Riikka Pulkkinen näyttää iloiselta ja rennolta saapuessaan kotikulmillaan olevaan kahvilaan. Hetken päästä hän tunnustaa jännittävänsä Lasten planeetta -romaaninsa (Otava) ulostuloa niin paljon, ettei ruokakaan enää maistu.
– Kirjoittaminen tuntuu hyvältä, julkaisu ei koskaan, hän kertoo.
Kirjailijan julkaisukauhua ei vähennä se, ettei yhtäkään hänen romaaniaan ole haukuttu. Hän on kansainvälisestikin arvostettu, erityisen näkyvästi Hollannissa. Pulkkisen esikoisromaani Raja sai huomiota, mutta varsinaisen läpimurron hän teki Totta-romaanillaan.
– Joskus on väistämättä lyttäyksen aika, Pulkkinen arvaa.
Se tuskin on nyt, mutta kirjailijalla on toimintasuunnitelma lyttäyksen varalle:
– Kuljen naamioituneena mustaan tekopartaan viikon, sitten jatkan tavallista elämää, hän vitsailee.
Vakavasti puhuen: Pulkkinen tietää saaneensa kiinni merkityksistä, jotka haluaa lukijoille välittää. Se on hänelle tärkeintä.
Riikka Pulkkinen kirjoitti Lasten planeetta -romaaniaan elämänvaiheessa, johon kuului ero lapsen isästä.
Romaaniaan kirjoittaessaan Riikka Pulkkinen oli uudessa elämäntilanteessa: hän saattoi kirjoittaa vaikka läpi vuorokauden, kun lapsi oli isänsä luona. Pulkkinen erosi keväällä 2017 pian viisi vuotta täyttävän tyttärensä isästä Erkki Perälästä, joka on vaikuttanut vihreiden politiikassa, nykyään viestinnän ammattilaisena.
Pulkkisen romaanikin kertoo erosta, mutta ei hänen omasta erostaan – paitsi joissakin kohdissa. Kirjan painotukset ovat kuitenkin fiktiivisiä.
Kirjailijan ei tarvitse selitellä, mikä romaanissa on itse koettua, mikä kuviteltua. Pulkkiselle on tärkeintä, että läheisistä varsinkin ex-puoliso tietää, mikä kaikki on fiktiota.
– Mutta mekin tanssimme olohuoneessamme päivää ennen muuttoauton tuloa, hän kertoo yhden esimerkin kirjan ja todellisuuden yhtäläisyydestä.
Ei kuulosta vaikealta erolta, jos perhe laittaa tanssiksi, kun muuttolaatikot odottavat jakoa kahteen eri osoitteeseen.
– Se oli tanssia museossa, ei pelkästään iloista, Pulkkinen korjaa mielikuvaa.
Kirjan nainen ja mies ovat eropäätöksen tehtyään helpottuneita, mutta takapakkia tulee, kun ero toteutuu. Jotakin samankaltaista Pulkkinen on kokenut itsekin.
– Suremisen aika on myöhemmin – ja se on hirvittävän vaikeata, hän tietää nyt.
Pulkkinen halusi kirjoittaa rakkaudellisesta erosta, ei katkeruudesta. Sellaisen eron hän on itse kokenut.
– Minullakin on ihanat välit eksäni kanssa. Eilenkin istuttiin yhdessä lapsen kanssa Rossossa. Olen kiitollinen perheyhteisöstämme, joka jäi erosta huolimatta, hän kertoo.
Jos Riikka Pulkkiselta tivattaisiin, miksi hän erosi, hän sanoisi ehkä hämmentyneenä: en tiedä. Eroa on usein vaikea sanoittaa.
– Ei ollut yhtä selkeää syytä, mutta hetkessä emme eroon päätyneet, hän kertoo.
Kirjan nainen ymmärtää erotilanteessa omien pelkojensa liittyvän hulluuden pelkoon. Pulkkinen ei ole pelännyt oman mielensä romahtamista, mutta erilaiset fobiat ovat hänellekin tuttuja.
– Ja fobiat korostuvat, kun on hoidettavana pieni vauva, hän tietää kokemuksesta.
Pulkkinen on menestynyt myös kansainvälisesti kirjailijana, silti hän jännittää uuden kirjan ulostuloa.
Riikka Pulkkinen haastaa kirjallaan ajattelemaan ydinperheessä elämisen mielekkyyttä. Kirjan kertoja pohtii, kuuluvatko pelko ja kauhu perheen olemukseen. Vai, onko kauhun tunne vain kauhua ajankulusta?
Pulkkinen ei ole mielestään mikään mestariäiti, mutta usein rakkaus riittää.
– Helppoa ovat rakkaus ja hellyys, mutta haastavaa on rajojen asettaminen. Kaikkein vaikeinta on irtipäästävä rakkaus.
Kirjan nainen on vahvassa symbioosissa lapsensa kanssa. Hän on kotonaan myös ajoittain marttyyri, joka kokee kantavansa yksin vastuuta.
– Juuri sen halusin kirjoittaa auki, miten eroprosessissa on mahdollista muuttua kotirintamamarttyyristä takaisin emansipoituneeksi naiseksi. Halusin päästä voimaannuttavan erokertomuksen jäljille, löytää marttyyrin sijaan vapautuneen naisen, Pulkkinen kertoo.
– Siinä mielessä tämä on feministinenkin romaani. Feminismi voi tarkoittaa myös itsekritiikkiä: meillä naisilla on kotona monesti marttyyrin rooli, vaikka lapsen isä pitäisi kaikki isyysvapaat.
Pulkkisen kokemus on, että eron jälkeen tunne uhrautumisesta katoaa, vaikka arkihaasteet lisääntyvät. Tosin myös oma aika lisääntyy, kun lapsi on toisella vanhemmallaan.
– Mutta en vastusta perhe-elämää, Pulkkinen naurahtaa.
Nyt juuri Riikka Pulkkinen viihtyy omassa elämässään.
Nyt juuri Riikka Pulkkinen viihtyy omassa elämässään. Sitä hän ei kerro, onko hänen elämässään joku tärkeä henkilö.
– Tykkään ajatuksesta, että hoidan itse talouteni ja voin päättää, mitä kotonani teen. Olohuoneessani voi kokoontua keskustelupiiri – ja voin hankkia hetken mielijohteesta vaikka Smegin jääkaapin, hän naurahtaa.
Romaanin päähenkilöllä on kaksi siskoa, kuten kirjailijallakin. Yksi siskoista haluaa pelastaa maailman, kun toiset yrittävät pelastaa häntä psykoosilta. Tarina herättää myös kysymyksen, miten sairas pitää olla päästäkseen hoitoon.
Lähiaikoina Riikka Pulkkinen tekee Ylelle podcastia ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen kanssa. Seuraavan romaanin aika on myöhemmin.
– Olen lapsen kanssa ja teen töitä, hän kuvaa arkeaan, joka on sekaisin vain kirjan julkaisun aikaan. Sen jälkeen helpottaa.
Riikka Pulkkinen lähtee erottuamme ostamaan jäätelöä, sillä se on helppoa syötävää, kun kirjan julkistamiskauhu on pahimmillaan.