Koli – toteutunut unelma
Olen jo vuosia haaveillut pääseväni Kolille. Ihaillen ja hieman kateellisena olen katsellut ystävien ja tuttujen somepäivityksiä sekä ihastellut museoissa vanhojen suomalaisten taiteilijoiden maalauksia Kolin maisemista. Monta kertaa meidän on pitänytkin jo Kolille mennä, mutta aina on retkipäivänä sattunut niin huono sää, ettemme ole viitsineet lähteä. Viime viikonloppuna unelmani vihdoin toteutui!
Ajoimme Kolin kansallispuistoon nautiskellen upeista itäsuomalaisista maalais- ja metsämaisemista. Suuntasimme opasteiden mukaan Ukko-Kolille. Parkkipaikalta kipusimme vielä jyrkät rappuset ylös Break Sokos Hotel Kolin ja Luontokeskus Ukon pihaan. Kiskohissilläkin olisi normaalisti päässyt, mutta se oli ainakin meidän käyntimme aikana epäkunnossa.
Jo hotellin terassilta avautui ensimmäinen näkymä Pieliselle. Maisema oli niin upea, että melkein liikutuin! Ihanko tosiaan olen täällä? Näkymä oli aivan epätodellinen. Olimme todella korkealla, ja järvi- ja metsämaisema ulottui silmänkantamattomiin. On aivan eri asia katsoa maisemaa valokuvista ja maalauksista, kuin todistaa se omin silmin.
Päätimme lähteä kävelemään 1,4 kilometrin mittaisen Huippujen kierroksen, joka kattaa tärkeimmät huiput: Ukko-Kolin, Akka-Kolin ja Paha-Kolin. Pääreitti oli suhteellisen helppokulkuinen alun jyrkkiä rappusia lukuun ottamatta, mutta huipuille kiipeäminen ja parhaille näköalapaikoille pääseminen vaati hieman enemmän tasapainoa ja uskallusta.
Jo ennen varsinaista Ukko-Kolin näköalapaikkaa oli hienoja kallioita, joista oli henkeäsalpaavan upeat näköalat ja erikoisennäköisiä pystyyn kuivaneita puita. Siellä oli myös rauhallisempaa, joten pystyimme napsimaan kuvia maisemista ja kolmen hengen retkiporukastamme oikein ajan kanssa. Ukko-Kolin huipulla oli ruuhkaisempaa, mutta kalliot muodostivat ikään kuin eri tasossa olevia näköalatasanteita, joten tilaakin riitti.
Seuraavaksi suuntasimme Akka-Kolille. Se oli pieni, metsän keskellä oleva huippu. Ei niin sykähdyttävä kuin muut kaksi, mutta hienot näkymät sieltäkin.
Lopuksi kipusimme Paha-Kolille, joka oli nimensä mukaisesti melkoisen paha. Huippu oli korkea ja jyrkkä. Tasaisen jyrkkää kalliota pääsi kipuamaan suhteellisen helposti kuivalla ilmalla ja hyvillä kengillä. Korkeanpaikankammoiselle huippu ei sovi, sillä ylhäältä avautuu jyrkkä pudotus kallion toiselle puolelle metsään kohti Pielistä. Alas oli pakko tulla puoliksi istuma-asennossa, ettei olisi lentänyt nenälleen alamäessä.
Kierroksen jälkeen palasimme hotellille syömään. Ruoka oli herkullista ja palvelu ystävällistä. Kolin luontokeskus Ukko jäi valitettavasti kokematta, sillä se oli vielä muutaman päivän ajan remontissa.
Kolin reissu oli todellakin unelmien täyttymys ja unohtumaton kokemus. On uskomatonta ajatella, että monet suomalaiset taiteilijat ovat saaneet inspiraatiota samoista maisemista jo yli 100 vuoden ajan. Seuraavaksi jään haaveilemaan yöpymisestä hotellissa Kolin huipulla, kylpylässä nautiskelusta, auringonlaskusta ja -noususta upeissa maisemissa sekä laajemmista tutkimusretkistä Kolin kansallispuistossa.