastikkeella maustetussa vedessä kiehautettuna nuorista versoista saa herkullista ruokaa. Nuorista lehdistä tehty silppu antaa vaihtelua salaatteihin ja vihannespaistoksiin. Nuoret vaaleanpunaiset kevätversot kelpaavat sellaisenaan syötäväksi toukokuussa 5-10 cm mittaisina. Suurempie kasvien lehdet kelpaavat paremmin pinaatin tavoin käytettäväksi.
• Merikaalin nuoret, vaaleat versot olivat parsaan ja artisokkaan verrattavaa haluttua herkkua. Pähkinänmakuisten versojen lisäksi myös kukintoja voi syödä kuten parsakaalia ja sirotella salaatteihin. Isoihin kukintoihin tulee satoja kuulamaisia siemeniä, jotka muistuttavat ulkonäöltään ja maultaan sokeriherneitä. Maku on samaa sarjaa kuin latva-artisokassa tai tankoparsassa.
• Mesiangervon nuoria lehtiä on käytetty salaattina. Kukinnot heti niiden avauduttua sopivat jälkiruokien, sipuliruokien sekä vaalean lihan ja kanan mausteeksi.
• Mesimarjan lehdet sopivat viljeltyjen salaattikasvisten kaveriksi kesäisiin salaatteihin. Lehdet sopivat myös villilehtisalaatiksi leivän päälle.
• Mukulaleinikin nuoria, pähkinältä maistuvia lehtiä on käytetty salaateissa. Pinaatin tapaan muhennoksiin ja keittoihin.
• Mäkimeiramia eli oreganoa käytetään mausteena.
• Niittyhumalan nuoret versot ja lehdet ennen kukintaa voidaan käyttää salaatteihin tai muihin ruokiin.
• Niittysuolaheinän hapokas maku tulee oksaalihaposta. "Luonnonkarkki". Monissa maissa arvostettu ruokakasvi. Maun saa miedommaksi kiehauttamalla lehdet. Nuoret lehdet poimitaan lehtiruusukkeesta maanrajasta ja yksittäin varren yläosista. Kukintoja voidaan tarjota salaatissa tai sokeroituna. Nuoret versot ja lehdet valmistetaan ruoaksi pinaatin tavoin.
• Nurmihärkkin nuoret kevät versot ja lehdet voidaan käyttää pinaatin tapaan.
• Nurmilaukka kasvattaa kukkavarteen paljon syötäviä nuppuja. Voit käyttää sen maanalaista sipuliosaa tavallisen sipulin tapaan. Kun varret ovat vielä tuoreita, voit höyryttää koko kasvin purjon tapaan tai grillata naposteltavaksi.
• Nurmitatarin siemenet ja juuret ovat syötäviä aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä. juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan. Lehdet ovat myös syötäviä ja niissä on korkea C-vitamiinipitoisuus.
• Ojasorsimon siemenet käytetään mannasuurimoiden tapaan. Alunperin sana manna tarkoitti nimenomaan ojasorsimon makeita siemeniä.
• Osmankäämilajeja on Suomessa kolme ja kaikki ovat syömäkelpoisia. Aikaisin syyskesällä muodostuu kasvin juurakkoon seuraavan kasvukauden versojen alut. Nämä juurisilmut ovat silloin valkoisia ja norsun torahampaiden muotoisia, noin 5-10cm mittaisia. Ne kelpaavat ravinnoksi sellaisenaan tai salaateissa. Maku muistuttaa kurkkua tai sokerihernettä. Keittoaika on vain 3-5 min. tarvittaessa. Nuoret n. 20-30 cm mittaiset kevätversot kelpaavat sellaisenaan salaatteihin tai keitettynä erilaisiin ruokiin. Kukkavarren valkoinen ydinosa keitettynä tai paahdettuna on kuuluisaa kasakanparsaa ja erittäin herkullista. Avautumaton vihreä emitähkä keitettynä suojuslehtensä sisällä on herkullista. Juuren tärkkelyspitoinen ydin keitettynä ja paloiteltuna parin sentin paloiksi korvaa perunaa. Pilko verot sellaisenaan salaattiin tau käytä parsan tapaan kypsennyksen jälkeen muhennoksiin. Juuret voi kuivata ja jauhaa tai käyttää lämpimiin ruokiin. Osmankäämin juurta lähellä olevan valkoisen tyven maku muistuttaa raikasta kurkkua. Valkoinen osa on ihanan rapea, mutta vihreäksi muuttuessaan sitkeä ja villainen.
• Palpakkojen (rantapalpakko, pikkupalpakko, siimapalpakko, heinäpalpakko, haarapalpakko, pohjanpalpakko) keväiset nuoret versot ja varren tyviosa ennen kukintaa voidaan käyttää keitettynä erilaisiin ruokiin. Kypsät siemenet maistuvat miellyttävästi pähkinämäisiltä.
• Peltohatikan siemenet ovat hyvin öljypitoisia ja syötäviä. Kerääminen on kyllä työlästä, koska siemenet ovat hyvin pieniä.
• Parsaherneen kukkia voi sirotella salaattiin ja palot voi höyryttää tai kiehauttaa kevyesti ja syödä kokonaisina.
• Peltokaalin, rantanenätin ja peltoretikan lehdet voidaan käyttää keväällä aikasin salaatteihin tai pinaatin tapaan keittämällä n. 30 min. Nuput voidaan keittää 2-5 min parsakaalin tapaan. Raakoja siemeniä voi myös syödä ja kypsiä siemeniä voidaan käyttää sinapin valmistukseen.
• Peltokanankaali on vaivaton poimia ja sen maussa on mukana aavistus sitruunamaista kirpeyttä. Se käy salaatteihin tai pinaatin tapaan valmistettuna. Nuput tulisi poimia siinä vaiheessa, kun se muistuttaa parsakaalia, eli kukinnon ollessa vielä nuppuvaiheessa. Versotkin ovat syötäviä ja niiden keittäminen hävittää hieman kitkerän maun. Keitinvettä vaihtamalla pari kertaa maku tulee miedommaksi.
• Peltokortteen Juurisilmut kerätään keväällä ja niitä voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Peltopähkämön mukulat kelpaavat syötäväksi keitettyinä tai paistettuna. Läheinen laji mukulapähkämö eli tunnetaan vanhana viljelykasvina kiinanartisokkana.
• Peltotaskuruohon nuorten lehtien maku muistuttaa vesikranssia, mutta kaikenikäisiä lehtiä voidaan syödä. Kypsät siemenet maistuvat valkosipulin ja piparjuuren kaltaisilta.
• Piharatamon, soikkoratamon, heinäratamon ja haarovaratamon nuoret lehdet sopivat ruokiin ennen kukintaa raakoina, esim. salaatteihin, tai 10 min keittämisen jälkeen. Kasvin kukkiessa maku muuttuu karvaaksi. Siemeniäkin voi syödä.
• Pihatähtimö on kokonaan käyttökelpoinen, mutta vanhimmat alaosat ovat hieman sitkeitä. Lehdet maistuvat tuoreilta salaateissa, mutta pinaatin tapaan voidaan keittää koko verso syötäväksi. Varren sisällä kasvaa lujia, hiuksenhienoja valkoisia kuituja, joita on epämiellyttävä niellä kokonaisina, siksi varret on hienonnettava ennen keittämistä. Keittoaika on vain 2-3 min. Kasvia ei kannata nauttia suuria määriä raakana, sillä se sisältää saponiineja. Paras tapa onkin keittää kasvi ja kaataa keitinvesi pois ja lisätä se ruokiin kypsänä.
• Piikkiohdake, huopaohdake, pelto-ohdake, suo-ohdake ja keltaohdake ovat syötäviä juurista latvaan. Niistä käytetään juurta, nuoria versoja ja lehtiä sekä kukkaspohjus. Ohdakkeet sisältää runsaasi A ja C vitamiineja sekä kuparia, fosforia, potassiumia, rautaa, kalkkia ja magnesiumia. Aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä kannattaa kerätä kasvin tärkkelyspitoiset juuret talteen. On muistettava, että ohdake on kaksivuotinen, joten juuret otetaan joko ensimmäisen vuoden syksyllä tai toisen vuoden keväällä. Juuret käytetään keittoihin, muhennoksiin ja patoihin. Oikein isot juuret kannattaa viipaloida ja keittää öljyssä ranskalaisten perunoiden tapaan. Nuorista versoista ja lehdistä poistetaan piikit ja versot kuoritaan. Versot ja lehdet käsitellään pinaatin tapaan ja käytetään vihannesten seassa. Versoja voi nuorena syödä myös parsan tapaan. Pienet, nuoret lehdet käyvät myös salaattiin piikkien poiston jälkeen. Ohdakkeen hyvä maku johtuu inuliinista. Kukkapohjukset kerätään kun kukinta on täydessä loistossaan. Pohjukset valmistetaan artisokan tavoin, keittämällä tai hauduttamalla. Ohdake, takiainen ja artisokka ovat kaikki läheistä sukua ja ne maistuvat samalta.
• Pikkukäenrieskan (isokäenrieska) nuoret sipulinmakuiset kevätversot aikaisin keväällä voi ennen kukintaa käyttää salaatteihin.
• Poimuhierakkan nuoret lehdet kerätään aikaisin keväällä, jolloin niitä voi käyttää salaateissa raakoina. Kypsät siemenet elo-syyskuussa. Lehdet voidaan myös keittää 10-15 min. Vanhojen lehtien maku on keskikesällä voimakas, mutta keittäminen miedontaa niiden makua. Kasvi on läheistä sukua suolaheinille, muttei sisällä haitallista määriä oksaalihappoa. Poimuhierakkaa pidetään yhtenä maailman karoteenipitoisimpana luonnonkasvina.
• Poimulehden lehdet sopivat keittoihin sekä leivontaan. Ne maistuvat myös salaatissa tai voileivän päällä. Kukat ja siemenet sopivat mausteeksi. Miedon kirpeät lehdet kerätään alkukesällä ennen kukintaa siten, että aluslehdet poimitaan yksitellen ja lehtiruoti poistetaan. Tuoreet lehdet kelpaavat ruoaksi raakoina. Jotta nuoria lehtiä saisi koko kevään ajan, on vanhat lehdet ja kukinnot hyvä niittää. Vanhemmat lehdet ovat karvaampia. Suomessa kasvaa eri poimulehtilajeja.
• Pukinparran ja sikojuuren nuoret lehdet ja juuret maistuvat makeilta. Nuoret versot nuppuineen kelpaavat valmistettavaksi parsan tapaan. Juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan. Sikojuuren Juuri sisältää tärkkelyksen sijaan inuliinisokeria, joten se sopii erinomaisesti diabeetikoille.
• Puna-apilan lehdet kerätään ennen kukintaa. Tuoreet lehdet kannattaa keittää tai höyryttää sulatuksen helpottamiseksi, ja kukat kukintojen avauduttua. Puna-apilan maku on pehmeän mieto ja hunajainen. Kukinnot ja lehdet sopivat mm. keittoihin, muhennoksiin, pannukakkuun ja leipään.
• Punapeipin ja valkopeipin aivan nuoret lehdet kelpaavat pinaatin tapaan vihanneksiksi. Kasvin siemenet ovat hyvin rasvapitoisia ja kelpaavat ravinnoksi.
• Purasruohon (rohtopurasruoho/kurkkuyrtti) nuoret, tuoreet lehdet kelpaavat syötäväksi sellaisenaan ja maistuvat kurkulle. Niitä voi käyttää myös pinaatin tavoin.
• Rantavehnän siemeniä voidaan käyttää viljakasvien tapaan. Kasvista saadut jauhot ovat energiapitoisempia ja makeampia kuin vehnästa saadut. Se on herkullinen myös höyrytettynä riisin tapaan. Kasvin valkoiset juurisilmut ovat muiden heinäkasvien tapaan syötäviä.
• Rantavihvilän valkoiset juurisilmut, jotka ilmestyvät syksylklä voidaan syödä raakana. Niitä voidaan käyttää myös aikaisin keväällä. Ravinnoksi kelpaavat myös nuoret, vihreät kevätversot ja varren valkoinen, pehmeä ydinosa.
• Rantayrtillä on syötäväksi kelpaavat mukulat. Niitä keitetään 10-15 min. Niistä voidaan valmistaa pikkelssiä tai käyttää salaattiin.
• Rohtomesikän nuoret lehdet voidaan käyttää enen kukintaa salaatteihin tai keitettyinä pinaatin tapaan, keittoaika 5 min. Valkuainespitoiset, kuivatut siemenet voi käyttää mausteena tai lisukkeena.
• Ruskoliljan sipuleita keitetään 20 min. Mehukkaat sipulit voi myös paahtaa tai paistaa. Sipuleiden sisältämä tärkkelys sakeuttaa ruokia.
• Ruusujuuren juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Rönsyröllin (valkorölli), viitakastikkaan, nurmilauhan, niittynurmikan, koiranvehnän, kanarianheinän (kanarianhelpi), viljahirssin (kananhirssi), viherpantaheinän, heinäkauran ja rantakauran valkoiset varhaiskevään juurisilmut ovat syötäviä sellaisenaan, nuoret vihreät versot vihannesten tapaan.
• Saksankirveli tuoksuu anikselta ja näyttää koiranputkelta tai porkkanan varrelta. Lähes koko kasvi on syötävä: kukat, varret, lehdet, kypsymättömät ja kypsyneet siemenet sekä juuret.
• Sarjarimpin juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Salaattikleitonia eli talviportulakka maistuu kypsentämättömänä, ryöpättynä pinaatin tapaan tai aasialaistyylisissä vokkiruuissa.
• Seittitakiaisen, isotakiaisen ja pikkutakiaisen juuri sisältää runsaasti inuliinia. Takiaisesta kelpaa lautaselle juuret ja nuoret varret. Nuoria varsia voi hyödyntää tuoreena salaateissa ja keitettynä muiden vihannesten tapaan. Takiainen on kaksivuotinen kasvi, ja juuret pitää korjata ensimmäisen ja toisen kasvukauden välissä. Syksy on hyvä aika lähteä kaivamaan takiaisen juuria, mutta voit kerätä niitä myös alkukesästä, ennen kuin kukkavarsi on noussut metriä korkeammalle. Juuret voi pestä, pilkkoa ja keittää perunoiden tapaan. Juuri on kuin iso, vaalea porkkana ja sitä voi syödä raakana tai kypsennettynä. Hyvälaatuinen juuri on sisältä harmahtavan valkoinen, ja maku muistuttaa pähkinää. Erityistä herkkua on takiaisten toisen vuoden kukkavarren valkoinen sisus, jota voi syödä niin raakana kuin kypsennettynäkin. Sen sesonki tosin on valitettavan lyhyt.
• Sembramännyn käpyjen suuret siemenet kelpaavat syötäväksi pähkinöiden tapaan.
• Siankärsämö toimii kuin pippuri. Mausta kaalisalaatti vaihteeksi siankärsämöllä. Kukkanuppuja voi käyttää pestoon sitomaan massaa kuten pinjansiemeniä. Sopii myös tomaatti-, peruna- ja -lammasruokien mausteeksi.
• Sikoangervon turpeat versojuurimukulat ovat olleet viikienkien ravintoa. Niitä voitiin käyttää syksyllä tai aikaisin keväällä. Mukulat keitetään ja käytetään kuin minikokoiset perunat.
• Sinimailasen, sirppimailasen ja nurmimailasen nuoret lehdet voidaan valmistaa pinaatin tapaan. Siemenet voidaan käyttää mausteena tai lisukkeena. Siemenet kelpaavat idätettäväksi.
• Suola-arho muodostaa laajoja kasvustoja hiekkaisilla merenrannoilla. Kasvin paksut ja mehukkaat lehdet voidaan käyttää sellaisenaan.
• Suolaheinän nuoret versot käyvät keittoihin ja muhennoksiin. Lehdet maistuvat happamen suolaiselta, mikä johtuu kaliumoksalaatista, oksaalihapon vesiliukoisesta suolasta. Oksaalihapon vuoksi suolaheiniä pidetään lievästi myrkyllisinä. Lehtiä voi kuitenkin käyttää pieniä määriä esim. salaateissa ja ryöpättynä enemmänkin. Oksaalihappo neutraloituu vaarattomaksi, kun samalla aterialla nautitaan maitotuotteita, ja ryöppäyksessä oksaalihappo liukenee keitinveteen. Varsinkin Ranskassa suolaheinää on käytetty paljon ruuanvalmistuksessa, ja suolaheinäkeitto on siellä kuuluisa ruokalaji. Parhaimmillaan suolaheinät ovat alkukesästä ennen kukintaa, jolloin oksalaattipitoisuuskin on alhaisempi
• Syylälinnunherneen juurissa on makeita lakritsalta maistuvia mukuloita, joita voi syödä. Kukat ovat syötäviä.
• Syysmaitiaisen ja isohäränsilmän nuoret lehdet kelpaavat aikaisin keväällä salaatteihin.
• Tarhamaltsa eli tarhasavikka on vanha viljelty pinaattilajike, jonka keihään-muotoiset lehdet sopivat hyvin salaatteihin. Tarhamaltsasta on sekä vihreä että punainen lajike. Se tuo ruokiin ripauksen väriä ja kevyesti happaman mutta hienon makuvivahteen. Sopii vokkeihin ja munakkaisiin.
• Uistinvitan nuoret versot maistuvat pähkinämäisiltä ja kelpaavat hätäravinnoksi tai salaatteihin.
• Ukonkellon ruusukelehtiä on käytetty alkukesästä pinaatin tai lehtivihannesten tapaan, paksuuntunutta juurakkoa puolestaan parsan tai maa-artisokan asemasta.
• Unkarinpernaruohon juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Ukontatarin ja hanhentatarin nuoret kasvit voidaan käyttää keväällä salaatteihin tai keittää 5-10 min. Siemeniä voi syödä.
• Vaahteran silmut käyvät muhennoksiin.
• Valkoapilan tuoreet lehdet ja kukat kelpaavat salaateihin.
• Valvatin juurakkoa voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan. Nuoret lehdet ja versot sopivat salaattiin ja parsan tapaan suolavedessä keitettynä.
• Varsankellon juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan.
• Vihanneskrassia syödään varhaisvihanneksena ja salaattikasvina, ja sen siemenistä on valmistettu sinappia.
• Vihannesportulakan tuoreita versoja voi syödä sellaisenaan salaatissa. Portulakan maku muistuttaa sokerihernettä, mukana on kirpakka, hieman suolainen vivahde. Lehdet ja varret voidaan keittää ja sekoittaa perunamuusiin, keittoihin ja kastikkeisiin, missä ne toimivat suurusteen tavoin. Lisätään ruokaan vasta kypsennyksen lopussa.
• Virginiankrassia käytetään vihanneskrassin tapaan salaatti- ja maustekasvina. Sekä lehdet että tuoreet lidut antavat pippurista potkua ruualle, niin pippurista että virginiankrassi ei juurikaan kelpaa meitä ihmisiä lukuun ottamatta muille nisäkkäille.
• Vuohenkellon juuria voi käyttää viljeltyjen juureksien tapaan. Sen mukulamaisen turpea juurakko muistuttaa maultaan palsternakkaa.
• vuohenputki on maukasta pinaatin tapaan käytettynä. Poimi nuoria lehtiä sitä mukaa kuin niitä kasvaa.
• Väinönputken kaikki osat kelpaavat eineeksi: juuret, lehdet, varret, kukat ja siemenet. Juuret voidaan keittää ja käyttää palsternakan tapaan. Aromaattisia siemeniä käytetään sekä tuoreina tai kuivattuina mausteeksi. Varret voidaan hauduttaa kerman kanssa, höyryttää, marinoida tai paistaa. Tuoreita lehtiä voidaan käyttää salaateissa tai tuoreena mausteyrttinä. Kokeile kukkia höyrytettyinä. Ole tarkkana kerätessäsi kasvia luonnosta, jotta erotat väinönputken myrkyllisestä hukanputkesta, myrkkykeisosta ja myrkkykatkosta.

HUOM! Lääkinnälliseen tarkoitukseen käytettäviä kasveja sanotaan rohdos- eli lääkekasveiksi. Niitä kerätään luonnosta ja myös viljellään. Eräät rohdoskasvit ovat myrkyllisiä. Pieninä määrinä käytettyinä nämä aineet ovat kuitenkin tehokkaita, joskus jopa korvaamattomia lääkkeitä. Toisten rohdoskasvien vaikuteaineet ovat miedompia. Näillä aineilla on todettu olevan suotuisa vaikutus ihmisen elintoimintoihin. Käytä rohdoskasveja vain pieniä määriä tai lyhyitä aikoja kerrallaan, sillä ne sisältävät luonnollisia, lähes lääkkeenomaisesti vaikuttavia yhdisteitä. Ihmiset myös reagoivat aineisiin eri tavoin. Jokaisella on erilainen perimä, aineenvaihdunta ja allergiat. Rohdos, joka yhdellä parantaa oloa, voi aiheuttaa toiselle anafylaktisen sokin. Monet villivihanneksista ovat myös rohdoskasveja, joten kun alkaa syömään villivihanneksia, kannattaa seurata miten oma keho regoi niihin.

Tehtäväsi on tunnistaa kuvissa olevat suomessa kasvavat villivihannekset, ja yhdistää ne tuttujen ruokakasvien korvaavaan käyttöön, jolloin saat selville geokätkön koordinaatit. Bogus-koordinaatit eivät kerro kätköpaikkaa.

Kätkö löytyy koordinaateista:
The geocache can be found from the coordinates:

N 60° 22.nnn
E 021° 57.eee

nnn = (a x käyttö) + (b x käyttö) + (c x käyttö) - 80
eee = (d x käyttö) + (e x käyttö) + (f x käyttö) + 586

Tarkasta geocache.fi:n palvelussa onko ratkaisusi oikea: