Kanerva (Calluna vulgaris) on valoisilla, kuivahkoilla ja happamilla paikoilla kangasmetsissä ja rämeillä kasvava monivuotinen, hyvin yleinen varpu. Kanervaa käytetään opaskasvilajina metsätyyppejä tunnistettaessa, eteläisen Suomen kuivien kankaiden metsätyypeistä yleisin onkin kanervatyyppi (CT).
Kanervan kellomainen kukka on muodostunut vaalean violeteista verho- ja terälehdistä jäljempien ollessa huomaamattomat ja piilossa verholehtien suojassa.
Kukkien tyypillinen vaalean sinipunainen väritys johtuu niiden muodostamasta väriaineesta, antosyaanista. Joskus harvoin kukilta puuttuu tämä värinmuodostuskyky, ja silloin kukat ovat valkoisia. Luonnossa nämä valkokukkaiset kanervat erottuvat sinipunervista lajitovereistaan selvästi.
Olivat kukat sitten punertavia tai valkoisia, ne sisältävät runsaasti mettä. Kanervat ovatkin tärkeä loppukesän ravintokasvi lukuisille hyönteisille, kuten kimalaisille, mehiläisille ja päiväperhosille. Myös ihminen hyödyntää kanervaa muun muassa mehiläisten keräämän kanervahunajan muodossa tai esimerkiksi kukista saatavana teenä.
Varpukasvina kanervan oksien taittaminen ei kuulu jokaisenoikeuksiin: kanervakimpun keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.
Lehtokotilot leviävät edelleen vauhdilla
Huolestuneet lukijamme ovat tänäkin kesänä kertoneet lehtokotiloiden (Arianta arbustorum) aiheuttamista ongelmista puutarhoissaan. Nopeasti levittäytyvien ja melkein mitä tahansa kasveja syövien kotiloiden massaesiintymät näyttävät laajentuvan vuosi vuodelta. Yhä uusilta alueilta tulee havaintoja, ja toisaalta lajia tapaa myös syrjäisemmiltä seuduilta.
Lehtokotilo ei ole meillä vieraslaji, mutta ihminen kuitenkin levittää sitä valitettavan tehokkaasti.
Lehtokotiloita kulkeutuu uusiin kohteisiin kasvi- ja maa-aineksia siirreltäessä. Tämän takia kasvijätteitä ei pitäisi heivata luontoon, vaan kompostoida ne tontillaan tai toimittaa puutarhajätteitä käsitteleviin laitoksiin.
Sopivan kostealla säällä lehtokotilot ovat hanakoita kiipeilemään melkoisen korkealle kasveissa ja ihmisen tekemissä rakenteissa. Tämän totesimme tutkiessamme opiskelijoiden kanssa lupiinin torjuntaa Jyväskylässä. Koealoilla runsaina elävät kotilot kipusivat syötävää etsiessään merkkikeppien kärkiin reilusti yli metrin korkeudelle.
Lehtokotilot myös söivät lupiinin lehtiin reikiä, mutta tämän haitallisen vieraskasvilajin torjujiksi nilviäisistä ei sentään ole.
Monesti ihmetellään, voisiko lehtokotiloita syödä? Kyllä niistä saa herkullisen aterian, jos vain jaksaa nähdä vaivaa ja käsitellä kotilot asianmukaisesti.
Aterian raaka-aineena lehtokotilot ovat toki kovin piskuisia, niiden keräämisessä ja käsittelyssä pitää nähdä melkoinen vaiva. Ravintoloiden etanapannuissa tarjoillaan lehtokotiloiden huomattavasti kookkaammiksi kasvavia sukulaislajeja.
Voit lähettää kysymyksiä ja havaintoja luonnosta osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi.