9 helppohoitoista huonekasvia eri ihmistyypeille – moni niistä sopii hajamieliselle

Palmuvehka ja traakkipuut pärjäävät myös hämärämmässä, eivätkä tarvitse lisävaloa.

Riippuu persoonasta, mikä on kenellekin helppo kasvi. Helppohoitoisuuteen vaikuttavat esimerkiksi omat kastelutottumukset.

Helppohoitoisuus on päivän sana, oli sitten kysymys kodinhoidosta, ruuanlaitosta tai huonekasveista.

Moni paukkaakin kukkakauppaan kysyen: mitä kasvia ei saa tapettua millään?

Huonekasviseuran puheenjohtaja Paula Heino-Linnahalme naurahtaa yleiselle kysymykselle. Aivan yksinkertaista vastausta siihen ei nimittäin ole.

Riippuu persoonasta, mikä on kenellekin helppo kasvi. Helppohoitoisuuteen vaikuttavat esimerkiksi omat kastelutottumukset. Liikakastelu on suomalaisten yleisin ongelma, mutta lorottajillekin löytyvät omat sopivat kasvinsa.

Sumuta ja valaise

Huonekasvin helppohoitoisuuteen vaikuttaa myös sen elinympäristö.

Jos huonekasvin hankkii tavalliseen kerrostaloasuntoon, ongelmaksi voi koitua etenkin talvisin valon puute.

– Kasvi hyötyy kaikesta valosta, mutta erityisesti kirkas kylmä valkoinen, noin 4 000 kelviniä, on hyvä, Heino-Linnahalme vinkkaa.

Kasville voi hankkia perinteisen kasvivalon. Kylmä valkoinen valo on pinkkiä parempi.

Valo kannattaa jättää päälle työpäivän ja harrastusten ajaksi. Yöksi valon voi napsauttaa pois päältä.

Talvisin kerrostaloasuntoihin sijoitettuja huonekasveja vaivaa myös kuiva huoneilma. Avuksi voi ottaa ilmankostuttimen, sumuttamisen tai kasvien lähelle viritetyt vesiastiat. Ne haihduttavat vettä huonekasveille asti.

– Erityisesti sumuttaminen ehkäisee myös ötököitä, joita tulee kasveihin vähän mistä vain, esimerkiksi kaupasta hedelmien mukana.

Pyysimme asiantuntijaa, Huonekasviseuran puheenjohtajaa Paula Heino-Linnahalmetta listaamaan helppohoitoiset huonekasvit erilaisille ihmistyypeille.

Hajamielinen kastelija

Oletko hajamielinen kastelija? Onneksi olkoon, saatat olla tietämättäsi viherpeukalo.

Heino-Linnahalmeen mukaan ihmistyyppi, joka kastelee kasveja ”silloin tällöin, kun muistaa”, on itse asiassa paras kasvien hoitaja. Moni huonekasvi nimittäin suorastaan tarvitsee sitä, että multa kuivahtaa välillä rutikuivaksi.

Unohtelijoille sopivia helppohoitoisia kasveja ovat:

  • anopinkieli

  • jukka

  • traakkipuut

  • palmuvehkat

  • mehikasvit

Palmuvehka ja traakkipuut pärjäävät myös hämärämmässä, eivätkä tarvitse lisävaloa. Mehikasvit ja jukat kaipaavat valoisampaa paikkaa.

Traakkipuu sopii hajamielisille kastelijoille.

Anopinkieltä kuvaillaan helpoksi huonekasviksi.

Jukka on hyvä huonekasvi niille, jotka unohtavat toisinaan katselun.

Lotraajat

Tämä ihmistyyppi tykkää lorotella kasveille vettä tuon tuosta. Vaarana on, että kasvin juuret homehtuvat. Lotraajan hyvää tarkoittava tapa tuppaa hukuttamaan kasvit.

Eräät huonekasvit sopivat onneksi myös niille, jotka tarttuvat sumutepulloon useampia kertoja viikossa. Näitä ovat:

  • kiinanruusu (varsinainen juoppo, saa kastella vaikka joka toinen päivä)

  • juorut

  • värinokkonen (tyypillisempi kesäkukka-asetelmissa)

Kiinanruusu sopii lotraajille.

Värinokkonen sopii niille, jotka tarttuvat sumutepulloon useampia kertoja viikossa.

Kastele ja anna kuivua

Tietyt huonekasvit kaipaavat muita enemmän sitä, että niitä kastellaan reippaasti, minkä jälkeen mullan annetaan kuivahtaa kunnolla. Tällaisia kasveja ovat muun muassa muorinkukat.

Kotien lämpötilat ja ilmankosteudet eroavat toisistaan, siksi tarkkaa päivämäärää kasteluvälille ei voi antaa.

Nuutunut ja apaattinen kasvi viestittää tarvitsevansa vettä. Voit tarkistaa asian vielä nostamalla ruukkua. Jos se on kevyt, on kastelun aika.

Mullan voi vaihtaa vaikka talvella

Kuvittelitko, että huonekasvien mullan voi vaihtaa vain keväisin? Sisällä lämpimässä elävät huonekasvit eivät pääse varsinaisille talviunille, vaan niillä on kasvukausi päällä koko ajan. Siksi mullan voi vaihtaa milloin vain.

Paula Heino-Linnahalme suosittelee kaikille huonekasveille kaktusmultaa. Se ei ime itseensä niin paljon vettä, että kasvien juuret homehtuisivat.

– Kastele kasvi mullanvaihtoa edeltävänä päivänä läpimäräksi. Seuraavana päivänä kasvi on nestejännityksessä. Rapsuttele sitten vanhat mullat pois ja laita uudet mullat. Älä kastele heti, vaan vasta seuraavana päivänä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?