Piilossa

Keväällä ystäviltä saadut avomaankurkun taimet pääsivät kasvamaan multasäkkiin yhdessä kurpitsan kanssa. Jossain vaiheessa kesää hihkuin ilosta, kun huomasin lehtien alla olevan kaksi pientä kurkkua. Ne olivat tulleet sinne huomaamatta. Kurpitsassakin oli pieni pallero, mutta se on kadonnut jonnekin kuten toinen kurkkukin. Ehkä kurkku ja kurpitsa eivät tainneet olla kavereita keskenään.

Toinen henkiin jäänyt kurkku on saanut kasvaa piilossa ja suojassa lehtien alla isoksi. Tänään se päätyi suuhumme. Kurkku oli kiinteä ja napakka. Maku oli raikas ja maukas, ei liian vetinen. Kuori oli aika paksu, joten söimme kurkun kuorittuna. Kurkku vertailussa se pärjäsi paremmin kuin kaupan kurkku. Näitä voisi kasvattaa ensi vuonnakin, toivottavasti saamme niitä enemmän.

Avomaankurkku pitää paljon ravinteista ja vedestä. Kuumina päivinä sitä on hyvä kastella usein, jotta kurkuista kasvaisi mahdollisimman isoja. Siemeniä kehittävät hedekukat on hyvä poimia pois, emikukkien perässä kasvaa pieni kurkun alku. Kurkku on valmis syötäväksi, kun se on vihreä ja siinä näkyy pieniä uurteita. Sen kavereita ovat muun muassa papu, herne ja tilli. Mahdollisia tuholaisia voi estää hyvällä kastelulla sekä homeen syntymistä tuuletuksella mikäli kurkku kasvaa parvekkeella tai kasvihuoneessa. Kurkku on vähäkalorinen, sisältää paljon vettä ja siinä on muun muassa C- ja K-vitamiinia. Kurkku sopii hyvin salaatteihin ja säilömiseen. Siitä saa myös herkullista tsatsikia ja kurkunviipaleilla voi hoitaa turvonneita silmiä tai viilentää auringon polttamaa ihoa.

IMG_1031.JPG

Avomaankurkku on saanut kasvaa lehtien suojassa isoksi. Puurima on noin 5 cm paksu.

 

 

puheenaiheet vastuullisuus ruoka-ja-juoma
Kommentit (2)
  1. Komea! En tiennytkään, että avomaan kurkkuja syödään ihan tuoreeltaankin, minä olen vain säilönyt, mutta eipä ole itsellä koskaan kasvanutkaan.

    1. En minäkään 🙂 Ainokaista kurkkua en alkanut säilömään, joten päätimme syödä sen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *