Pihassa juuri nyt

Jotta pihakuviot eivät jäisi tyystin matkapostauksien jalkoihin, niin tässä vähän sekalaisia pihakuvia viime päiviltä. Kirjoitteluun ja kuvailuun on ollut hyvin aikaa, kun vettä sataa vähän väliä ja puoli perhettä on jalkapalloturnauksessa ja loma jatkuu.

Kameliajasmikkeen kerrotut kukat ovat todella kauniit ja tuoksuvat vienosti. Kauneuden kääntöpuoli on taas se, että sade tekee kukista painavia ja oksat painuvat. Ensi vuonna voisi ehkä yrittää hieman tukea pensasta, tosin tueksi tarvittaisiin jotakin heinäseipään kokoista, sillä pensas alkaa olla suuri. Ensimmäiseen kukintaan meni monta vuotta eikä vieläkään kuki kuin muutama oksa. Mutta kaunottarillehan nyt sallitaan pientä oikuttelua.

Tämä pihan sivusta näyttää jo hieman siltä, millaiseksi sitä suunnittelin, kun ennen matkaa kaivelin tästä pois kuunliljoja. Eli violettia jalopähkämöä ja valkoista kanadanvuokkoa. Korkeus ja värit sopivat mielestäni hyvin yhteen ja saavat kasvaa sekaisin, sillä tuota vuokkoa ei tietyssä paikassa saa pysymään.

 Etupihan kanadanvuokot kukkivat myös edelleen ja tässä alkaa olla todella ahdasta. Nauhusten siementaimet ovat kasvaneet etualallakin suuriksi, missä niitä ei pitäisi kasvaa laisinkaan. Olen taas ollut liian löperö niiden kitkemisessä ja meinaavat peittää kuunliljat.

Ei liene tarpeen tunnustaa, että ukonkello jäi tänä vuonna vallan tukematta. On se kumma, ettei näitä kasveja voi jalostaa sellaisiksi, että pysyisivät suomalaisessa kesäsäässä pystyssä.

Ensimmäinen kärhön kukkakin on auennut ja se on multiblue, joka muuten näyttää tänä vuonna kukkivat huonosti.

Ja koska edellisestä kuvasta jo paljastui, että värejä löytyy taas tällä hetkellä joka lähtöön, niin lienee turha piiloitella punaista palavaa rakkautta ja keltaisia alpeja. Suikeroalpista en näköjään pääse koskaan eroon.