Väinönputki (Angelica archangelica) – Pohjolan kasviaarre
Sarjakukkaisten nimet on usein omistettu eri eläimille, mutta väinönputki on nimetty Lapissa ihmisenputkeksi. Väinönputki-nimen antoi Lönnrot, kaiketi Väinämöisen kunniaksi.

Koska saamelaiset hyödynsivät tarkkaan kasvin kaikki osat vuoden mittaan, eri kasvuvaiheille annettiin omat nimensä. Linné kirjasi niitä ylös: 1. vuoden juurakko oli urtas, kuorittu varsi rasi jne. Linnén väinönputkelle antama tieteellinen nimi Angelica tarkoittaa enkeliä, ja Suomessakin tunnetaan nimi enkelten yrtti. Legendan mukaan paiseruton riehuessa Euroopassa arkkienkeli osoitti unessa eräälle munkille kasvin lääkkeeksi ruttoa vastaan.

Kuva: Riku Cajander

Katovuosien ravintolisä, säilöntäaine ja hyväksi karjallekin

Linnékin mielistyi väinönputkeen. "Ennen kuin kukinto on täydellisesti kehittynyt, verso katkaistaan maanpinnan läheltä ja lehdet poistetaan, kuori irrotetaan varresta puukolla, hampailla tai kynsillä ja vedetään sitten tyvestä latvaan samalla tavoin kuin hampusta. Jäljelle jäävä kuorittu varren osa, joka on hohtavan valkea, ontto ja mehevä, syödään nauriiden tai omenoiden tavoin raakana ja suurella ruokahalulla."

Sananlasku "Isä putkeen, poika marjaan, muu perhe muurameen" kertoo suomalaisten innosta hyödyntää kasvia. Tuoreita varsia syötiin sellaisenaan tai keitettynä. Katovuosina varsia kuivattiin puurojauhoksi, mikä oli hyvä ravintolisä, koska siinä on runsaasti proteiineja, C-vitamiinia, luteeni-karotenoidia sekä lukuisia hyödyllisiä rasvahappoja ja kivennäisaineita.

Väinönputken varret, tuore tai kuivattu lehtisilppu ja siemenet sopivat maustamaan monenlaisia ruokia, juomia ja leivonnaisia. Käyttövinkkejä löytyy esim. Sinikka Piipon Villivihannekset-kirjasta.
Maitoruokalajeihin saatiin makua ja säilyvyyttä yrteillä. Maito-yrttiseosta (komboa) tehtiin Pohjolassa mm. näin: väinönputkea keitettiin ja vähän suolattuna se sekoitettiin maitoon. Syntynyt juustomainen, vitamiinipitoinen sekoitus säilyi esim. lähteeseen upotettuna aina kevääseen asti.

Sokerin yleistyessä väinönputken varsista alettiin valmistaa hyytelöitä ja hilloja. Alkukeväällä, kun kasvi on miedoimmillaan, varsia ja lehtiruotia voi säilöä sokerin ja raparperin kanssa. Ruokakäytössä väinönputki vaatii seurakseen jotain hapanta, kuten raparperia tai sitruunaa.

Väinönputki on maistunut poroille ja karhuille. Lehdet ja juuret ovat erinomaista karjanrehua. Väinönputkella on tuettu poikivia lehmiä ja sitä on käytetty eläinten vahvistavassa yleislääkkeessä.

Käyttö rohtona

Nyky-Suomessa väinönputki on Fimean lääkeluettelon rohdoskasvi, jota ei saa pitää kaupan elintarvikkeena. Tutkimustietoa on niukahkosti, mutta kansanlääkinnässä väinönputkea on käytetty lähes joka vaivaan sydänsuruista dementiaan.

Sitä on käytetty mm. flunssan ensioireisiin ja muihin hengitystiesairauksiin, vastustuskykyä nostattamaan ja yskään limaa irrottamaan. Väinönputkessa on antibakteerisia ja antifungaalisia ainesosia, joten se ehkäissee tulehdus- ja tartuntatauteja. Talvella väinönputkenjuuren pureskelu suojasi keripukilta.

Juuri käy rohdoksi teenä, tinktuurana tai öljynä. Sen yhdisteet vaikuttavat kouristuksia laukaisevasti ja juurta onkin käytetty niin mielen kuin kehon kramppeja laukaisemaan. Kasvin uskotaan vaikuttavan hermostoon joko piristävästi tai rauhoittavasti, tarpeen mukaan. Juurikeitettä on nautittu rauhallisen unen saamiseksi.

Juurten lisäksi rohdoksena käytetään hedelmiä, joissa on paljon eteeristä öljyä, jonka sisältämät terpeenihiilivety-yhdisteet edistävät ruuansulatusta ja ehkäisevät ilmavaivoja. Hedelmistä haudutetaan teetä tai lisätään mausteeksi katkeroihin tai muihin ruoansulatusta edistäviin juomiin. Myös siementen pureskelu poistaa ilmavaivoja.

Kasvia on käytetty puutostiloihin, särkyihin, reumaattisiin vaivoihin, ihottumiin ja haavoihin. Hedelmistä tehdyllä voiteella on karkotettu täitä. Väinönputken uskottiin vaikuttavan myös miehiseen kyvykkyyteen.

Ulkoisesti väinönputkella hoidettiin kihtiä ja reumaa. Juuria poltettiin, koska savun hengittämisen uskottiin puhdistavan ilmaa tartuntavaaran aikana. Juuria myös pureskeltiin markkina- ja kirkkomatkoilla vastustuskyvyn parantamiseksi.

Väinönputkiuute oli desinfioiva ainesosa keskiajalla suositussa Carmelita-vedessä, joka paransi päänsäryn, pidensi ikää, suojasi noidilta ym. Juurista tislattua Angelica-öljyä käytetään yleisesti vatsa-, yskä- ja nuhalääkkeisiin.

Lisää aiheesta löytyy mm. Sinikka Piipon Suomen luonnon lääkekasvit -kirjasta (Tammi 2018).

Lääkekäyttö meillä ja muualla

Norjassa kasvia viljeltiin jo viikinkiajalla. Lääkinnällisestä käytöstä on maininta tanskalaisessa teoksessa jo 1200-luvulla. Munkkien matkassa kasvi kulkeutui Norjasta Keski-Eurooppaan ja sitä viljeltiin 1300-luvulla luostareiden rohdostarhoissa. Norja vei ainoana maana väinönputken juurta lääkkeeksi ympäri maailmaa 1500–1600-luvulla. Tehokkaan keräyksen ja viennin takia kasvi hävisi monelta paikkakunnalta kokonaan.

Lontoon suuren ruton aikaan 1662 väinönputkivedestä tuli virallinen lisäke kuninkaalliseen ruttolääkkeeseen. Väinönputken juurirohdosta sai apteekeista 1800-luvun loppuun asti.
Saamelaiset ja Amerikan siirtolaiset käyttivät väinönputken juurta tupakan korvikkeena sekä keinona irrottautua tupakasta. Teelusikallinen kuivattua juurijauhetta piippuun tai mälliksi poisti mielitekoa tupakkaan ja vahvisti hermoja ja vatsaa.

Nykyään, vuosien aliarvostuksen jälkeen kasvia taas tutkitaan, viljellään ja käytetään Suomessa. Raskaana olevien, imettävien tai verenhyytymishäiriöistä kärsivien kannattaa varoa väinönputkirohtoja.

Aromaattinen öljy on monessa mukana

Juurista tislattavasta eteerisestä öljystä on kaasukromatografisesti voitu tunnistaa lähes 200 eri yhdistettä. Yhdisteiden pitoisuudet vaihtelevat uutoksissa mm. kasvuolosuhteiden mukaan. Myös kuivatussa varressa on haihtuvia öljyjä, fenoleita, fenolihappoja, karvasaineita ja antioksidantteja.
Katkeruutensa vuoksi yrtti sopii maustamaan alkoholijuomia. Se on ollut munkkiliköörien (Bénédictine ja Chartreuse) mauste 1500-luvulta asti. Sillä maustetaan myös vermuttia ja joitakin ginejä.

Väinönputkea viljellään Keski-Euroopan maissa kaupalliseen käyttöön, koska juurista tislattua öljyä käytetään mausteena alkoholi- ja makeisteollisuudessa. Juurta tuodaan myös Suomeen likööriteollisuuden tarpeisiin, vaikka Lapissa kasvanut väinönputki on tutkimuksissa todettu etelässä kasvaneita aromikkaammaksi. Pohjoisen yöttömät yöt ja viileät olosuhteet parantavat aromaattisten yhdisteiden pitoisuuksia. 

Kosmetiikassa juurta voidaan käyttää jauheena tai uutteena mm. kylpysekoituksissa sekä aromaterapiatuotteissa.

Missä se kasvaa ja miten sitä voi kasvattaa

Lapissa väinönputki kasvaa yleisesti kosteilla paikoilla, mutta Kainuun eteläpuolella se on rauhoitettu. Se on ainoa hyötykasvi, joka on peräisin napapiirin pohjoispuolelta ja levinnyt etelästä pohjoiseen.

Väinönputki sopii hyvin kotipuutarhaan, ja viljely on helpointa aloittaa taimesta. Kotiuduttuaan kasvi siementää ja kasvattaa paljon pikkutaimia. Se viihtyy ravinteikkaassa, syvämultaisessa ja kosteassa maassa valoisalla kasvupaikalla. Maaperä saisi olla lievästi hapan.

Jollei tainta saa, hankitaan siemeniä. Siemen ei lähde itämään ilman kylmäpuraisua, joten siemenet kylvetään syksyllä. Kylvökset itävät keväällä ja syksyllä taimet voidaan vaikkapa siirtää harjupenkkiin.

Viljely harjussa helpottaa juurten nostoa, sopiva väli on 80 cm ja taimiväli 30-40 cm. Harjupenkkiä pitää kastella, koska kuivuus edistää kukkavarsien muodostumista. Jos kukkavarsia kehittyy, ne on leikattava pois, tai juuri jää pieneksi. Kateaineet parantavat lehti- ja juurisadon määrää.
Siementuotantoon kukkavarret kerätään heinä-elokuussa siementen ollessa keltaisen ruskeita. Parhaat siemenet saadaan pääkukinnosta ja ensimmäisestä sivukukinnosta. Kukkavarsien kuivuttua lämpimässä viikon verran siemenet varisevat helposti.

Sadonkorjuu ja käsittely

Nuoret lehdet ja varret kerätään keväällä, kun maku on miedoimmillaan. Kun varret leikataan ennen kukintaa, kasvista tulee monivuotinen. Hedelmät ja siemenet kerätään syksyllä (n. 200 siementä/g).
Juurisato kerätään toisen kasvuvuoden syksyllä tai varhain seuraavana keväänä ennen kasvun alkua. Kotitarveviljelmiltä juuret nostetaan talikolla. Juuristo on tippaleipämäisen haarautuva, ja ohuetkin juuret kannattaa hyödyntää, koska hiusjuurissa aromaattiset aineet ovat vahvimmillaan. Suuri osa väinönputken tehoaineista on ihan kuoren alla.

Nostetut juuret listitään esim. vesurilla, pestään lyhyen liotuksen jälkeen, palastellaan viipaleiksi ja kuivataan noin 35 oC:ssa 3-4 vrk. Kuivaus onnistuu kuivurilla, uunissa tai lattialämmityksen päällä. Lämpötilan pitää pysyä alle 40oC:en, jottei tehoaineita häviä.
Kasvin furanokumariinyhdisteet altistavat ihoa UVA-valolle, joten etenkin juurta käsitellessä iho kannattaa suojata.  

Säilöntä onnistuu myös uuttamalla. Väinönputken eri osista, etenkin juuresta, voi tehdä tinktuuroita eli alkoholiuutteita. Kasvinosia voi myös pakastaa.

Lisää tietoa viljelystä voi lukea mm. näistä Bertalan Galambosin kirjoista: Luonnonmukainen yrttiviljely ja Mauste- ja rohdosyrttien luonnonmukainen viljely.

Väinönputkesta löytyy paljon tietoa, käyttöohjeita ja reseptejä. Tartu toimeen, osta siemeniä ellet saa taimia ja aloita kiinnostava taival väinönputken kanssa!

Tarja Suksi, teksti