Tiina Pelkonen kertoo löytäneensä kesän parhaan kasvin ihmisille, joilta puuttuu viherpeukalo.

Hän myöntää itsekin kuuluvansa heihin, joiden käsissä eloisa vihreä muuttaa ruskeaksi.

Yksi kasvi on kuitenkin selvinnyt hänen käsittelyssään loistavasti – suorastaan kukoistanut.

– Halpa ja helppo, kesän taatusti mahtavin parvekekasvi on ananaskirsikka. Hyvällä lykyllä se tuottaa myös satoa!

Ananaskirsikkaa eli tuota keltaista, hieman kirpeältä maistuvaa möllykkää voi käyttää esimerkiksi jälkiruoissa tai salaateissa.

Sato on kuitenkin Tiinalle sivuseikka. Itse kasvi on niin komea.

– Kasvin koko ja sadon saanti olivat yllätys. Kun homma kerran toimi, niin olemme kasvattaneet niitä useampana vuonna – taisi muutama naapurikin kokeilla.

Viimeksi kasvit päätyivät äidin parvekkeelle, jossa ne toivat varjollaan helpotusta kuumiin kesäpäiviin.

– Varsinkin etelänpuoleisella tai kovasti naapureihin osoittavalla parvekkeella se varjostaa kivasti. Kolme kasvia on jo täysi viidakko.

Nyt hän haluaa jakaa vinkkinsä muille poropeukaloille.

Viimeksi kasvit päätyivät äidin parvekkeelle, jossa ne toivat varjollaan helpotusta kuumiin kesäpäiviin. Tiina Pelkonen

Ananaskirsikat suuhun ja osa siemenistä talteen

Tiina on ostanut kaupasta ananaskirsikoita ja syönyt hedelmät. Muutamasta hedelmästä hän on ottanut talteen runsaan määrään siemeniä.

Kun ne on poimittu, hän on huuhtonut siemenet vedellä ja kuivannut varovasti talouspaperilla.

– Aina en ole viitsinyt huuhtoa edes, mutta onhan se siistimpää, eikä silloin tartu paperia mukaan.

Kuivat siemenet hän on tökkinyt sopivaan kukkamultaan.

– Jos parvekkeella on muuta taimikkoa, niin sekaan vaan. Kunhan muistat, miltä mikäkin näyttää. Joudut erottelemaan taimet, ja arvausleikki on toki kivaa, mutta aiheuttaa itselle joskus harmaita hiuksia.

Tältä kasvi näyttää kukkiessaan. Tiina Pelkonen

Taimet vesi-imureita

Tiina kuvailee taimia hennoiksi ja pieniksi, mutta todellisiksi vesi-imureiksi. Ne listivät herkemmät vierustaimet.

– Varmempi tulos tulee tietenkin istutusruukuissa. Niihin jokaiseen muutama siemen. Kun taimia on tullut, ne erotellaan isompiin ruukkuihin. Tässä vaiheessa varoituksen sana! Älä kiinny liikaa kasvin taimiin. Niitä joutuu lahtaamaan kesän kuluessa surutta.

Lopullinen astia isommille kasveille on ämpäri tai vastaavan kokoinen altakasteluruukku. Tiina on itse käyttänyt molempia.

– Tai siis äidillä on ollut molempia – äidin partsille ne päätyivät, ryökäleet.

Paras aika kylvää siemenet on maalis–huhtikuussa. Näin taimi ehtii kasvaa sisällä ensin pituutta ja nauttia tasaisesta lämpötilasta. Lasitetulle parvekkeelle Tiina on siirtänyt taimet touko-kesäkuussa.

Sato alkusyksystä

Satoa voi saada elo-syyskuussa, jos on malttanut kastella ja ruokkia kasvia.

– Me äidin kanssa tarjoilimme hyvin niukasti varsinaista ravinnetta. Meillä oli vain hyvä uusi multa, mutta saimme silti kymmenkunta hedelmää. Yksi kasvi kerran kuivahti pahasti eikä selvinnyt siitä.

Aina hedelmät eivät ole ehtineet kehittyä ennen pakkasia.

– Meillä on lasitettu parveke, joka pidentää aikaa, siksi satoa on useimmiten saatu.

Hedelmät ovat kypsiä, kun verholehdet ovat kuivuneet ja muuttuneet vaaleanruskeiksi. Tiina Pelkonen
Kesällä hedelmiä voi nauttia vaikka jäätelön kanssa. Tiina Pelkonen

Tahmeat varret

Tiina kertoo huomanneensa, että kasvi on varrestaan tahmea. Siksi hän ei näe kasvia parhaana vaihtoehtona lapsiperheeseen.

– Pesemme kädet aina kasvin käsittelyn jälkeen, eikä meillä ole ollut ongelmia. Mutta jokin kasvissa hiersi kissoja, sillä ne eivät tavoistaan poiketen jyrsineet tätä. Ehkä tahma turkissa opetti tavoille?

Hyötykasviyhdistyksen sivuilla kerrotaan, että karviaiskoisoa eli ananaskirsikkaa kasvatetaan yleensä yksivuotisena tomaatin ja vihannespaprikan tavoin.

Se nauttii runsaasta valosta ja tasaisesta lämmöstä. Sivustolla muistutetaan, että kasvi on erittäin kylmänarka ja vaatii runsaasti ravinteita.

Rangat voivat kasvaa jopa 3-4 metriä korkeiksi, mutta toistuvasti leikkaamalla rehevää kasvua voidaan ohjata. Kasvia kannattaa tukea naruilla.

Jenni Alvari kertoo kolme vinkkiään parvekeviljelystä kiinnostuneille. Sanna Taskinen