Sen avulla hyvin yksinkertaisella tavalla pystytään estämään kasvitautien ja tuholaisten lisääntymistä ja oikealla kasvinvuorituksella vähennetään rikkakasvejakin. Yrttiviljelykurssien aikana hyvin usein esitetyt kysymykset ovat:
Esikasvien tarkoituksena on kuohkeuttaa maata, säilyttää maan ravinnetuottokykyä ja taata seuraavalle kasveille sopiva kasvualusta. Kotipuutarhurien palstat ovat melko huolellisesti hoidettuja ja yleensä hyvin lannoitettujakin. Siksi tärkeämpi kysymys on, ettei esikasvi lisää maassa olevien rikkakasvien määrää ja seuraavan yrttikasvien viljelyssä kitkemisen tarvetta.
Yrteille hyvin sopivia esikasveja ovat ne puutarhakasvit, joiden kasvustoa hoidetaan haraamalla, kuten esim. porkkana, peruna ja muut vihanneskasvit. Huolellisen haraamisen ja kitkemisen avulla estetään rikkakasvien siementen leviäminen. Mutta yksi asia on huomauttava! Vihanneslohkot hoidetaan hyvin koko kesän aikana – sadonkorjuuseen asti. Sen jälkeen monessa tapauksessa maa jää n. kuukauden ajaksi hoitamatta – ja se toki riittää vesiheinille, savikolle ja muille rikkakasveille vielä tuottamaan runsaasti siemeniä. Siksi maa on yleensä kynnettävä tai muokattava sadonkorjuun jälkeen tai nousevat rikkakasvit on tuhottava tarkoituksenmukaisesti kyntöön asti, jotta maahan ei varisivat rikkaruohojen tuhansia siemeniä seuraavan kesän itsensä kiusaamista varten.
Huonoja esikasveja yrteille ovat kasvullisesti lisääntyviä lajeja, esim. nurmikasvit ja apilat, koska niistä jää maahan kasvavia rönsy- ja juurakkopaloja. Erityisesti valkoapila on kiusallinen kitkettävä rikkaruoho seuraavan kesän aikana. Myös huonosti hoidettu kesantopeltokin on huono esikasvi, koska siellä maahan jää paljon monivuotisia rikkakasveja, kuten juolavehnää, niittyleinikki, ohdaketta tai runsaasti siemeniä tuottavia rikkakasveja, esim. saunakukka. Edellä mainitut rikkakasvit haittaavat pahasti yrttien viljelyä.
Yrttilajeja on useita kymmeniä ja ne ovat koon, varsien maatumisen tai talvehtimiskyvyn osalta hyvin erilaisia – siksi vastauksen helpottamiseksi niitä on ryhmiteltävä.
Hyvin maatuvia yrttejä ovat yleensä yksivuotisia lajeja ja niiden sadonkorjuun jälkeen maahan jäävät lyhytvartisia ja suhteellinen vähänjuurisia kasvijäänteitä. Syyskynnön tai kaivamisen jälkeen ne maatuvat täysin kevättä asti. Niitä ovat mm. tilli, persilja, korianteri, maustekirveli, meirami, samettirakuuna, ampiaisyrtti. Näiden jälkeen keväällä maata on helppo käsitellä.
Huonosti maatuvia yrttejä. Osa Etelä-Euroopasta kotoiset, siellä pienpensaaksi kasvavien monivuotisia yrttejä kasvattavat puutuvia varsia ja voimakkaan juuriston. Tunnetuimmat lajit ovat mm. timjami, salvia, sitruunamelissa, kreikkalainen oregano. Näitä eivät valitettavasti talvehtivat meillä hyvin ja tämän takia puutarhurin ensimmäinen tehtävä maan lämpenemisen jälkeen on tarkistaa talvituhot. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä enemmän on talvituhoja.
Mikkelin korkeudella timjami ja salvia talvehtivat vain 5 - 10 %:ti, sitruunamelissan talvehtiminen vaihtelee talven lumettomissa olosuhteissa 30 % – 90 %:in. Punakukkainen suomalainen oregano ja iisoppi talvehtivat 100 %:sti, valkokukkainen kreikkalainen oregano kestää n. 2 - 3 talvet. Keski- ja Pohjois-Suomessa niiden talvehtiminen on huonompaa, keväällä ensimmäinen työ on kuolleiden tyvien poistaminen.
Jos kasvit kuolivat, puutuneet varrenpätkät ja isot juuristot on välttämätöntä poistaa ennen maan muokkausta , muuten maahan jää paljon hitaasti maatuvia varrenkappaleita ja juurakkoja, jotka hankaloittavat maan haraamista, tasoitusta. Poistamisen jälkeen nämä lajit ovat voidaan pitää siis melko hyviä esikasveja muille yrteille.
Kaupallisissa yrttiviljelyssä näitä lämpövaativia lajeja yleensä kasvatetaan mustassa muovipenkissä. Kuolleiden kasvien jäännöksien poiston jälkeen muovipenkin reikiin voidaan lisätä uutta multa ja muovipenkki voidaan käyttää ainakin yhden vuoden aikana yksivuotisille lajeille.
Rönsyileviä kasveja Rönsyilevät yrttikasvit ovat yleisesti monivuotisia ja ryhmän tunnetuimpia edustajia ovat minttukasvit: viher-, pipar-, kähärä- tai pyöreälehtinen minttu. Rönsyillekin lisääntyvät vielä siankärsämö, nokkonen ja venäläinen rakuunakin. Nämä kasvit lisääntyvät rönsyjen avulla ja yhdestä taimesta kasvaa yhden tai kahden vuoden jälkeen jopa 1 m² kokoinen uusi kasvi. Rönsyilevät kasvit vanhenevat, tyyvien keskus tyhjenää, satoisuus kahden-kolmen viljelyvuoden jälkeen heikkenee ja niitä on siirrettävä uuteen paikkaan. Jos istutuksen jälkeen jäivät maahan huomaamatta pieniä rönsypaloja, ne kasvavat seuraavan hyötykasvin keskellä rikkaruohoksi.
Rönsyilevien kasvien uusiutumiskyky on melko hyvä, ja jos maata ei puhdisteta perusteellisesti, yrteistä saadaan rikkaruohoja. Asia on erityinen hankala, jos esim. kaksi minttukasvia – mentolinmakuinen piparminttu ja omenamakuinen pyöreäminttu sekoittuvat maahan jääneiden rönsyjen takia. Rönsyilevät yrttikasvit ovat siis melko huonoja esikasveja muille, niiden paikkaa käytetään vain perusteellisen puhdistuksen tai isommissa mittakaavassa kesannon jälkeen.
Siemeniä varistavat yrtit Yrttien joukossa on hyvin monta sellaista lajia, jotka yhden kasvukauden aikana pystyvät tuottamaan runsaasti hyvin itäviä siemeniä. Näitä kasveja ovat esim. kamomilla, kumina, kurkkuyrtti, mäkimeirami, kissanminttu, iisoppi ja lämpimän syksyn aikana ampiaisyrtti ja yrtti-iisokin. Omien kylvösiementen saannin tai siemenviljelyn kannalta tämä seikka on hyvin edullinen, mutta omassa puutarhassa se voi tuottaa ongelmia, erityisesti jos oikea korjuuaika myöhästyy ja kukkalatvan alaosasta kypsyvät siemenet varisevat.
Osa lajeista varisevat siemenet itävät jo syksyllä (kamomilla, kissanminttu), mutta yleisesti vain seuraavan kevään aikana – joskus melko runsaasti ja puutarhaan tulee paljon kutsumattomia vieraita kitkettäväksi. Mutta asiat eivät täysin mustavalkoisia! Itsekylväytyvien lajien tämä ominaisuus voidaan myös hyödyntää. Ennen niiden tuhomaista voidaan niistä ottaa taimet, koulitaan niitä ja saadaan taimet hyvin ilmaiseksi.
Galambosi, B., 1995. Mauste- ja rohdosyrttien luonnonmukainen viljely. Painatuskeskus. 234 s.
Bertalan Galambosi
1.11.2011