Asko Tanhuanpää
Loukkumies on yksi niistä lempinimistä, joilla reilu nelikymppinen Tommi Junnila omassa metsästysseurassaan, nimensä mukaisesti niin Pyhärannan kuin Raumankin alueella toimivassa Ihoden-Vermuntilan Metsästysseurassa tunnetaan. Junnila on loukkumies Otajärven rantamilla sijaitsevasta Nuuskin kylästä – ja ylpeä osaamisestaan.
– Isäni Simo Junnila minulle loukkupyynnin salat aikanaan opetti. Olin vähän toisella kymmenellä, kun sain metsästyskortin, ja niihin samoihin aikoihin alkoi myös supikoiran ja minkin loukkumetsästys, Junnila kertaa.
Niin supikoira kuin minkkikin luokitellaan tänä päivänä suomalaiselle luonnolle haitallisiksi vieraslajeiksi, joita saa viime vuoden toukokuussa annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan pyydystää ympäri vuoden. Pyyntiin ei tarvita nykyisin enää edes metsästyskorttia. Ainoastaan myrkyn tai sähkön käyttö on edelleen kielletty pyyntimenetelmänä.
Muita vastaavia haitallisia vieraslajeja Suomessa ovat muun muassa piisami, rämemajava ja pesukarhu.
Supikoiria Tommi Junnila pyydystää niin sanotulla Kanu-loukulla, jonka kehittäjä on Helsingissä eläkepäiviään viettävä aseseppä ja erämies Kalevi Nurmentaus .
– Ensimmäiset loukun prototyypit valmistuivat 1980-luvun lopulla, kertoo puhelimeen kotonaan vastannut Nurmentaus.
– Pelkkä loukku ei tietenkään riitä, mistä syystä kehittelin myös erilaisia syöttejä ja supeja puoleensa vetäviä hajusteita. Loukun paikkaakin kannattaa välillä vaihtaa, ja samalla sisälle voi vaihtaa myös erilaisen syötin, Nurmentaus valistaa.
Ihoden-Vermuntilan Metsästysseuran alueelle ensimmäiset Kanu-loukut saatiin vuosituhannen vaihteessa riistanhoitoyhdistyksen kautta. Alueen ensimmäisen supikoiran puolestaan metsästi 1970-luvun alkupuolella nyt jo edesmennyt Pentti Lehtonen , joka tunnettiin monipuolisena metsästäjänä, riistansuojelijana ja myös taitavana eläinten täyttäjänä.
Saavumme Tommi Junnilan kanssa yhdelle hänen kolmesta Kanu-loukustaan. Saalista siellä ei tällä kertaa ole, vaan syötiksi asetettu peuran pää on edelleen juuri sillä paikalla, mihin Junnila sen edellisenä iltana loukkua virittäessään jätti.
– Pari päivää sitten samaan loukkuun oli jäänyt supikoirapariskunta, mikä on aika harvinaista. Hyvä jos sellainen tuuri sattuu kohdalle edes kerran vuodessa, Junnila selvittää.
– Yleisesti ottaen supikoirakanta on ollut viime vuosina selvästi laskussa niin Varsinais-Suomessa kuin Satakunnassakin. Parhaana vuonna olen saanut loukkuun varmaankin nelisenkymmentä eläintä, mutta viime vuonna tarkka luku oli enää 14. Alkanutta vuotta ajatellen sekin varmasti vaikuttaa kantaa laskevasti, että talvi on ollut lumeton, eivätkä supikoirat ole päässeet missään vaiheessa kunnolla talviunille.
– Kantaa verottavat tietysti myös erilaiset pedot eli ilvekset, kotkat ja myös sudet. Yleisesti on puhuttu myös siitä, että supikoirillakin voi hyvin olla myös oma korona-viruksensa, joka estää kannan kasvamisen liian suureksi, miettii Junnila.
Kanu-loukku on metallirunkoinen isohko häkki, jonka verkko on valmistettu yleensä sinkitetystä teräksestä. Tommi Junnila käyttää 180×180 sentin kokoista loukkua, mutta eräliikkeistä saa halutessaan pienempiäkin. Yleinen koko sarjatuotantoloukulle on 120×200.
– Loukun perälle pistetään syötti, itse käytän aika usein peuranpäätä, joka vetää supikoiria puoleensa. Syötissä on kiinni laukaisulanka ja kun eläin lähtee vetämään syöttiä poispäin, lanka laukeaa ja loukun etureuna putoaa maahan. Verkko on niin tiheä ja lujaa tekoa, ettei edes mäyrä pysty loukusta ulos murtautumaan heikkoleukaisesta supista puhumattakaan, Junnila opastaa.
– Loukkuun jäänyt eläin lopetetaan aina ampumalla, hän lisää.
– Supikoiraa metsästetään myös haaskalta, mutta nykyisin vähemmän kuin vielä joskus takavuosina. Tehokkaampi pyyntikeino onkin pysäyttävä koira, tietää Junnila.
Tommi Junnilan aloittaessa loukkupyynnin supikoiran nahasta sai vielä kohtuullisen korvauksenkin, mutta nykyisin siitä ei makseta käytännössä enää juuri mitään. Minkinnahalla sen sijaan riittää edelleenkin kysyntää.
– Suurin syy itärajan takaa Suomeen levinneen supin metsästämiseen on sen haittavaikutus suomalaiselle luonnolle. Sille kelpaa ruoaksi melkein mikä tahansa eli myös riistalintujen munat ja poikaset samoin kuin jäniksenpenikatkin, Junnila selvittää.
