Se oli ihan tavallinen päivä Kaki Hautoniemen elämässä. Kari eli aiemmin julkisuudesta tuttu BB-Kaki, oli kauppareissulla vaimonsa ja pienen poikansa kanssa. Vaikka Kakin olo ei ollut ihan se parhain, hän ajoi autoa.

– Minulla oli sellainen närästystunne, ja ajattelin jo sairastuneeni refluksitautiin, Kaki kertaa Iltalehdelle maaliskuisia tapahtumia.

Kauppareissun jälkeen perhe kävi vielä noutamassa vaimon kirpputoriostokset, mutta Kakin paha olo vain paheni.

– Vaimoni sanoi, että nyt mennään suoraan TYKS:iin, Kaki viittaa Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.

– Vaimoni sai minut ylipuhuttua, ja samalla hän tuli pelastaneeksi henkeni, Kaki uskoo.

Sairaalassa miehestä otettiin kokeita, ja pian paljastui se, ettei pääsisikään tunnin päästä kotiin.

– Minulla havaittiin pieni infarkti. Sairaalassa minulle haluttiin tehdä rutiininomainen varjoainekuvaus. Sen myötä tähystysoperaatiossa sepelvaltimoni repesi 8,5 sentin verran, Kaki kertaa.

Infarkti yllätti

Sen jälkeen Kakilla alkoi taistelu elämästä ja kuolemasta. Lopulta Kaki selvisi neljän tunnin pituisesta leikkauksesta voittajana. Tänä päivänä mies voi hyvin, ja kokee toipuneensa leikkauksesta lähes entiselleen.

– Ensi kuussa menen sydämen jälkitarkastukseen, siellä sitten selviää kuinka hyvin olen toipunut.

Tällä hetkellä hän syö neljää eri lääkettä, mutta tavoitteena on että ainakin osan niistä voisi jättää pois.

– Mutta lääkärin ehdoilla mennään.

Sydäninfarktin epäillään johtuneen synnynnäisestä sydänsairaudesta.

– Minulla ei ollut mitään oireita ennakkoon, infarkti tuli täysin varoittamatta, Kaki kertoo.

Se operaatiossa saatiin selville, ettei Kakille ole sepelvaltimotautia, sillä hänen verisuonissaan ei ollut tukoksia.

Erikoista Kakin sairastumisessa oli myös se, että hän oli juuri tehnyt elämäntaparemontin.

– Olen ollut tupakoimatta vuodesta 2009, ja olin aloittanut ruokaremontin ja kuntoilun jonka myötä painoa tippui kymmenisen kiloa.

Riskeimmillään Kaki kertoo painaneensa noin 120 kiloa.

– Sekin tuli mieleen, että olinko aloittanut liian kovan elämäntapamuutoksen, kun näin kerran kävi. Lääkäreiden mielestä se ei ole mahdollista, vaan kyse on synnynnäisestä sydänviasta.

Henkisesti raskasta

Tällä hetkellä Kaki iloitsee siitä, että pahin alkaa olla voitettu.

– Onhan tämä ollut myös henkisesti raskasta aikaa. Kun on pienen pojan isä, niin sitä haluaisi vielä mahdollisimman paljon viettää yhdessä aikaa.

– Onneksi olen voinut purkaa tätä traumaperäistä kokemusta psykologin kanssa, ettei kaikkea ole tarvinnut kaataa vaimon niskaan.

– Tällainen tapaus jättää aina jälkensä. Kävin todella lähellä kuolemaa, ja se pistää miettimään elämäänsä kokonaan uuteen järjestykseen.

Kakia harmittaa ainoastaan se, ettei hän ole voinut jatkaa liikuntaharrastustaan yhtä täysipainoisesti kuin ennen sairauskohtaustaan.

– Kiloja on tullut takaisin. Näin voi käydä kun on urheilijatausta: ruoka maistuu, vaikka liikunta on vähentynyt, entinen ykkösdivari-tason salibandy-pelaaja naurahtaa.

– Lisään liikuntaa vähitellen. Tällä hetkellä käyn äijäjoogassa, hän paljastaa.

Toipumisprosessissaan Kaki kiittää myös työnantajaansa, joka mahdollisti kevyen paluun työelämään.

– Tein aluksi lyhyempää työviikkoa, ja nyt olen jo ihan normaalisti töissä.

Lisää iloa Kakin ja hänen vaimon perheeseen tuo maaliskuussa syntyvä toinen lapsi.

Kaki on toipunut hyvin sydänvaivoistaan, eikä hän enää valita pienistä asioista. RONI LEHTI