Kertoisitko lapsuudestasi.

Synnyin Italiassa vuonna 1943. Meitä oli useampia sisaruksia, ja perheemme asui pienessä kylässä. Isä oli maanviljelijä ja puuseppä. Vanhempamme kasvattivat meistä kunnon katolilaisia.

Miksi halusit ryhtyä papiksi?

Pikkupoikana minusta oli mukava kuunnella pappeja kirkossa. Olin lumoutunut heidän äänestään sekä vaikuttavista rituaaleista. Siksi minussa syttyi palava halu tulla papiksi. Kun olin 13-vuotias, äiti laittoi minut sisäoppilaitokseen, jossa poikia valmistettiin korkeampaa pappiskoulutusta varten.

Kuuluiko opetukseen Raamatun tutkimista?

Eipä juuri. Ollessani 15-vuotias eräs opettaja antoi minulle kirjan, joka sisälsi evankeliumit – historialliset kertomukset Jeesuksen elämästä ja palveluksesta – ja luin sen moneen kertaan. 18-vuotiaana menin opiskelemaan Rooman katolisiin yliopistoihin, jotka ovat suoraan paavin vallan alaisuudessa. Luin latinaa, kreikkaa, historiaa, filosofiaa, psykologiaa ja teologiaa. Vaikka lausuimme raamatunjakeita ja kuuntelimme Raamatun lukemista sunnuntain jumalanpalveluksissa, emme varsinaisesti tutkineet Raamattua.

Sinusta tuli pappisseminaarin rehtori. Kuuluiko työhösi opettamista?

Työni oli pääasiassa hallinnollista. Opetin luokille kuitenkin Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen säädöksiä.

Mikä sai sinut epäilemään kirkkoa?

Minua vaivasi kolme asiaa. Kirkko oli mukana politiikassa. Se suvaitsi pappien ja seurakuntalaisten väärää käytöstä. Lisäksi jotkin katoliset opetukset herättivät epäilyksiä. Esimerkiksi miten rakkauden Jumala voisi rangaista ihmisiä ikuisesti kuoleman jälkeen? Entä haluaako Jumala todellakin, että toistamme rukouksia satoja kertoja rukousnauhan avulla? *

Mitä sitten teit?

Rukoilin silmät kyynelissä Jumalalta ohjausta. Hankin myös uuden Raamatun ja aloin lukea sitä. Se oli katolinen The Jerusalem Bible, joka oli hiljattain käännetty italiaksi. Eräänä sunnuntaiaamuna, kun olin panemassa pois kaapujani messun jälkeen, seminaarille tuli kaksi miestä. He kertoivat olevansa Jehovan todistajia. Puhuimme toista tuntia Raamatusta ja siitä, mitä se sanoo tosi uskonnon tuntomerkeistä.

 Minkälaisen ensivaikutelman sait heistä?

Ihailin heidän vakaumustaan ja sitä, miten helposti he löysivät kohtia katolisesta Raamatusta. Myöhemmin eräs Mario-niminen Jehovan todistaja alkoi käydä luonani. Hän oli kärsivällinen ja uskollinen. Hän soitti seminaarin ovikelloa joka lauantaiaamu kello yhdeksän – satoi tai paistoi.

Mitä muut papit ajattelivat noista käynneistä?

Pyysin heitä mukaan keskusteluihin, mutta kukaan ei suhtautunut Raamatun tutkimiseen vakavasti. Minä kuitenkin nautin siitä. Opin suurenmoisia asioita, kuten sen, miksi Jumala sallii pahuutta ja kärsimystä. Olin pohtinut sitä pitkään.

Yrittivätkö korkeampiarvoiset kirkonmiehet saada sinut luopumaan Raamatun tutkimisesta?

Kävin vuonna 1975 useaan otteeseen Roomassa selittämässä kantaani. Korkeammassa asemassa olevat kirkonmiehet yrittivät muuttaa ajatteluani, mutta kukaan heistä ei käyttänyt Raamattua. Lopulta 9. tammikuuta 1976 kirjoitin Roomaan ja ilmoitin, etten enää pitänyt itseäni katolilaisena. Kaksi päivää sen jälkeen lähdin seminaarista ja menin junalla ensimmäistä kertaa Jehovan todistajien järjestämään tilaisuuteen. Se oli eräs konventti, jossa oli koolla useita seurakuntia. Kaikki oli hyvin erilaista kuin mihin olin tottunut. Jokaisella todistajalla oli Raamattu, ja he seurasivat tarkasti, kun puhujat käsittelivät eri aiheita.

Mitä perheesi ajatteli tästä kaikesta?

Useimmat perheenjäseneni vastustivat minua ankarasti. Sain kuitenkin tietää, että yksi veljistäni tutki todistajien kanssa Lombardian alueella Pohjois-Italiassa. Menin tapaamaan häntä, ja sikäläiset todistajat auttoivat minua löytämään sieltä työn ja asunnon. Myöhemmin samana vuonna minut kastettiin Jehovan todistajaksi.

Kadutko mitään?

En mitään! Tunnen vihdoinkin olevani lähellä Jumalaa, koska se, mitä olen saanut tietää hänestä, ei perustu filosofiaan tai kirkon perinteisiin vaan Raamattuun. Nyt voin opettaa toisia vakaumuksellisesti ja vilpittömin mielin.