Legendaarisen mieskuoron tulkinta Leevi and the Leavingsin superhitistä sykähdyttää somessa: ”Eeppinen kokonaisuus”

Ylioppilaskunnan Laulajat tulkitsee Leevi and the Leavingsiä videollaan.

Vuonna 1883 perustettu Ylioppilaskunnan Laulajat on Suomen tunnetuin mieskuoro.

Ylioppilaskunnan Laulajien video villitsee sosiaalisessa mediassa. Pohjois-Karjala -nimisessä videossa mieskuoro tulkitsee Leevi and the Leavings -yhtyeen Pohjois-Karjala -kappaletta maalaismaisemissa.

– Haluatko sinä tavata Annelin? Tule kanssamme matkalle Pohjois-Karjalaan. Siellä ovat Anneli ja nakkikioski, verkkarihousut ja elämän sävel, sinä ja me, Ylioppilaskunnan Laulajat toivottavat Facebook-sivullaan.

Torstaina julkistettua videota on katsottu vajaassa vuorokaudessa jo yli 100 000 kertaa Facebookissa.

Komea video on kerännyt sosiaalisessa mediassa paljon kiitosta. Ylioppilaskunnan Laulajien Facebook- ja YouTube-tileillä hehkutetaan Gösta Sundqvistin sanoittaman ja säveltämän kappaleen sovitusta.

Jos video ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

– Olemme todella onnellisia videon saamasta vastaanotosta, Ylioppilaskunnan Laulajien kuoronjohtaja Pasi Hyökki sanoo Ilta-Sanomille.

Videon on ohjannut Heikki Slåen ja sovituksesta vastaa Tuomas Meurman.

– Alkuperäinen teos on todella hieno, mutta Tuomas Meurmanin sovitus sai Gösta Sundqvistin tekstin ja sävellyksen uusiin sfääreihin, Hyökki kiittää.

Sosiaalisessa mediassa monet ovat kommentoineet videon tuoneet heille kyyneleet silmiin.

– En koskaan ole edes vahingossa haaveillut muuttamisesta Pohjois-Karjalaan, mutta nyt tekisi mieli ruveta tilaamaan jo muuttoautoa. Veret hyytävä sovitus! Kiitos! Facebookissa kiitellään.

– Pohjois-Karjalan aikamiespojat lähteneet liikekannalle! Luulisi Annelin löytyvän! Upea kuorosovitus!

– Kuuntelin tän ihan ensimmäiseksi aamulla ja itkuhan siinä tuli. Kyllä on mahtavan hieno!

– Eeppinen kokonaisuus, kommenteissa kirjoitetaan.

Tarkkasilmäiset katsojat ovat panneet merkille, että videota ei kuitenkaan ole kuvattu Pohjois-Karjalassa, vaan Padasjoella.

– Ah, rakas Padasjoki maailmankartalle! Päijäthämäläinen pitäjä saa kunnian markkeerata Pohjois-Karjalaa. Ja itse esitys ja soundi ovat huikeat! Facebookissa kirjoitetaan.

– Upea sovitus ja tulkinta - ja videokin paitsi... Näkymät ei ole Pohjois-Karjalasta. Siellä on vaaroja ja järviä, mutta ehkä tuossa lähdetäänkin juuri Uudenmaan landelta Pohjois-Karjalaan.

Kuoronjohtaja Pasi Hyökki sanoo, ettei videon ole tarkoitus kuvastaa kirjaimellisesti Pohjois-Karjalaa, vaan suomalaista mielenmaisemaa ja kaipuuta maalaisjuurille.

– Emme ole pyrkineet kuvaamaa Pohjois-Karjalaa, vaan suomalaista mielenmaisemaa ja sitä, millaista on siellä, mistä ollaan jatkuvasti muuttamassa pois, Hyökki sanoo.

– Varsinkin nyt koronan aikana kaipuu juurille ja mökkeilemään on korostunut entisestään.

Video on kuvattu Padasjoella.

Ylioppilaskunnan Laulajat työsti kesän aikana Pohjois-Karjala -musiikkivideon, joka kuvastaa suomalaista mielenmaisemaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?