Littoinen, Kaarina
120 vuotta. Se olisi suurin piirtein Ivrigin ikä, jos se olisi ihminen.
"Iffe” nimittäin täytti vuodenvaihteessa uskomattomat 44 vuotta. Uskomattomat siksi, että ponien keski-ikä ei yletä edes 20 vuoteen. Virallisesti shetlanninponivanhuksen synttärit ovat vasta heinäkuussa, mutta ponien ikä vaihtuu aina samalla kun vuosikin.
Littoislaisella Kotimäen tilalla Turun kupeessa eläkepäiviään viettävä vanhaherra onkin todennäköisesti Suomen iäkkäin poni.
– Minulla ei ole tiedossa vanhempaa. Yksi tamma, joka on jo kuollut, eli 42- tai 43-vuotiaaksi, omistaja Kirsi Lehtonen sanoo.
Iffe varoo vähän askeleitaan mutta pehmeällä alustalla intoutuu jopa raviin.
Iffe saapui Suomeen 40 vuotta sitten Ruotsista. Kenties se on sinnitellyt näille ikävuosille ihan piruuttaan, koska se oli alun perin vasta kakkosvaihtoehto.
– Olin menossa hakemaan toista oria, mutta se ei mennyt oripäivillä läpi, eli sitä ei hyväksytty jalostukseen, ja Iffe valikoitui tänne toiseksi parhaana.
– Iffe on ollut kerran kesän vuokralla astumassa Pohjois-Suomessa, mutta muuten hän on asunut aina täällä.
Ivrigillä oli aikanaan jopa 30 astutusta vuodesta, joten jälkeläisiä sille on kertynyt noin 130. Niistä ainakin viisi on jatkanut isänsä viitoittamaa tietä jalostusoreina.
– Se on aika iso määrä, koska niille on korkeat vaatimukset. Iffe lopetti parikymppisenä astumisen vähän senkin takia, että jälkeläisiä alkoi olla niin paljon.
Ori on ollut sen verran näppärä omassa ”ammatissaan”, että onpa se saanut kiskottua ison hevostammankin kerran loimesta alas kyljelleen siitoshommat mielessään.
Sen sijaan muita oreja Iffe ei ole koskaan sietänyt, ja se on ollut aina herra ja hidalgo tallissaan. Muut orit on sijoitettu toisiin talleihin.
– Paitsi nuoruudenkaveri Bomil, jonka kanssa he asuivat vierekkäisissä karsinoissa. He olivat sielunveljiä siihen asti, kun Bomil kuoli noin 25-vuotiaana.
Naapuriaitauksissa asuu ”tyttöjä”, joiden tekemiset kiinnostavat Iffeä.
Nykyään ponivanhuksen päivät ovat leppoisia. Aamuruuan jälkeen kahdeksan aikaan aamulla se tulee ulos. Tammat kiinnostavat edelleen.
– Hän katselee päivällä aitauksesta oman tallin tyttöjä ja toiselta puolelta naapurin hevosia. Illalla mennään sisälle 6–7 aikaan yhdessä oman porukan kanssa, Lehtosen tytär Kirsimarja Lehtonen kertoo.
– Kun tänne tuli uusi tamma, Iffe virkistyi selvästi. Hän ei malttanut viikkoon kunnolla syödä ja nukkui vähemmän. Iffe oli sitä mieltä, että uusi tamma tuli hänen laumaansa. Hän on ymmärtänyt tehtävänsä tässä maailmassa.
Seuraa riittää, vaikka Iffe onkin yksin aitauksessaan. Samassa pihapiirissä on ratsastuskoulu, yksityistalli ja hevostarvikeliike, joten alueella liikkuu kymmeniä hevosia, kissoja, koiria ja kanoja. Välillä varikset ovat käyneet varastamassa ruokaa.
– Viime kesänä oli neljä isoa varista syömässä hänen mössöään. Iffe seisoi parin metrin päässä eikä uskaltanut mennä ruoka-astialle.
Iffe on ollut tänä keväänä jopa virkeämpi kuin aiemmin, vaikka ikää tulee lisää.
Ponipapan kunto on häkellyttävän hyvä. Vaikka epätasainen alusta saa sen hiukan varomaan, on askel kuitenkin vakaa.
– Peruskunnossa ei ole mitään vikaa. Hän on edelleen lihaksikas ja pyöreä, vaikka yleensä vanhat hevoset menettävät lihaksensa ja laihtuvat, niin kuin vanha ihminenkin. Peppu on pyöreä ja nätti! Kirsi Lehtonen sanoo.
– Kun sade on pehmittänyt pohjaa, silloin mennään kovaa. Ponin nuoruudessa silloinen hoitaja juoksi hänen kanssaan lenkkejä. Edelleen, jos vaikka koira tulee vierelle, hän lähtee juoksemaan kilpaa, Kirsimarja Lehtonen sanoo.
Kirsi Lehtonen arvelee, että ponin näössä ja kuulossa alkaa olla jo hieman vikaa, sillä välillä Iffe saattaa säikähtää jotain ja vähän säpsähtää.
– Mutta kyllä hän jotain näkee, koska katselee tammoja niin tiiviisti.
Hampaita ponilla on jäljellä enää muutama, ja siksi heinä ei ole kuulunut ruokavalioon kymmeneen vuoteen. Sen sijaan mysli ja viherpelletti maistuvat.
– Pelletti on puristettua heinäsilppua, ja siitä tehdään pehmeä puuro, joka korvaa heinän.
Iffe ei voi syödä lähes hampaattomana heinää, mutta pelletit sille maistuvat.
Ivrigin reippautta ei voi kuin hämmästellä. Onko omistaja vielä keksinyt salaisuutta sen pitkään ikään?
– Salaisuus on varmaan se, että hänellä ei ole ollut mitään perinnöllisiä sairauksia. Pieniä silmäongelmia on ollut, mutta muuten hän ei ole sairastellut koskaan. Ja tietysti reipas ja pirteä luonne.
– Monta kertaa ollaan mietitty, mihin hautapaikka laitetaan, mutta tuntuu, että kunto on tänä vuonna jopa parantunut edellisiin vuosiin verrattuna.
