Kelpaako tupakka?

Koristetupakka_Kasvihormoni 004.jpg

”Äiti, miksi sä kasvatat tupakkaa, se on vaarallista”, kysyi jälkikasvuni. Yritä siinä nyt selittää, että kyseessä on vain yksi suosikkikasveistani, ja että kyseessä on koristetupakka, kessu noin vanhan kansan kielellä. Pitänee koettaa terottaa tätä lasten mieliin, etteivät testausmielissä mene ja riivi kasviani poltettavaksi.
Koristetupakka_Kasvihormoni 001.jpg

Tupakka on siitä mukava kukka, että se ei ole pettänyt kasvussaan vielä kertaakaan. Eihän se kesäkuussa näytä vielä siltä miltä kaupasta ostetut kaverinsa, ehei, kukinta alkaa vasta heinäkuun lopussa. Mutta silloin kukkia totisesti piisaa! 

Koristetupakka_Kasvihormoni 003.jpg

Olen kasvattanut tupakkaa kukkapenkin täytteeksi, sellaiseksi rikkaruohojen poissapitäjäksi. Tupakasta on niin monta versiota olemassa: valkoisia, keltaisia, vihreitä ja punaisia, kokoja jos jonkinlaisia. Mielestäni ne näyttävät kauniilta erityisesti punaisten auringonkukkien seurassa, tänä vuonna en tosin istuttanut niitä vierekkäin. Pitää kirjata ylös, että ensi vuonna tekisin taas niin.

Koristetupakka_Kasvihormoni 005.jpg

Jotenkin tämä kukkarunsaus miellyttää, etenkin, kun kuvaa varten nyppii lakastuneet kukinnot pois, etteivät tee ränsistynyttä vaikutelmaa. Toivottavasti nämä jaksavat jatkaa kukkimistaan pakkasten tuloon asti, kuten aiempina vuosina ovat tehneet!Koristetupakka_Kasvihormoni 002.jpg

koti sisustus
Kommentit (2)
  1. Olikos tupakka se, joka alkaa tuoksua ainoastaan öisin? Vai  muistelenko nyt ihan omiani 😀 Jotain kasvia olen käynyt yöllä nuuhkimassa aina pentuna parvekkeella.

    1. Nytpä heitit pahan, Todellaupea Layra! Osa tupakoistani on ollut hyvin tuoksuvia, osa tuoksuttomia. Olisivatko nämä olleet niitä, joita olisi pitänyt käydä nuuhkimassa öisin? Lajiesittelyistäkään ei tämä käynyt ilmi, joten en osaa sanoa. Täytyy testata ihan omalla pikku nenällä, miten asian on.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *