Yksinkertainen virhe tappaa todennäköisesti sinunkin viherkasvisi

Lakkaa ylihuolehtimasta. Siitä ei ole kasvillesi apua – päinvastoin.

Erityisen herkkiä liikakastelulle ovat monet mehikasvit, kuten kaktukset.

Elämme keskellä todellista viherbuumia, eikä ihme. Huonekasveilla kodin koristelu on suhteellisen edullista ja monesti myös vaivatonta.

Silti monet valittavat, että kasvit kuolevat heidän hoidossaan yksi toisensa jälkeen. Jotkut pitävät syynä sitä, että kodin hiljaiset kaunistajat unohtuvat helposti oman onnensa ojaan.

Huonekasvit kyllä kaipaavat huolenpitoa, mutta yllättävää kyllä, yleisin syy niiden kuolemaan ei ole laiminlyönti.

Yli-innokas huolenpito voi sen sijaan tappaa. Huonekasvien yleisin kuolinsyy on nimittäin liikakastelu, Vihreä valtaa kodin -kirjan kirjoittaneet Caro Langton ja Rose Ray muistuttavat.

Tarkkana kastelun kanssa

Jos et ole varma, kasteletko kasviasi sopivasti, tarkastele sen ulkomuotoa. Erityisen herkkiä liikakastelulle ovat monet mehikasvit, kuten kaktukset, huonekasvit-sivusto kertoo.

Yleinen harhaluulo on, että kaktuksen ja muun mehikasvin varren tai lehtien nuupahtaminen kertoo veden puutteesta. Yleensä onkin juuri päinvastoin. Kasvi nuupahtaa, sillä liika kastelu vahingoittaa juuria ja estää mehikasvia ottamasta sen tarvitsemaa kosteutta.

Myös keltaiset tai ruskeat lehtien kärjet muuten terveen oloisessa kasvissa, voivat kieliä liikakastelusta.

Jotkut kasvit vaativat kuitenkin säännöllisempää kastelua.

Trooppiset kasvit, kuten kumiviikuna, eivät sovi parhaiten paljon matkustelevalle, sillä niitä on yleensä kasteltava kerran viikossa, lämpiminä kuukausina jopa useammin.

Muuten kumiviikuna on jokaisen huolettoman kasvinharrastajan unelma. Vain harva huonekasvi on yhtä helppohoitoinen. Loistavasti erilaisiin valo- ja lämpöolosuhteisiin sopeutuva kasvi viihtyy useimmissa kodin huoneissa.

Ja mikä parasta, innokas kastelu ei tätä kasvia haittaa.

Lähde: Vihreä Valtaa kodin, Sisusta huonekasveilla: Caro Langton & Rose Rau 2016.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?