Sörnäisten kaupunkikuvaa hallitsevien Hanasaaren varavoimalapiippujen purkaminen alkaa ensi viikolla.

Massiiviset piiput puretaan jättimäisellä saksilaitteella, jota kootaan parhaillaan. Tarpeettomaksi käyneen Hanasaaren A–voimalaitoksen purkaminen aloitettiin viime vuonna.

Saksia ohjataan ristikkonosturista

Lähes sadan metrin korkeuteen nousevat piiput puretaan vaiheittain ylhäältä alaspäin. Piippumassat analysoidaan.

Purettavaa materiaalia kastellaan pölyn estämiseksi. Puominosturi ja siihen liittyvä saksilaite on tuotu Hanasaareen Saksasta.

Suomessa ei ole ennen käytetty tätä niin sanottua Liebherr–tekniikkaa. Maailmallakin mekaaninen menetelmä on aika vähän tunnettu.

Kauko-ohjattuja hydraulisesti toimivia jyrsinsaksia riiputetaan ristikkopuominosturista. Kaksi piippua puretaan kokonaisuudessaan ilman räjäytyksiä.

Purku maksaa 127 miljoonaa

Hanasaaren A-voimalan purkaminen nivoutuu Hanasaaren energia–alueprojektiin, jossa kivihiilen avovarastointialue vapautetaan muuhun käyttöön.

Hanasaaren B–voimalaitokselle suunnitellaan korvaavaa kivihiililogiikkaa. Purkutyömaa on aidattu muusta voimalaitosalueesta: sinne on pääsy kielletty.

Hanasaaren A-voimalan purkukustannukset nousevat Helsingin Energian arvion mukaan 127 miljoonaan euroon.

Vanhan voimalaitoksen purku saataneen kokonaan loppuun 2008 syksyllä.

Historia talteen

Ennen voimalan purkamista sen historia kerättiin huolellisesti talteen kuvineen ja asiakirjoineen. Hanasaaren kivihiilivoimala aloitti toimintansa 1960.

Historiallisesti arvokas aineisto tallennetaan yhteen voimala–alueen tarpeettomaksi jääneeseen halliin, jolle on on ajateltu museokäyttöä.

Tällä vuosituhannella voimala ei ole enää jauhanut energiaa kaupungille. Sen purkamisesta päätettiin joulukuussa 2006.

Kulttuuripiirit havittelevat Sörnäisten rannassa sijaitsevalle voimalalle samantapaista käyttöä kuin käytöstä poistetulle Nokian Kaapelitehtaalle Ruoholahdessa.

Mutta uutta Kaapelia ei Hanasaareen tule.

JORMA J. MATTILA jorma.mattila@iltalehti.fi

EI KAAPELIA Hanasaaren A-voimalaa ehdotettiin uudeksi Kaapelitehtaaksi Ruoholahden tapaan. JUHA TÖRMÄLÄ / KL