Lämpiminä kesäpäivinä on mukavampi nauttia raittiista ulkoilmasta sen sijaan, että päivät kuluisivat kuumassa keittiössä kokkaillen. Kevyet ja kasvispitoiset ateriat maistuvat helteilläkin, ja mitä nopeammin ateria on valmis, sitä enemmän jää aikaa kesästä nauttimiseen.

Helsinkiläinen Anu Joki on viettänyt helteisiä kesäpäiviä perheen kesken niin kotona kaupungissa kuin mökilläkin. Kaupunkikesään kuuluu olennaisena osana myös retkeily, ja retkievääksi valikoituu usein kätevästi mukana kulkevat Hetki-salaattiateriat.

– Viimeksi kävimme Suomenlinnassa, ja otimme sinnekin mukaan Hetki Kana-caesarsalaatit, joka on meidän lasten suosikki, Joki kertoo.

Tällä kertaa perhe saa testattavakseen Hetki Kana-tacosalaatit, josta löytyy myös kätevä 600 gramman perhepakkaus. Salaattien rinnalla maistuvat täytetyt rieskat, täytteinä Kana-caesar sekä Kinkku-cheddar.

Kesäinen lounas kotipihalla

Akrobatiaa harrastava Meea treenaa kotipihan voimistelurenkailla.

Perheen lapset Meea 11, Neena 9 ja Jooa 6 viihtyvät kotipihalla, sillä siellä tekemistä riittää. Akrobatiaa harrastava Meea taituroi ulkoterassin voimistelurenkailla, jotka ovat ahkerassa käytössä myös nuoremmilla sisaruksilla. Myös etupihan trampoliini on lapsille mieleen.

Neena ja Jooa puolestaan harrastavat jalkapalloa, ja etenkin treenipäivinä maistuvat eväät ovat erityisen tärkeitä.

Hetki Kana-tacosalaatti sisältää rapeaa jäävuorisalaattia, tacomaustettua broileria, kurkkua, maissia sekä pehmeitä cheddarjuustokuutioita. Salaatin maustaa täyteläinen thousand island -kastike. Rapeaa suutuntumaa tuovat rouskuvat tacolastut.

Yhden hengen annosrasian lisäksi saatavilla on 600 gramman pakkaus, josta on helppo annostella jokaiselle sopiva annos. Koska eri ainekset on eroteltu omiin lokeroihinsa, täytteitä voi valita omien mieltymystensä mukaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

6-vuotiaalle Jooalle maistuivat tacomaustetut kanapalat.

– Kätevää, kun kaikki komponentit ovat erillään, niin on helppo annostella lapsillekin, jos he eivät halua kaikkea, Joki sanoo.

Esimerkiksi Jooa ihastui mausteisiin kanapaloihin, joita olisi voinut syödä loputtomiin. Neena puolestaan tykästyi juustopaloihin, ja kaikki ottivat mielellään myös lisää. Myös mausteiset tacolastut olivat sekä Meean että Neenan mieleen.

Täytetyt rieskat käteviä retkieväitä

Täytetty rieska on kätevä välipala.

Salaattiateria on helppo täydentää valmiiksi täytetyillä Hetki-rieskoilla. Valittavana on neljä eri makuvaihtoehtoa: Metwursti, Mozzarella, Kinkku-cheddar ja Kana-caesar.

Anulle maistui kinkulla ja cheddarilla täytetty rieska.

– Tämä on parempi kuin monet muut, ei yhtään niin rasvaisen tuntuinen kuin täytetyt kolmioleivät yleensä.

Rieskapakkauksessa on kaksi palaa, joten leivän voi jakaa myös kaverin kanssa.

Valmiiksi täytetty rieska on myös näppärä matkaeväs. Jooa keksikin jo, missä voisi syödä seuraavan rieskansa.

– Otan tänään futistreeneihin mukaan kana-caesarleivän, hän hihkui.

Kevyt salaatti maistuu helteelläkin

Hetki-salaatit olivat Anulle jo entuudestaan tuttuja nimenomaan kätevinä retkieväinä, ja isompien perhepakkausten ansiosta ne osoittautuivat toimiviksi ratkaisuiksi myös kotioloissa.

Aiempi suosikkimaku Kana-caesar sai Kana-tacosta hyvän haastajan.

– Kana-tacossa kana oli mausteisempaa, ja kastike sopi siihen todella hyvin. Juustopalatkin yllättivät positiivisesti, ne olivat tosi hyvänmakuisia.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hetki-salaattien avulla on helppo lisätä kasviksia myös lasten lautasille.

Retkien lisäksi Hetki-salaatteja maistellaan jatkossa enemmän myös kotioloissa. Etenkin näin kesäaikaan raikas salaatti on ihanan helppo ja kevyt ateria koko perheelle.

– Helteellä tuntuu, ettei ruoka oikein maistu, jolloin tällainen kevyempi ateria on oikein hyvä vaihtoehto.

Hetki Kana-tacosalaattia on saatavilla kahdessa kätevässä koossa.

Tutustu Hetki-tuotteiden monipuoliseen valikoimaan ja löydä oma suosikkisi!