Tummat pisteet lähestyivät Tamperetta Lempäälän suunnasta.
– Ne näyttivät aluksi kurkiparvelta, muistelee entinen lotta Aila Iisalo tulikastettaan.
Oli joulukuun 21. päivä 1939, Stalinin syntymäpäivä.
17-vuotias Aila Iisalo oli 10. lokakuuta aloittanut kanslialottana Hämeen sotilaspiirin kutsuntaosastolla. Se toimi Aleksanterin koululla. Suomen armeijan liikekannallepano oli alkanut edellisenä päivänä peitenimellä ”ylimääräiset harjoitukset”. Iisalo teki kansliatöitä vain viikon. Sitten hänet pikakoulutettiin ilmavalvontalotaksi. Asemapaikaksi tuli Pyynikin näkötorni.
Talvisota alkoi.
”Ne näyttivät aluksi kurkiparvelta”, muistelee entinen lotta, Aila Iisalo tulikastettaan.
– Olin ainoa nuori alokas, muut lotat olivat kymmenen vuotta vanhempia ja akateemisesti koulutettuja. Minulta oli koulu jäänyt kesken.
Talvisodan alkamisesta on tänä vuonna kulunut 76 vuotta. Hyvävoimainen Iisalo, 92, asuu yhä Tampereella, omassa kodissa. Hän muistelee nuorta lottaa, joka kiikaroi pohjoishämäläistä taivasta täyspitkässä sisäturkissa ja porilaismallisessa karvalakissa.
– Olin silloin sellainen totinen ja urheilullinen tyttö.
KURKIPARVI se ei ollut. Kurjet olivat joulukuussa Niilin latvoilla tai Tunisiassa. Iisalo oli löytänyt talvisodan ensimmäiset Tampereelle hyökkäävät punatähtiset pommikoneet. Havainnon välitti eteenpäin toinen lotta, jolla seniorina oli oikeus olla puhelinyhteydessä ilmavalvonnan aluekeskukseen Ivakiin.
Ilmatorjunta alkoi ampua, pommeja putoili, Tammelassa kaksi taloa syttyi tuleen, neljä ihmistä kuoli, neljä loukkaantui, mutta suurin osa pommeista tippui Näsijärveen.
”Ulinasta tuntui, että nyt tulee päälle. Hyppäsin kaiteen suojaan.
Kummallisen sattuman kautta Tamperetta pommitettiin aina, kun Iisalo oli tähystysvuorossa. Seuraava pommitus tapahtui joulupäivänä, kolmas 27. joulukuuta. Samana päivänä Iisalo täytti 18 vuotta.
– Silloin tuli palopommi aivan viereen Pyynikin rinteeseen. Ulinasta tuntui, että nyt tulee päälle. Hyppäsin kaiteen suojaan. Se oli ainoa kerta, kun pelkäsin.
Ilmavalvontalotat eivät saaneet poistua tornista pommituksen alettua. Heidän piti tehdä havaintoja taistelun kulusta
– Selostin vanhemmalle lotalle, joka selosti puhelimeen.
”Kaupunkimme on taas joutunut ryssän 'sotilaalliseksi kohteeksi'”, kirjoitti Iisalo albumikuvan alle.
IISALO näki, kuinka Valmetin lentokonetehtaan koelentäjä, ylikersantti Siltavuori, ohjasi ammusten loputtua Fokker-hävittäjänsä pommikoneen pyrstöön.
– Hän onnistui vielä laskeutumaan jonnekin Nokian puolelle Pyhäjärven jäälle ja kuoli vasta sodan jälkeen koelennolla.
Yksi Aila Iisalon veljistä koki saman kohtalon. Junkers 88 -pommittajaa jatkosodassa lentänyt Mannerheim-ristin ritari Tauno Iisalo menehtyi kesällä 1947 Laukaalla Junkersin moottorin sammuttua nousussa. Toinenkin isoveli, jalkaväessä sotinut Pentti Iisalo, sai Mannerheim-ristin. Sitä ehdotettiin myös Aulis-veljelle. Jääkäriprikaatissa joukkueenjohtajana palvellut Viljo-veli haavoittui vakavasti. Sisarussarjan toinen tyttö, Hilkka Iisalo, palveli lottana. Hän on ex-pääministeri Paavo Lipposen äiti.
Aila Iisalo oppi isoveljien seurassa poikamaiseksi.
– Kun muut lotat siivosivat, minä hiihtelin miesten harjoitusmaalina heidän kokeillessaan tanskalaista Breda-ilmatorjuntatykkiä, johon me emme koskaan saaneet ammuksia.
Vasemmanpuoleinen ilmavalvontalotta on Aila Iisalo.
Suojeluskunnan vintillä ammuttiin kilpaa pistoolilla ja pienoiskiväärillä. Iisalo sai saman tuloksen kuin paras upseeri.
Talvisodan jälkeen Iisalo palasi kanslialotaksi Pirkka-Hämeen suojelukuntapiiriin hoitamaan siirtoväen korvausasioista. Kanslialottakurssin hän kävi kevättalvella 1940 ja vannoi sen jälkeen lottavalan. Jatkoso-
dan lähestyessä Iisalo järjesti itsensä töihin Punaisen Ristin 11. kenttäsairaalaan, sen A-osastolle, jossa sodan alettua hoidettaisiin vaikeasti haavoittuneita.
SUOMI oli lähdössä hyökkäyssotaan. Kysymys oli enää päivistä. Iisalon tehtäväksi tuli selvittää ja kirjata henkilötiedot haavoittuneilta. Sairaala oli Hannolanpellon kartanossa lähellä Savonlinnaa, kun Parikkalan suunnalta alkoi kuulua tykkien ammunta.
Ensimmäisenä yönä sairaalaan tuotiin 48 paaripotilasta. Yksi oli menehtynyt matkalla.
Iisalo kirjoitti myöhemmin: ”Kiireestä huolimatta pääkirurgimme kapteeni Sulamaa järjesti seuraavana päivänä sotilaista kunniakujan, jota pitkin meidän ensimmäinen sankarivainajamme lähti syreenein kukitetussa valkoisessa arkussa kohti kotiseutuaan.”
Ensimmäiset päivät olivat ratkaisevia.
Vihollisen pommikoneita Suomen taivaalla.
– Yksi lukiolaistyttö vain itki ja karkasi pois. Minä jouduin keräämään henkilötiedot nuorelta, pian kuolevalta vapaaehtoiselta, jota oli ammuttu päähän. Löysin häneltä paperit ja tuntolevyn. Lääkäri näki vaikeuteni ja sanoi ”Kuules kuopus, otetaan nämä tiedot yhdessä, niin totut”.
– Silloin minulle tuli voimakas tunne, että on tehtävä parhaansa, eikä saa itse sortua. Se antoi voimia, Iisalo kertoo.
KOHTA kenttäsairaala siirtyi Punkaharjulle Finlandia-hotelliin. Sinne tuotiin myös venäläisiä haavoittuneita. Omat sotilaat hoidettiin ensin. Venäläisistä nopean leikkausavun ja vuodepaikan sai yksi inkeriläinen.
– He olivat alistuneita ja hiljaisia, paitsi yksi naisupseeri, joka näytti mieltään, kun kulki ohitseni, Iisalo muistelee ensimmäistä lähikohtaamistaan vihollisen kanssa.
Kun kenttäsairaala eteni Parikkalaan Särkijärven koululle, haavoittuneita alkoi tulla niin paljon, että kanslialottakin joutui mukaan leikkaussaliin.
”Alkukauhun väistyttyä seurasin kiinnostuksella, kuinka vatsaan haavoittuneen potilaan suolistoa lapettiin ulos ja vamma taidokkaasti ommeltiin
Iisalo kirjoitti: ”Alkukauhun väistyttyä seurasin kiinnostuksella, kuinka vatsaan haavoittuneen potilaan suolistoa lapettiin ulos ja vamma taidokkaasti ommeltiin.”
Elokuussa sairaala oli Kannaksella Äyräpään Pölläkkälässä, ja kenttäkeittiön alla oli piilossa miina, joka lopulta räjähti silpoen yhdeltä lotalta jalan. Iisalo sai salmonellan pilaantuneesta maidosta.
KUN KANNAS oli valloitettu, kenttäsairaala suuntasi Vienan-Karjalaan Kiestinkiin. Matkalla sinne Aila Iisalon piti syöksyä autosta hiekkakuoppaan vihollisen lentokoneen hyökätessä. Partisaanivaaran vuoksi Iisalo kantoi Vienassa pistoolia, mikä ei ollut ihan lottaetiketin mukaista, mutta järkevää.
Elämänsä ”pahimman yön” Iisalo koki Kiestingissä päivystäessään ns. toivottomien tapauksien parakissa. Toinen potilas oli jo vainaja, toinen oli kuolemassa menetettyään molemmat jalkansa.
– Pidin hänen allaan lämpölaitetta, että lähtö olisi helpompi. Sitten tuli keskitys ja ilmanpaine heitti hänet päälleni.
– Siihen hän kuoli.
”Ison leikkaussalin valtakuntaa”, kirjoitti Aila Iisalo albumiin.
Vuoden 1941 joulukuussa 11. kenttäsairaala kotiutettiin Tampereelle, mutta Iisalon sota jatkui jo tammikuussa kenttäsairaalassa numero 16, ensin Petroskoissa eli Äänislinnassa ja kohta Karhumäessä.
Kesällä 1942 ylipäällikkö Mannerheim saapui Karhumäkeen tutustuakseen etulinjaan Maaselän kannaksella. Kun vihollinen avasi piiskatykillä tulen, Mannerheim heittäytyi maahan, ja häntä vartalollaan suojanneen kapteeni Petramaan peukalo silpoutui.
Kömmittyään ylös Mannerheim, joka omasi teatraalisen tilannetajun, puhutteli Petramaata majuriksi. Iisalo otti sairaalassa henkilötiedot majuri Petramaalta ja riensi Karhumäen asemalle, missä Mannerheim oli juuri lähdössä paluumatkalle.
– Hän oli ylevä ja olemuksesta henki turvallisuus ja luottamus. Olin niin onnellinen, että sain hänelle antaa kielokimpun. En pessyt kättäni moneen päivään. Siitä tilanteessa otetussa valokuvassa näkyy kolme lottaa rivissä. Minä olin viides eikä minusta näy hihaakaan, Iisalo nauraa.
”Olin niin onnellinen, että sain hänelle antaa kielokimpun.
TOINEN kaunis sotamuisto oli viesti kaatuneen omaiselta.
– Haavoittunut lukiolaispoika suri ruotsin ehtoja ja saneli kirjeen kotiin. Muistan yhä nimen ja osoitteen. Hänen piti selvitä, mutta yllättäen hän menehtyi haavakuumeeseen.
– Sain pojan isoveljeltä kiitoskirjeen, joka oli niin kaunis ja isänmaallinen, että harvoin sellaista saa lukea.
Lotat ja sotilaat yhteisen joulupöydän ääressä sotajouluna 1939.
Oli toisenlaisiakin kirjeitä. Kanslialotta Iisalon tehtäviin kuului kaatuneiden sotilaiden siviiliomaisuuden luettelointi ja pussitus kotiin lähetettäviksi. Epäasialliset valokuvat ja omaisten mieltä pahoittavat kirjeet ja kirjoitukset hävitettiin.
– Aluksi ei ollut ongelmia, mutta sitten alkoi asemasota ja tuli huonoa käytöstä, veneerisiä tauteja ja sopimatonta kirjeenvaihtoa. Piti olla tiukkana.
KARHUMÄESSÄ Iisalo kävi urheiluopiston hiihtokurssin ja otti osaa hiihtokilpailuun, jota selosti rintamaradioon Pekka Tiilikainen. Pesäpallossa Iisalo oli naisten lukkari ja Niilo Tarvajärvi miesten kapteeni.
Karhumäen lottien hävittyä Äänislinnalle Tarvajärvi yritti lohduttaa Iisaloa serenadilla, joka oli ”melko epävireinen”. Tulipalo oli ottelua edeltäneenä yönä tuhonnut lukkari Iisalon koko omaisuuden mukaanlukien pesäpalloräpylän ja piikkarit.
Seuraelämä oli Karhumäessä vilkasta. Siellä toimi tivolikin, ja sotilaita kävi etulinjasta lyhyillä lomilla. Iisalo luonnehtii itseään ”aika tiukaksi lotaksi”.
Aila Iisalon sodanajan henkilöllisyystodistus. Neljä vuotta Kuopiossa keskikoulua käytyään Aila Iisalo muutti vuonna 1937 työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneen isänsä kanssa Tampereelle. Sairastunut äiti ei asunut enää kotona.
Tamperelaislottia tapamaan tulleita ”Pispalan jermuja” Iisalo kehotti perääntymään vedoten työtaakkaansa. Jermut löivät kantapäät yhteen tajuttuaan topakan lotan olevan oman joukkueenjohtajansa pikkusisko.
Iisalo vaati itseltään paljon. Hän muistaa yhä ”käyttäytyneensä tyhmästi”, kun lentokoneen hyökätessä kiskaisi auton oven auki.
– Siihen tarttui seiväs ja ovi repsotti auki, kun tulimme Sortavallaan. Minun syyni!
Linja-autossa Kuusamoon potilas siirtyi kerran lattialle ja Iisalo laitettiin paareille.
– Tulin aina pahoinvoivaksi autossa.
KUN IISALO siirtyi 4. joulukuuta 1944 siviiliin, lottapalvelus oli jatkunut katkeamatta yli viisi vuotta. Jos ensimmäinen Iisalon näkemä sankarivainaja makasi syreenein kauniisti kukitetussa arkussa, mieleen jäi lähtemättömästi myös viimeinen.
”Sotilas oli kuollut kuljetuksen aikana, upseeria syytettiin laiminlyönnistä ja omaiset vaativat selvitystä.
– Se oli ruumiinavaus Joensuussa, kun rauha oli jo tehty. Sotilas oli kuollut kuljetuksen aikana, upseeria syytettiin laiminlyönnistä ja omaiset vaativat selvitystä. Ruumis oli jo haudattu, mutta nostettiin ylös ja vietiin ruumishuoneelle. Kaksi kirurgia ja lääkintäaliupseeri avasivat kaikki elimet.
– Kokemus oli karmea. Haju oli hirveä. Lääkäri lupasi tarjota illalla aterian, mutta minulle ei maistunut.
Talvisota. Vanhassa kuvassa 18-vuotias Aila Iisalo kiikaroi Pyynikin näkötornissa vihollisen lentokoneita. ”Olin silloin sellainen totinen ja urheilullinen tyttö”, Aila Iisalo kertoo.
Sodassa Iisasalo näki myös asioita, joista ei voinut puhua.
– Nythän niistä on jo kirjoitettu...
– Siellä jouduttiin surmaamaan omia sotilaita. Vakoojia. Tai hermot olivat pettäneet.
Yhden karkurina ammutun Iisalo muistaa olleen joukkojensidontapaikalta toistuvasti paennut lääketieteen kandidaatti.
SODAN jälkeen Iisalo alkoi määrätietoisesti kouluttaa itseään. Hän kävi englannin kielen, konekirjoituksen, pikakirjoituksen ja kirjanpidon kursseja.
Iisalosta tuli kaupallinen sihteeri suomalaiseen suuryritykseen Valmetiin.
Lotta Svärdin Kultaiset sanat muodostuivat 12 aatteellisesta ponsilauselmasta. Fanni Luukkosen ja Hilja Riipisen aiemmista ponsikokoelmista 1926 muokkaamat kehotukset selkeyttivät sitä, mihin lotan on pyrittävä.
Artikkeli on julkaistu alunperin Lotat -erikoislehdessä joulukuussa 2014.