14 ideaa keittiöpuutarhaan
1. Kun on menettänyt sydämensä kasvimaalle, hyötytarhan ja koristetarhan erottelu tuntuu tarpeettomalta. Kasvimaalla aherretun päivän päätteeksi tarhuri oikaisee selkänsä eikä tiedä mitään kauniimpaa kuin vihannesmaa ilta-auringon valossa. Eriväriset ja -muotoiset salaatit suorissa riveissä ovat kuin barokkipuutarhasta. Puutarhasuunnittelua voikin harrastaa myös kasvimaan lajikkeita valitessa. Purppura tehostaa vihreää, ja kasvien punaiset väriaineet sisältävät elimistölle tärkeitä suojaaineita.
Näin yrtit tuottavat satoa pitkään
- Yrtit pitävät siitä, että niitä käytetään. Jos haluat kasvattaa yrttejä vain koristeina tai niiden hyvän tuoksun vuoksi, nypi tai leikkele latvuksia, jotta taimet jaksavat tehdä uusia versoja.
- Sijoita ruukut valoisaan paikkaan, mutta ei aivan kovimpaan paahteeseen.
- Kesäkuumalla yrtit pärjäilevät omillaan vain päivän tai kaksi. Jos lähdet matkalle, siirrä taimet pois auringosta ja pyydä kasteluapua ainakin joka toiseksi päiväksi.
- Vankimmat taimet saat torilta tai taimitarhoista, mutta voit kokeilla myös kaupan yrttiruukun kasvattamista. Irrota juuripaakku varovasti pikkuruukusta ja istuta se hiukan isompaan ruukkuun ja hyvään kukkamultaan. Kastele kunnolla.