Anteeksianto (on prosessi, jossa meidän pitää päästä loukkaantumisen tunteesta irti)

Ihanaa lauantaita! Ajattelin tänään kirjoittaa hyvinvointi -teemaisesti anteeksi -pyytämisestä ja erityisesti siitä, mitä anteeksiantaminen tarkoittaa meidän päämme sisällä. Elämämme aikana varmasti jokainen joutuu tilanteisiin, jossa kokee itsensä loukatuksi. Ja lisäksi me eri ihmiset loukkaannumme hyvin eri asioista. Jotta ei loukkaisi toista ihmistä, tulee olla hyvät tuntosarvet hänen suhteen. Aina helpompaa, mitä kauemmin henkilön on tuntenut, koska sitä paremmin tunnistaa myös, millaisissa tilanteissa ja minkälaisista asioista hän saattaa loukkaantua.

Anteeksi -sanan pyytäminen pitäisi olla sana, jonka toiselle sanoo harvoin. Mikäli anteeksi -sanaa käyttää usein, se menettää mielestäni merkityksen. Mikäli anteeksi -sanaa käyttää ja tiedostaa loukanneensa toista henkilöä, tulisi aina miettiä sitä, miten jatkossa välttäisi tällaisen konflikti -tilanteen.

On myös muistettava, että kaikkia asioita ei tarvitse pyytää anteeksi. Toiset ihmiset saattavat loukkaantua aivan käsittämättömistäkin asioista, eikä suuttuminen ole tällöin oikeutettua. Tässä tarvitaan jälleen hyviä ”tuntosarvia” sekä omaa harkintaa; milloin et todella ole ollut loukkaava, mutta toinen on esimerkiksi halunnut kääntää asian loukkaavaksi. Tuleeko teillä tällaisia tilanteita mieleen?

”Anteeksiantaminen on yksi keino purkaa suuttumista ja/tai vihaa toista kohtaan.”

Jatketaan sitten anteeksi -pyytämisestä anteeksiantamiseen. Anteeksiantaminen on yksi keino purkaa suuttumista ja/tai vihaa toista kohtaan. Anteeksiantaminen on pidempi prosessi kuin vaikka lenkille lähtö, tai muu liikunta, purkaakseen tunteitaan. Anteeksianto ei yleensä juolahda mieleen siinä kohtaa, kun suuttumus tai jopa viha kuohahtaa pinnalle. Tällöin meidät valtaa suuri loukkaantumisen ja suuttumisen tunne, josta on vaikea irtautua suuttumisen alkuvaiheessa. Tunnistatteko tilanteen?

Anteeksiantamiseen tarvitaankin aina tilaa ja aikaa, jotta se voi toteutua. Anteeksiantaminen pahasti loukattuna vaatii vahvaa tahtotilaa antaa anteeksi sekä päättäväisyyttä opetella ajattelemaan ja toimimaan toisin. Tällä viittaan siihen, että ei jatka vihanpitoa tai lietsoudu ”sotaan” vaan on tässä kohtaa hieman suurempi ihminen.

”Anteeksiantaminen toiselle alkaa antamalla itselle anteeksi.”

Mistä anteeksiantaminen siis todella alkaakaan? Se alkaa antamalla itselle anteeksi. Anteeksiantaminen toiselle saattaa ensin tuntua oudolta ja vaikealta, mutta tätä pystyy kyllä treenaamaan elämän aikana. Anteeksiannosta on tehty useita tutkimuksia, joiden mukaan se kulkee käsi kädessä henkilön hyvinvoinnin kanssa. Aloita anteeksianto antamalla itsellesi anteeksi, että tunnet jotain: sano itsellesi anteeksi, ilman suurta tunnekuohu -tilaa. Jos pystyt ajattelemaan suuttumuksen kohdettasi, sano itsellesi antavasi anteeksi myös hänelle. Tällöin ei tarvitse tuntea mitään ”armahdus” tai vastaavaa tunnetilaa, riittää että olet neutraali. Olet sinä.

”Anteeksiannon avulla voi myös pyrkiä pääsemään eroon tunnekuohusta, jos vihaiset, jopa katkerat ajatukset pyörivät päässä.”

Anteeksiantamisesta haluan nostaa vielä sen pointin, että kaikkea ei tarvitse antaa anteeksi, jos on tullut hyvin loukatuksi tai kokenut vääryyttä loputtomasti. Anteeksiannon avulla voi myös pyrkiä pääsemään eroon tunnekuohusta, jos vihaiset, jopa katkerat, ajatukset pyörivät päässä. Voit siis ottaa anteeksiantamisen myös omaa hyvinvointiasi lisäävänä, koska katkeroitua ei kannata. Se syö meistä liikaa pois ja vihan kohde ei ole varmasti sen arvoinen, että tähän kannattaisi lähteä.

Anteeksiantaminen vaatii aina tahtoa ja tietoista päätöstä käyttää kyseistä menetelmää. Anteeksiantamisen voi toteuttaa esimerkiksi juuri ennen kuin menet nukkumaan, jolloin hetki on yleensä seesteinen ja rauhallinen. Tunnetilan ei tällöin pitäisi olla mitenkään suuri.

Kun annamme anteeksi, syyllisyyden tunne helpottaa. Kun jokin asia aiheuttaa meissä syyllisyyden tunteen, on meidän tärkeä tunnistaa ja tunnustaa itsellemme se, mitä tunnemme: syyllisyyttä. Sano tunne itsellesi ääneen: näin tunnen tässä ja nyt. Syyllisyyden tunne voi tulla esimerkiksi työuupumuksen tai muun hyvin stressaavan, riittämättömyyden tunteen, seurauksena.

”Miksi peruskouluissamme ei opeteta ollenkaan tunteiden käsittelyä ja hallintaa?”

Tämän tekstin pohjalta mieleeni tuli tähän loppuun vielä, että oletteko muuten miettineet, miksi peruskouluissamme ei opeteta ollenkaan tunteiden käsittelyä ja hallintaa? Mielestäni se, jos mikä, olisi peruskoulussa erittäin tärkeä. Olen varma, että jokainen nuori ihminen ei välttämättä edes tunnista omia kaikkia tunteitaan ja ne saattavat hämmentää, kun niitä ei tunnisteta. Aikuisenakin voi olla vaikea käsitellä ja hallita omia tunteita, joten peruskoulussa käydyistä harjoituksista ja teoriasta ei tässä asiassa varmasti olisi haittaa, miten te ajattelette? 🙂