Kun viisi lasta vielä nukkuu, Anna pyrähtää rakkaalle, kukkivalle kasvimaalleen: "Nautin täällä omasta ajastani"

”Porkkanoiden hienoliuskaisissa naateissa kimmeltelee vielä kastepisaroita, kun tulen aamuvarhaisella kasvimaalleni. Kipinä-kissa tulee kiehnäämään jalkoihini, sikureiden ja kehäkukkien kukat avautuvat heti, kun aurinko alkaa paistaa. Nautin täällä hetken omasta ajastani, ennen kuin viisi lastamme heräävät. Seuraavan kerran ehdin puutarhatöihin pienimpien päiväuniaikaan, tai ehkä vasta illalla, kun Eveliina, Aaro, Heikki, Enna ja Esko ovat jo menneet nukkumaan.

Aloitin kasvimaaharrastukseni kymmenisen vuotta sitten. Ensimmäisen kasvimaani perustin lavoihin edellisen kotimme pihalle, mutta viljelyintoni roihahti uusiin ulottuvuuksiin, kun muutimme viisi vuotta sitten tänne lapsuudenkotiini Mietoisiin.

Pitkään kesannolla ollut kasvimaa oli ensimmäisinä vuosina enimmäkseen perunalla – sen viljely on hyvä keino häätää rikkaruohoja. Parina viime kesänä lajikevalikoima on laajentunut muillakin vihanneksilla sekä monenlaisilla kukilla, kun kiinnostuin kukkia ja vihanneksia yhdistelevästä potager-tyylistä.

Nyt olen ajatellut vielä vähän laajentaa kasvimaatani niin, että se ulottuisi lasten jalkapallokentän laitaan asti. Enempää tilaa en tarvitse, sillä olen oppinut, että viljelmien pitää olla vain sen kokoiset, että ne saa pidettyä kunnossa.

Kun katson ympärilleni, ajattelen edellisiä sukupolvia. Heidän työnsä jäljet näkyvät kaikkialla. Kasvimaani vieressä avautuvalla ohrapellolla oli aikoinaan isovanhempieni lehmälaitumet, horisontissa siintävistä metsistä hakattiin yli sata vuotta sitten hirret, joista talomme on rakennettu.

Edeltävät sukupolvet ovat aikoinaan valinneet myös kasvimaani paikan. Se on ollut näillä sijoillaan navetan kupeessa viimeiset sata vuotta, vieressä on vanha omenatarha sekä pähkinä- ja herukkapensaita. Pastöroimme omenasadosta syksyisin mehua, jota riittää koko talveksi. Lapset odottavat, koska pähkinäpensaiden hedelmät alkavat ruskistua ja putoilla maahan. Silloin pitää olla nopea, että ehtii poimia herkut ennen oravia.

Elokuun alussa kehäkukat, auringonkukat, miekkaliljat, kosmoskukat, asterit, ruiskukat, tsinniat ja samettikukat ovat kasvimaalla täydessä loistossaan. Harrastan kimppujen tekoa ja käytän mieluiten itse kasvattamiani kukkia. Ovathan ne paljon ekologisempiakin kuin kaupasta ostetut. Kukat on tarkoitettu myös perhosia ja muita pölyttäjiä varten.

Syötävää satoa kasvaa kukkien seassa niin paljon, että olemme vihannesten suhteen omavaraisia lähes koko kesän ajan. Tuntuu hienolta, kun juhannuksesta elokuuhun voi kävellä ruokakaupassa suoraan vihanneslaarien ohi.

Porkkanat ovat koko perheen suosikkeja. Kasvatan neljää erilaista lajiketta. Pienet ja makeat karottiporkkanat ovat ensimmäisinä valmiita. Dumle-pupummekin saa joskus herkutella niillä. Pidämme myös salaateista, herneistä, pavuista ja kesäkurpitsasta. Pienestä kasvihuoneesta saamme lisäksi tomaatteja ja kurkkuja.

Paikka sopii hienosti viljelyyn, vaikka onkin aika hallanarka. Aurinko paistaa koko päivän. Tuulensuojaksi olen istuttanut kasvimaan ympärille marjaomenapensaita ja herukoita. Korkeat auringonkukatkin pehmentävät tuulenpuuskia. Olen kääntänyt koko alan omin käsin talikolla. Jyrsin tai muu kone vain pilkkoisi rikkaruohojen juuret pieniksi, ja ne levittäytyisivät entistä laajemmalle. Maa on savista vanhaa merenpohjaa, mutta se paranee koko ajan käytössä.

Käytän lannoitteena nurmikon leikkuusta syntynyttä ruohosilppua sekä kanankakkaa. Humuspitoisuus kasvaa siitäkin, että haravoin tänne syksyllä pähkinäpensaiden lehdet ja jätän kasvustot paikoilleen talveksi. Sekoitan ne multaan keväällä, kun uusi kausi taas alkaa.”