Ruskolilja, Lilium bulbiferum
Ruskolilja tuli Suomeen 1700-luvulla Ruotsista. Nyt kasvi on palaamassa muotiin, ja sitä näkee kaupunkien taimimyymälöissä. Se sopii muiden perennojen joukkoon paremmin kuin jalostetut liljat eikä saa yleensä liljakukkoa kiusakseen. Ruskolilja viihtyy ravinteikkaassa, kalkitussa savensekaisessa hiekkamultamaassa, joka pidättää kosteutta, mutta läpäisee ylimääräisen veden. Syyslannoitus on sipulikasville kevätlannoitusta tärkeämpi, mutta molemmat ovat tarpeen. Yhteen varteen tulee 3–6 kukkaa. Kun kukinta taantuu, kasvi on aika jakaa. Ruskoliljaa on helppo lisätä sivusipuleista keväällä tai syksyllä. Lue lisää liljojen istutuksesta ja kasvatuksesta.
Korkeus: 50–120 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: kesä–heinäkuu
Idänunikko, Papaver orientale ’Olympia’
Idänunikot ovat perinnekasveja, joita on kasvatettu suomalaisissa puutarhoissa jo 1800-luvulla. ’Olympia’-lajike on pohjois- tai keskisuomalaista alkuperää, jota voi löytyä vanhoista puutarhoista. Sillä on kiemuraiset varret ja suuret, painavat, oranssinpunaiset kukat. Se ei tee siemeniä, mutta leviää maarönsyillään, joista sitä voi lisätä. Idänunikko vaatii kuohkean, multavan ja ravinteikkaan maan. Se kukkii juhannuksen molemmin puolin. Kasvia voi suositella vanhojen hedelmäpuiden alle. Kukinnan jälkeen kasvi lakastuu ja häviää kokonaan näkyvistä.
Korkeus: 60 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: kesä–heinäkuu
Onnenruusu, Rosa ’Onni’
Ruusuharrastajien suosima onnenruusu löydettiin Rovaniemeltä noin 50 vuotta sitten. Sen alkuperää ei tunneta. Käyrät piikit viittaavat kartanoruusuun, olemus ja lehdet neidonruusuun. Kerrannaisten kukkien tuoksu on hyvin voimakas ja ruusuinen. Pensaan haarat kaartuvat alaspäin, ja sen voi ohjata myös köynnökseksi säleikköön. Oksaan muodostuu 6–10 kukkaa. Onnenruusun talvenkestävyys on hyvä ja se onkin menestynyt hyvin Rovaniemellä. Kasvualustan suhteen se on vaatimaton, mutta tarvitsee lannoitusta keväällä ja syksyllä.
Kasvuvyöhyke: I–IV
Korkeus: 100–150 cm
Valon tarve: aurinkoinen
Kukinta-aika: heinäkuu
Kääpiökurjenmiekka, Iris pumila
Aurinkoisella paikalla kääpiökurjenmiekka on varma kukkija. Kukinta alkaa aikaisin keväällä ja kestää pari kolme viikkoa. Kääpiökurjenmiekan eriväriset lajikkeet, pikkukurjenmiekat, kukkivat hieman eri aikoina. Kasvi viihtyy kuivassa paikassa ja suosii kalkkipitoista maata. Koska se ei siedä seisovaa vettä, se kannattaa istuttaa kohopenkkiin tai viettävään maahan. Juurakko istutetaan aivan maanpintaan ja peitetään ohuesti mullalla. Viuhkamaiset lehdet lakastuvat loppukesällä, joten ympärille tarvitaan muita kasveja. Kääpiökurjenmiekka pitää jakaa muutaman vuoden välein.
Korkeus: 15–20 cm
Valon tarve: aurinkoinen
Kukinta-aika: toukokuu
Päivänsilmä, Heliopsis helianthoides
Päiväsilmä on hyvä vaihtoehto kultapallolle, sillä se kukkii kultapalloa pidempään heinäkuun lopusta elokuun loppuun. Kukkiva päivänsilmä houkuttelee monia perhoslajeja. Sillä on sirot, korkeat varret, ja se tarvitsee tuen tai muita kasveja tuekseen. Kasvi viihtyy hikevässä, noin 40 senttiä syvässä multamaassa ja hyötyy kohopenkistä. Se sopii kesäkuussa kukkivien perennojen taustalle. Perinteinen lajike on ’Summer Sun’. Lajikkeella ’Variegata’ on kirjavat, pitsikuvioiset lehdet.
Korkeus: 100–120 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: elokuu
Myskimalva ja ruusumalva, Malva moschata, Malva alcea
Myskimalvaa ja sitä harvinaisempaa ruusumalvaa on kasvatettu Suomessa jo 1800-luvulla. Niiden ruusunpunainen kukinta alkaa heinäkuun puolivälissä ja jatkuu reilusti elokuun puolelle. Kukkien läpimitta on noin viisi senttiä. Jos varren katkaisee ajoissa, sivuhaaroihin tulee uusia kukkia muutamassa viikossa. Ruusumalva on myskimalvaa korkeampi. Molemmat lajit leviävät hyvin siemenestä. Ne viihtyvät kuohkeassa maassa, mutta sopeutuvat monenlaiseen kasvualustaan. Jäykkä savi tai hiekkamaa ei niille kuitenkaan kelpaa. Malvat sopivat esimerkiksi kellokukkien joukkoon, jotka kukkivat malvoja aikaisemmin. Lue lisää malvan kasvatuksesta.
Korkeus: 30–100 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: heinä–elokuu
Jalopähkämö, Stachys macrantha
Terveellä jalopähkämöllä ei ole tuholaisia. Joidenkin mielestä kasvi leviää liian voimakkaasti, mutta sen seurassa pärjäävät ainakin päivänliljat, kurjenmiekat, tarha-alpi ja mirrinminttu. Kun jalopähkämön taimet istutetaan 40 sentin välein, jakamisen tarve vähenee. Kasvi on pintajuurinen, ja sitä on helppo lisätä maavarresta. Se sopii puutarhaan, jossa on tilaa. Jalopähkämö menestyy pohjoisessa Ivaloa myöten. Se viihtyy parhaiten puolivarjossa ja tarvitsee ravinteikkaan, runsasmultaisen ja kosteutta pidättävän maan. Kukinta kestää kolmisen viikkoa.
Korkeus: 50 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: kesä–heinäkuu
Lehtoängelmä, Thalictrum aquilegiifolium
Lehtoängelmä kasvaa luonnonvaraisena lehdoissa ja lehtokorvissa. Se on Suomessa rauhoitettu. Röyhykukintoinen kasvi on kaunis myös lehtiperennana. Se sopii vehmaitten kasvien joukkoon ja metsäpuutarhaan. Sävyharmoniaa saadaan istuttamalla se harmaamalvikin ja ukonhatun seuraan. Korkeudestaan huolimatta kasvi pysyy hyvin pystyssä. Tuuliseen paikkaan se ei sovi. Kukinnan jälkeen kasvia koristavat riippuvat siemenpähkylät. Lehtoängelmä viihtyy hapahkossakin maassa, jos maa pidättää kosteutta. Kuivassa paikassa kasvi altistuu taudeille ja tuholaisille.
Korkeus: 100–120 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: kesä–heinäkuu
Asiantuntijat: Eija Tommola, Tommolan Tila ja Marja-Kaisa Siipola, Kukka-Kaisan Taimisto
