Malvat ovat vuoden 2007 maatiaiskasveja

ETUSIVU
Yhdistys
Ajankohtaista
Maatiaiskasvit
Maatiaiseläimet
Perinnemaisemat
Siemenvälitys
Maatiainen-lehti
Paikallistoiminta
Liity jäseneksi
Kuva-arkisto
Arkisto
Linkkejä
Yhteystiedot

Takaisin
edelliselle sivulle

 

Joitakin voi ihmetyttää, miksi maatiaiskasviksi ei ole valittu tällä kertaa yhtä ainoaa kasvia, vaan "kaikki" vanhat malvat. Selityksenä tähän käynee se, että malvoiksi kutsutaan useita eri sukuihin kuuluvia kasveja, jotka vielä muistuttavatkin toisiaan. Ehkä yleisimmin meillä on viljelty myskimalvaa (Malva moschata) ja harvemmin sitä suuresti muistuttavaa ruusumalvaa (M. alcea). Toiseksi yleisyydessä tulee harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca), jonka kasvitieteilijät vievät peräti eri sukuun. Jälkimmäisen kasvin kanssa samaan sukuun kuuluu yksivuotisista kasveista suosituin "malva", kesämalvikki (L. trimestris), jolla on perinteisesti isot, vaaleanpunaiset kukat. Nykyään tästä suoraan avomaalle kylvettävästä kesäkukasta on saatavilla myös valkokukkaisia lajikkeita, kuten myös tummemman ruusunpunaisin kukin kukkivia lajikkeita. Uudet lajikkeet eivät myöskään kasva niin korkeiksi kuin jalostamaton laji.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä varsin suosittu on myös maloppi (Malope trifida, aiemmin M. grandiflora, joka tarkoittaa isokukkaista). Se on tumman ruusunpunaisin, isoin kukin kukkiva kesäkukka. Maloppia kutsuttiinkin aiemmin "kesämalvaksi". Kaikki nämä malvakasvit ovat omalla tavallaan viljelynarvoisia, meillä jo kauan kasvatettuja maatiaiskasveja. Yksivuotisista malvoista kannattaa vuosittain kerätä siemeniä, sillä näin saadaan vähällä rahalla ja vaivalla nauttia komeista malvankukista joka kesä. Jos on mahdollista kasvattaa keväällä edes muutamia taimia sisällä ruukussa, saadaan malvaryhmän kukinta-aikaa pidennettyä muutamalla viikolla. Yksivuotiset malvat sopivat hyvin perennaistutusten aukkopaikkojen täydennykseksi. Tietenkin myös monivuotisia malvoja on helppo lisätä tarvittaessa siemenistä. Ne ovat kaikkien vanhoja perennoja arvostavien maatiaispuutarhureiden peruskasveja edellytyksellä, että puutarhassa on niille soveliasta multavaa hiekka- tai moreenimaata kasvualustaksi. Märässä savimaassa ne eivät kovin hyvin menesty.

Onpa huonekasvienkin joukossa meillä jo pitkään kasvatettu maatiaiskasvi, huonemalva (Anisodontea capensis, aiemmin Malvastrum capense). Se kukkii hyvin runsaasti koko kesän pienin, vaaleanpunaisin malvankukin. Se kuuluu siihen suureen huonekasvien ryhmään, jotka ovat jääneet pois viljelystä syystä, ettei niille ole nykyasunnoissa tarjolla viileää ja valoisaa talvehtimispaikkaa.

Niin myski- kuin ruusumalva kuin harmaamalvikkikin ovat oivia perennoja aurinkoiselle paikalle läpäisevään maahan. Yhtä suuria ilonaiheita ovat suoraan keväällä ulos kylvettävät kesämalvikki ja maloppi. Niiden kukinta kestää jopa runsaat pari kuukautta, kunhan vain ravinteita ja kosteutta riittää. Niitä ei kannata kylvää tiheästi riviin, jolloin ne kukkivat huonosti, vaan mieluiten hajakylvöksenä vaikkapa neliömetrin kokoiselle alalle. Kun taimet ovat lähteneet kasvuun, kylvös on harvennettava kunnolla (taimiväli 20-30 cm), jotta jokaisella taimella on riittävästi kasvutilaa.

Vanhoissa siemenhinnastoissa esiintyi myös kiiltomalva (Malva sylvestris), jota yleensä kasvatettiin yksivuotisena, mutta se voi tulla kaksi- tai jopa monivuotiseksi. Se kasvaa yli metrinkin korkuiseksi. Nykyään näkee kasvatettavan myös sen komeakukkaisempaa alalajia, maurinkiiltomalvaa (M. sylvestris ssp. mauritiana). Kiiltomalvaa, kuten myös pienikukkaisia kylämalvaa (M. pusilla) ja katinjuustomalvaa (M. neglecta) tavattiin aiemmin rikkakasveina pihoilla. Siispä rikkakasvienkin joukosta saattaa löytyä mykyään suuresti harvinaistuneita kasveja, jotka tavallaan ovat myös "maatiaiskasveja". Vanha kasvi on myös kähärämalva (M. verticillata var. crispa), jonka kurttuisia lehtiä on käytetty salaattina.

Pentti Alanko

Maatiainen ry:n siemenluettelossa 2007 on tarjolla seuraavien malvojen siemeniä: myskimalva, ruusumalva, harmaamalvikki, kiiltomalva ja maurinkiiltomalva. Kesämalvikin ja malopin siemeniä on yleisesti myynnissä kauppojen siementelineissä.