Maa-artisokka on upeanmakuinen, hienostunut kasvis, josta saa esimerkiksi mahtavaa keittoa. Pikkumuhkurainen mukula kuitenkin lannistaa monen jo etukäteen: sen kuorimisurakka tuntuu mahdottomalta.
Eipä tarvitse! Kuoriminen on nimittäin tarpeetonta. Vaihtoehtoisia käsittelytapoja on kaksi. Mukulat voi pestä huolellisesti juuresharjalla valmistaa ruoaksi kuorineen. Ero kuorittuihin on hienoinen: maku on hiukan pähkinäisempi ja väri jää aavistuksen tummemmaksi kuin kuorituista mukuloista.
Toinen vaihtoehto on pesaista mukulat ja keittää ne kuorineen kypsiksi. Tämän jälkeen kuoreen leikataan viilto ja kypsän maa-artisokan voi puristaa ulos kuorestaan.
Jos kuitenkin haluat kuoria maa-artisokat, muista, että ne tummuvat nopeasti. Ennen keittämistä niiden kannattaa sukeltaa vesiastiaan, jossa on tilkkanen sitruunamehua. Se auttaa säilyttämään valkoisen värin.
Peruna syrjäytti
Maa-artisokka ei nimestään huolimatta ole sukua artisokalle, vaan auringonkukalle. Juurikasta viljeltiin Suomen Turussa jo 1600-luvulla. Maa-artisokan syrjäytti lopulta peruna: kun sen viljely 1700-luvun lopulla yleistyi, jäi maa-artisokka paitsioon sekä meillä että muualla Euroopassa.
Maa-artisokan mukulat pärjäävät hienosti maassa yli talven. Siksi edellisen syksyn satoa voidaan nostaa maasta aina keväällä. Mukuloissa on arvot kohdallaan: ne sisältävät runsaasti rautaa, kaliumia ja muita hivenaineita.