Jukkapalmusta se lähti.
Kannelmäkeläinen Päivi Väätänen osti ensimmäisen viherkasvinsa teini-ikäisenä. 35 vuotta myöhemmin sama kasvi kulkee edelleen hänen matkassaan.
Jukkapalmu ei ole Väätäsen viherkasveista näyttävin, mutta tunnearvoltaan se on kiistatta tärkein.
Nyt Väätäsen 66 neliön asunnossa on kasveja jo lähes sata. Tunnelmaa voisi kutsua paikoin viidakkomaiseksi.
”Kyllähän tänne enemmänkin mahtuisi, mutta valo ei riitä.”
Keittiön pöydässä on kuin keskellä puutarhaa.
Väätäsen kodissa ei ole ikkunaa, joka ei olisi huonekasvien valtaama. Kasvit toimivat katutasossa sijaitsevan asunnon näkösuojana.
Väätänen ei kuitenkaan kuvailisi kasvejaan sisustuselementeiksi, sillä ne merkitsevät hänelle enemmän. Hänen mielestään niiden hoitaminen on rentouttavaa, laskee verenpainetta ja tuo hyvän olon.
Joskus ne tuovat myös lohtua.
Kun Väätäsen isä kuoli äkillisesti neljä vuotta sitten, hän ei kyennyt kolmeen päivään tekemään muuta kuin istumaan sängyn laidalla ja katselemaan ikkunan edessä kiemurtelevia kasveja.
Sinä aikana saniaiseen puhkesi uusi lehti.
Väätänen katseli, kuinka päivä päivältä lehti vähitellen aukesi kohti ikkunasta tulvivaa valoa. Se oli surutyötä.
Kasviteema näkyy myös Väätäsen verhoissa ja lakanoissa.
Väätäsen lahjaksi saama kortti.
Väätäselle kasvit tekevät kodista kodin. Hän haluaisi kutsua niitä ystävikseen, mutta empii sitten nauraen.
”Se kuulostaa vähän siltä, että olen joku hullu viherkasvinainen.”
Moni on hullaantunut vihreään. Sisustuslehtien sivuilla harva se koti on koristeltu kasvein. Kasvikauppoja onnistaa: korona-aikana huonekasvien kotimainen tuotanto moninkertaistui.
Jos Väätäsen kaikki kasvit haluaisi kastella yhtä aikaa, vettä saisi kantaa 20 litraa.
”Se on sellainen urakka, ettei siihen viitsi ketä tahansa pyytää kaveriksi”, Väätänen sanoo.
Viherkasviharrastus ei rajoitu vain kannelmäkeläiseen asuntoon: Väätäsellä on myös pieni piha ja viljelypalsta Malminkartanossa. Jälkimmäiseen hän on tosin hieman turhautunut, sillä paikalla on alkanut pyöriä varkaita, jotka poimivat marjat pensaista.
Väätänen myöntää, että joskus viherkasvien ostaminen on ehkä lähtenyt vähän käsistä. Kerran hän kävi tyttärensä kanssa kaupassa ja ihastui kauniiseen köynnösvehkaan.
”Tytär sanoi, että äiti, sinä et tarvitse enää yhtään viherkasvia. Sanoin, että joo, olet oikeassa”, Väätänen kertoo.
”Saman päivän iltana menin sitten ostamaan sen salaa.”
Väätänen rakensi tyttärensä kanssa pienen kasvikaupan. Oma kasvikauppa on Väätäsen haave.
Väätäsen työhuoneessa peikonkämmen on kasvanut ikkunan korkuiseksi. Vieressä on myös erilaisia köynnösvehkoja ja saniaisia, kaktusta ja limoviikunaa unohtamatta.
Miten noin monta kasvia saa oikein pidettyä hengissä?
Väätäsen työhuoneessa kasvaa monenlaisia kasveja.
”Viherkasvit ovat tavallaan myös ilmastoteko, koska niiden vuoksi asuntoni lämpötila on viileä. Ne eivät tykkää siitä, että on lämmintä ja pimeää.”
Väätänen kertoo, että hän on onnistunut siinä yrityksen ja erehdyksen kautta. Käytännössä hän on tuonut asuntoon milloin mitäkin kasveja ja katsonut, mitkä sopivat yhteen asunnon valo-olosuhteiden ja hänen kanssaan.
Matkan varrella kasveja on toki nuupahtanut. Silloin Väätänen tuntee surua ja potee syyllisyyttä – ”että minä olen aiheuttanut kasviraukan kuoleman.”
Yhdenkään kasvin vuoksi hän ei ole kuitenkaan vielä itkenyt.
”Mutta sekin päivä varmaan tulee sitten, kun vanha jukkapalmuni maatuu.”
Kasvit toimivat näkösuojana Väätäsen asunnossa.
