Pappi kriisissä. Riikka Pulkkinen tutki uusinta romaaniaan varten tarkkaan Raamattua ja varsinkin Paavalin kirjeitä.
Kertomus alttiudesta
Riikka Pulkkinen käsittelee Vieras-romaanissaan uskon ja muukalaisuuden kysymyksiä. Teksti Marjo Kytöharju Kuva Jani Laukkanen
Kirjailija Riikka Pulkkinen kertoo olevansa tiiviin syksyn jälkeen uupunut. Kirjan julkaisuvaihe tuntuu hänestä aina raskaalta, koska itsetunto on silloin alhaalla ja kirjan vastaanotto jännittää. Nyt Pulkkinen ei aio hetkeen kirjoittaa, vaan miettii uusia suuntia ja työskentelytapoja.
Viimeisin romaani Vieras on saanut pääosin kiittäviä arvosteluja, mutta kirjan uskonnollista tematiikkaa on käsitelty melko vähän. Se on kirjailijasta omituista, onhan teoksen päähenkilönä pappi, jonka Maria-nimikin viittaa vahvasti Raamattuun .
Pulkkinen toteaa, että oli hullunrohkeaa kirjoittaa teologiaan ja uskon kysymyksiin pohjautuva romaani. ”Uskomisen ele” koskee hänen mukaansa kuitenkin kaikkia ihmisiä. Kuten Maria romaanissa sanoo, jokaisen on uskottava johonkin, ainakin tähän päivään.
– Tämä oli syömishäiriön ohella aihe, johon olin jo pitkään halunnut tarttua. Tein romaania varten paljon taustatyötä, jotta papin problematiikka tuntuisi uskottavalta. Kun lukupiirissäni käsiteltiin Paavalin tekstejä, minua alkoivat kiehtoa erityisesti niiden lopunajan odotus ja suhde kärsimykseen.
– Keksin sitten yhdistää anorektisen nuoren ja vääristyneen uskon. Mariahan valitsee Paavalin teksteistä ankaran puolen, vaikka olisi voinut valita niistä myös kauniin ja armollisen puolen. Sen hän tekeekin aikuisena yrittäessään seurakunnassa kutsua ihmisiä hyväksyvään yhteisöön. Lopulta romaanissa eletään lopun ajan sijaan alun aikaa, sanan painavimmassa merkityksessä.
Teini-ikäisenä kirkkoherran tytär hakeutuu tiukkaan uskonyhteisöön. Hän samastuu Paavalin kirjeiden kohtaan Jeesuksen kärsimyksestä ja lihan kuolettamisesta niin, että on lopulta pelkkää luuta ja nahkaa.
– Ihminen kaipaa usein selkeää ohjenuoraa siitä, miten elää ja mitä onni ja rakkaus ovat, Riikka Pulkkinen sanoo.
Onnekseen Maria ei menehdy uskonsa tähden, vaikka romaani sisältääkin ajatuksen kulttuuriimme syvään juurtuneesta pakkomielteestä uhraamiseen ja uhriutumiseen. Romaanissa on myös selkeästi näkyvissä kristinuskon syvin sanoma siitä, että Jeesus oli ihmiskunnan ainoa ja tarpeellinen uhri. Muiden ei tarvitse uhrata itseään.
– Teologiset kysymykset ovat lähellä filosofisia kysymyksiä. Esimerkiksi kysymykset siitä, mitä Pyhä Henki on ja miten se voisi ilmetä. Kyse on paljolti siitä, onko mielekkyyttä elämään
haettava maailmasta vai tuonpuoleisesta.
Aikuisena Maria ajautuu uskonkriisiin, kun hänen pieni suojattinsa, perheineen Suomeen muuttanut Yasmina, joutuu rasistisen hyökkäyksen kohteeksi. Maria lentää isälleen ja miehelleen, Sietämättömälle, ilmoittamatta New Yorkiin. Naisen vuosia sitten kuollut äiti oli lähtöisin sieltä, mutta tämä ei pitänyt yhteyttä sukuunsa, joka tuli Yhdysvaltoihin ”jostakin kaukaa”.
– Halusin romaaniin minä-kertojan, joka ei pysty tekemään täsmällisesti tiliä itselleen siitä, mitä hän pakenee. Matkakertomus sisältää samalla toisen kertomuksen Marian selvittäessä äitinsä taustoja, Riikka Pulkkinen sanoo.
– Mikä olisi parempi kaupunki hukkua mahdollisuuksiin kuin New York, kaupungissahan voi kokeilla vaikka mitä.
Maria tutustuu New Yorkissa vuokraemäntäänsä, äitiään muistuttavaan maahanmuuttajaan, tanssinopettajana toimivaan Mélanieen. Naisella on myös omat kipunsa, jotka nekin liittyvät lapseen ja siihen, että viaton on joutunut kärsimään.
Pulkkisen mielestä lapsen kuoleman kohdalla on banaalia puhua Herran tutkimattomista teistä. Ongelmana on, voiko uskoa Jumalan hyväntahtoisuuteen, jos tapahtuu pahaa. Voiko silloin uskoa myöskään ihmiseen?
Marian tarinassa on yhtenä keskeisenä piirteenä patriarkaatin uhmaaminen. Silti hän joutuu myöntämään, että hänen vastustamansa kirkonmiehet, hänen isänsä ja esimiehensä, saattavat olla oikeassa.
– Kun Marian isä pitää sairasta ja kuihtunutta tytärtään sylissään, isä toteaa ihmisyyden olevan tärkeämpää kuin tuonpuoleisen. Marian työpaikalla seurakunnassa taas kirkkoherra sanoo Yasminan tapauksesta kiistattoman tosiasian, että vika on meissä, ihmisissä. Toisaalta romaanin – ja kirkkoherran – eetos on, että myös muutoksen itu on meissä, Riikka Pulkkinen selittää.
Kotimaassa Maria esiintyy suvaitsevaisuuden äänitorvena, mutta sortuu itse rasismiin solvatessaan New Yorkissa uutta Tuntemattomaksi kutsumaansa kumppaniaan.
– Halusin tutkia kirjassa muukalaisuutta ja suvaitsevaisuutta juuri tästä näkökulmasta. En halunnut päästää minä-kertojaani helpolla. Ihmisen voi olla vaikea sulattaa vieraassa ympäristössä tiettyjä kulttuurieroja ja hän kaipaa siellä kotoisia asioita. Ei kuitenkaan ole tavoiteltavaa omaksua Marian äidin tavoin kaikkea uudesta kulttuurista ja menettää minuutensa.
Kiinnostava on Marian toteamus, että jos hän perustaisi uuden uskonnon, sen ensimmäinen sakramentti olisi alttius. Pulkkinen ei käsitä alttiutta alistumisena toisen valtaan vaan avoimuutena muutokselle ja uusille vaikutteille.
– Olen itse asiassa käsitellyt alttiutta kaikissa romaaneissani. Kirjailijan eetokseni sisältää kaikki sen variaatiot.
Jaa tämä artikkeli: