BB-Kaki kirjoittaa nimmareita rintoihin

Big Brotherin kakkonen, turkulainen Kaki alias Kari Hautoniemi on ehtinyt totutella talon ulkopuoliseen elämään. Arki ei ole vielä iskenyt, sillä ensin BB-väki biletti Helsingissä ja heti perään kaverit järjestivät juhlat Turussa.

Jälkimmäisissä meno äityi niin hurjaksi, että Kakikin hämmästelee. Ympärillä pyöri sangen estottomia ihailijoita.

- Ihmiset olivat ihan villinä. Ne halus kosketella mua. Nimmareita sain kirjoittaa rintoihin ja pakaroihin.

Tuttu hahmo herättää huomiota myös katukuvassa. Vähän vanhemmat ovat tulleet halaamaan, muut tervehtivät. Ohjelman aikana perustetuilla kotisivuilla on vieraillut yli satatuhatta kävijää.

- Pääsen mä silti helpommalla kuin Kimi Räikkönen, Kaki heittää.

Kolmen kuukauden talossa olon jälkeen tavalliseen elämään pitää totutella. Töihin mies on palaamassa vasta ensi vuoden alussa.

- Jos tulee jotain julkisuuteen tai mediaan liittyvää hommaa, niin katsotaan. Juontokeikkoja on jo tarjottu, Kaki paljastaa.

Hänen mukaansa henkisesti talossa oli raskainta se, että sieltä ei päässyt pois. Ihan helppo juttu ei ollut neljäntoista viikon selibaattikaan.

Vaikka jutut ohjelmassa olivat välillä hyvinkin levottomia, teot jäivät puuttumaan.

- Yritin välttää rakastelua. Sellaiset kuvat ovat äkkiseltään netissä. Lisäksi neitokaisten puolelta tuli heti selväksi, ettei heru.

Puheet virpomisestakin jäivät vain puheiksi. Koska aiheesta keskusteltiin melkein jokaisessa lähetyksessä, on kysyttävä, josko Kaki nyt on virponut riittämiin.

- No mitäpä luulet, kuuluu vastaus.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?