Puoliso jätti ja ystävä valehteli. Jos kaikesta huolimatta annat anteeksi, hyödyt siitä eniten itse.

Tuttavani on jumissa vuosien takaisessa parisuhteessa, uudesta liitostaan huolimatta. Hän ei ole antanut anteeksi entiselle puolisolleen tämän pettämistä ja lähtemistä, eikä sanojensa mukaan aio antaakaan.

Kun ehdotan, eikö olisi jo aika päästää irti, hän vannoo olevansa asiasta vihainen lopun elämäänsä.

Kannattaisiko sittenkin antaa anteeksi, itsensä vuoksi?

"Anteeksi antaminen on jokaisen oma asia, joka ei tapahdu pakottamalla. Vihasta ja kostosta irrottautuminen kuitenkin kannattaa. Se auttaa jatkamaan elämässä eteenpäin", työterveyspsykologi Solita Hyvärinen Terveystalo Turusta sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Anteeksianto on erityisen vaikeaa, jos on saanut fyysisiä vammoja tai menettänyt tärkeitä ihmissuhteita.

Anteeksianto on prosessi, joka on jokaisella omanlaisensa. Sen kestoon vaikuttaa se, kuinka paljon oma elämä on satuttavassa tilanteessa muuttunut ja minkä verran loukattu kokee olevansa uhri.

Jos jää tiukasti kiinni tapahtuneeseen, voi katkeroitua ja muodostaa siitä lopulta henkisen vankilan. Mutta vain itselleen.

Itke ja raivoa!

Vaikka eteenpäin meneminen on tärkeää, kielteiset tunteet pitää myös kokea. Loukkaukseen liittyvä menetys ja suru on käytävä läpi.

Tukahduttaminen ei tee hyvää, vaan tunteiden patoaminen voi jopa sairastuttaa. Tukahdutetut tunteet saattavat myös palata voimakkaampina takaisin.

Solita Hyvärinen tietää, että tapahtuneesta yli pääseminen on erityisen vaikeaa, jos on saanut fyysisiä vammoja, omia arvoja on loukattu pahasti tai on menettänyt tärkeitä ihmissuhteita.

Pettymys kehittää myötätuntoa ja kykyä selviytyä muista tiukoista tilanteista.

"Silloin moni kokee hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteita. Niitä voi kokea yhtälailla työpaikkakiusaamisessa kuin avioerossakin", Hyvärinen toteaa.

Jos loukkaantumiseen jää vellomaan, tapahtunut voi alkaa haitata elämää. Kurjiin kokemuksiin jumittuminen estää pahimmillaan toteuttamasta omia toiveita.

Silloin on tärkeää ymmärtää, että on kärsinyt jo kertaalleen ja se riittää – nyt on uusien, hyvien kokemusten aika.

Mikä tapahtui, se tapahtui

Joku työstää anteeksiantoa aktiivisesti, toisille se tulee oivalluksena. Moni kertoo anteeksiannon hetkellä tunteneensa sydämessään, että nyt on ihan oikeasti antanut anteeksi.

Jotta siihen pääsee, on tärkeää hyväksyä tapahtunut asia ja ennen kaikkea nykytilanne.

"Anteeksianto helpottuu, kun hyväksyy, että asiat ovat nyt niin kuin ne ovat. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Myös omia arvoja on hyvä pohtia. Jos loukkaantuu esimerkiksi työtoverin sanomisista, on hyvä miettiä, mitä omaa arvoa toinen satutti. Kun arvostaa itseään ja omaa elämäänsä, voi ymmärtää ja päästä eteenpäin", Solita Hyvärinen toteaa.

Anteeksi voi antaa, vaikka toinen ei edes pyytäisi anteeksi.

Usein elämä jatkuu, eikä tapahtuneisiin palata: toinen ei pyydä anteeksi eikä edes osoita katumuksen merkkejä.

Silloinkin voi armahtaa. Voi esimerkiksi ajatella, että vaikeastakin tilanteesta saattaa seurata jotain hyvää. Elämän kurjista käänteistä voi oppia arvostamaan asioita, jotka itsellä ovat hyvin. Ja oppia tarttumaan niihin entistä paremmin.

Myös traagisia asioita kokeneen elämä voi ajan mittaan löytää uuden suunnan. Kun toipumiseen kulunut aika on mennyt, tapahtunut kehittää myötätuntoa ja kykyä selviytyä muista tiukoista tilanteista.

Sopua kohti

Anteeksianto ja sen osoittaminen helpottaa usein myös syyllisen pahaa oloa. Eniten siitä kuitenkin hyötyy loukattu.

Parhaimmillaan armahtaminen antaa uuden mahdollisuuden kaikille osapuolille, ehkä jopa lujittaa ihmissuhdetta. Anteeksi antaessaan loukattu vapauttaa itsensä.

Vaikka toinen ei olisi valmis sopuun, voit lohduttautua ajattelemalla: ainakin yritin.

Murheen aiheuttaja puolestaan saa mahdollisuuden pohtia käytöstään, korjata toimintaansa ja hakea tarvittaessa ulkopuolista apua. Jotkut pyytävät anteeksi, vaikka pitkälläkin viiveellä.

"Anteeksi kannattaa pyytää, vaikka asia ei olisi omasta mielestä niin vakava tai toinen ei tulisi mitenkään vastaan. Moni ei uskalla pyytää anteeksi, koska pelkää, että toinen ei suostu antamaan", Solita Hyvärinen sanoo.

Kun erimielisyydet on sovittu, pitäisi molempien laskea aseensa ja jatkaa yhteydenpitoa kuin ennenkin.

Mutta mitä jos toinen osapuoli ei anteeksipyynnöstä huolimatta ole valmis lopettamaan mykkäkoulua ja vihanpitoa?

Aina voi lohduttautua sillä, että ainakin itse pyrki pääsemään sopuun. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla