Suomen kuumimpiin nykytaiteilijoihin rankattu Elina Försti, 46, työskentelee ateljeessa, josta on tullut Pohjanmaalla matkailunähtävyys. Arkkitehti Anssi Lassilan suunnittelemaa, muutama vuosi sitten valmistunutta työhuonetta ja sitä ympäröiviä rakennuksia käyvät ihmettelemässä kyläläiset, arkkitehdit ja mediaväki.
– Talo taitaa olla minua kuuluisampi, Försti nauraa.
Sadan neliön hulppean ateljeen yhteydessä on perheen kahdensadan neliön koti, varastotilaa ja autotalli. Yhdessä ne kehystävät vanhan rakennusperinteen mukaista suljettua susipihaa.
Erikoista rakennuksissa on niiden ulkoseinien kuusipinta. Käsittelemättömät seinät saavat rauhassa muuttua tummanharmaiksi. Vielä ikääntymisen merkkejä ei näy.
– Elina Försti on harmaa ennemmin kuin tämä talo, taiteilija nauraa.
Idean taustalla on ajatus vanhojen rakennusten modernisoimisen vastustamisesta. Taiteilijan mielestä on väärin väheksyä vanhaa rakennuskantaa siksi, että joku pitää sitä rumana. Korjaamista ja remonttia kaipaavan talon uudistaminen on eri asia.
– On ärsyttävää, että aikakausien kerrostumia pyyhitään pois rakentamalla esimerkiksi julkisivuja uudestaan. Miksi rakennus ei saisi olla rehellisesti ikäisensä näköinen? On törkeää väittää, että kaikki 1970-luvun rakennukset ovat rumia. Eivät ne ole. Vanheneminenhan on luonnollista, Försti huomauttaa.
Taidemarkkinoiden asiantuntija, taidehistorioitsija Pauliina Laitinen-Littorin nosti syksyllä 2016 Förstin Suomen kuumimpien nykytaiteilijoiden Top 20 -listalleen. Keräilijöitä kiinnostava Försti on keskittynyt kookkaiden latoaiheisten teosten maalaamiseen.
Viime syksynä hänen maalauksiaan nähtiin esimerkiksi kovatasoisessa kansainvälisessä Nord Art -ryhmänäyttelyssä Pohjois-Saksassa. Försti valittiin jurytettuun näyttelyyn 4 500 hakijan joukosta.