Ruokamuisto: Kantapään kautta palsternakan pauloihin

Marjo Äikkäästä tuli palsternakan ystävä nolon tilanteen seurauksena. 

”Piti tehdä palsternakkakeitto, mutta tämähän on purjo-perunakeitto? Marttapiirin neuvoja esitti kysymyksen hämmästyneenä, ja minua nolotti kauheasti. Näin siinä kävi, kun palsternakka tuntui kamalan vieraalta. 

Elettiin 1990-luvun puoliväliä. Marttayhdistyksemme järjesti ”yrttipidot”, jonne tuli marttapiirin työntekijä, muistaakseni kotitalousneuvoja, arvioimaan tekemiämme ruokia. Tarkoitus oli hyödyntää monenlaisia yrttejä ja kasviksia. Minun tehtäväkseni oli etukäteen annettu yrttinen palsternakkakeitto. 

Palsternakkahan on vanha juures, mutta siihen aikaan se ei ollut lainkaan muodikas. Minäkään en ollut tainnut koskaan käyttää sitä ruoanlaitossa. Kovan etsinnän jälkeen vaivoin löysin palsternakkoja torilta. Kilohinta tuntui niin kovalta, etten raaskinut ostaa. Päätin soveltaa: purjoa ja perunaa minulta ainakin löytyisi, ihan omalla kasvimaalla kasvaneita. 

Mielestäni keitosta tuli oikein hyvä, mutta eihän se vastannut lainkaan tehtävänantoa – yrttejäkin oli niukasti. Piirin työntekijä oli syystäkin ihmeissään. Ja kyllähän minua nolotti. Olen maatalon emäntä ja tottunut tekemään ruokaa isolle perheelle, mutta silti en ollut rohjennut kokeilla jotakin itselleni vierasta kasvista. 

Tapahtuneesta suivaantuneena kylvin palsternakkaa kasvimaalleni. Sitä tuskin meidän tontilla kasvaisi ilman niitä yrttipitoja! Palsternakka antaa ruokaan erityisen makeahkon, miedon maun, josta pidän. 

Osan palsternakoista nostan talvisäilytykseen kellariin myöhään syksyllä, kun maa on jo kohmettunut ja palsternakka on saanut pienen kylmäkäsittelyn. Se antaa sille sen parhaimman ominaismaun. Loput jätän maahan talveksi ja keväällä on mukava nostaa tuoreita juureksia ruoanlaittoon. 

Kun nykyään herkuttelen uunissa paahdetulla palsternakalla ja balsamiviinietikalla, 30 vuoden takainen muisto huvittaa.”