BB-Kaki, eli Kari Hautoniemi, kertoo Keskisuomalaisen tuoreessa haastattelussa viime keväänä saamastaan ADHD-diagnoosista. ADHD ja lääkehoito tuntuivat Hautoniemestä aluksi pelottavilta, mutta mies kertoo olonsa kohentuneen nyt huomattavasti.

Aikaisemmin Hautoniemi oli levoton esimerkiksi palavereissa, eikä osannut odottaa hiljaa omaa puheenvuoroaan. Nyt kärsivällisyyttä löytyy ja aloitetut asiat tulee hoidettua loppuun sen sijaan, että ne jäisivät roikkumaan.

Yhdessä asiassa tosin on vielä parantamisen varaa.

– Myöhästely on vielä työn alla. Armeijassa minua kutsuttiin Vaiheniemeksi, kun olin aina vaiheessa, Hautoniemi sanailee Keskisuomalaisen haastattelussa.

Hautoniemi kertoi julkisuuteen aiemmin sydänvaivoistaan ja siitä, kuinka kahdeksan vuotta sitten kävi lähellä kuolemaa. Hautoniemi kertoi Iltalehdelle vuonna 2015, että hakeutui vaimonsa patistamana sairaalaan, kun voimakkaat närästysoireet eivät hellittäneet.

Sairaalassa miehestä otettiin kokeita, ja pian paljastui se, ettei hän pääsisikään tunnin päästä kotiin.

– Minulla havaittiin pieni infarkti. Sairaalassa minulle haluttiin tehdä rutiininomainen varjoainekuvaus. Sen myötä tähystysoperaatiossa sepelvaltimoni repesi 8,5 sentin verran, Kaki kertasi Iltalehdelle aiemmin.

Hautoniemi kertoo nyt Keskisuomalaiselle, että sepelvaltimotauti-diagnoosi nuorella iällä oli kova pala.

– Mietin, että miksi minä. Olen aina kuntoillut, mutta ruokailutottumukset eivät kyllä olleet priimaa. Valtimossa todettiinkin rakenteellinen heikkous, ja nyt syön verenohennus- ja kolesterolilääkettä.

Omat sairaudet ja niiden ymmärtäminen auttaa Hautoniemeä myös työssään suhtautumaan muihin. Mies työskentelee päihde- ja mielenterveyskuntoutujien ohjaajana.

– Kannustan ihmisiä puhumaan sairauksistaan. Se lievittää stigmaa niiden ympärillä, Hautoniemi muistuttaa.

Kaki muistetaan vuoden 2006 Big Brotherista. Voiton vei tuolloin Sari. JARNO JUUTI

Lähde: Keskisuomalainen