Istutussuunnitelma: syksyn heinät ja perennat
Piha ja puutarha

Istutussuunnitelma: syksyn heinät ja perennat

Ota syksy vastaan leimuavin värein ja istuta pihallesi hallaöitä uhmaavia perennoja. Myöhäisimmät lajit kukkivat jopa lumentuloon saakka ja ilahduttavat sateentuhruisia aamuja myös maljakkoon poimittuina.
7.9.2017
 |
Viherpiha

Kesän kukkaloisto ole vielä ohi, vaikka syksy ottaakin jo ensiaskeleitaan viilenevine päivineen ja tummuvine iltoineen. Monet kesäkukat kukkivat edelleen, ja syyskesän perennoista osa vasta availee nuppujaan. Kosteat yöt ja lämpimät, aurinkoiset päivät saavat kasvit hehkumaan, eikä kastelusta tarvitse enää huolehtia. Talventulo näyttää viivästyvän vuosi vuodelta, joten myöhäisimmätkin lajit ehtivät yleensä kukkia ennen yöhalloja.

Kesän ja syksyn taite onkin puutarhassa komeiden, korkeiden ja pensasmaisten perennojen loiston aikaa. Syyskesällä pyrähtävät lentoon myös värikkäät päiväperhoset, jotka vierailevat ahkerasti kukkapenkeissä. Perhosten suosikkeja ovat muun muassa topakat punatähkät ja punahatut, muhkeat keltakukkaiset nauhukset, perinteiset syysasterit ja herttaiset isotähtiputket. Myös lokakuuhun asti ahkerasti kukkivat piiskut ja ihanasti vaniljalta tuoksuvat punalatvat vetävät perhosparvia puoleensa.

Uhkeiden perennojen rinnalle sopivat koristeelliset heinät, jotka keventävät kasviryhmiä siroine lehtineen ja kauniine röyhykukintoineen. Kotimaiset luonnonlajit, kuten metsä- ja nurmilauha, kastikat sekä sarat, ovat koristeellisia, kestäviä ja kasvupaikan suhteen melko vaatimattomia. Niistä on myös jalostettu näyttäviä lajikkeita, kuten kirjavalehtistä koristekastikkaa ’Overdam’ sekä nurmilauhaa ’Goldschleier’, jolla on hienot keltaiset kukinnot. Kotimaiset maarianheinät ja tuoksusimakki tuovat syyspenkkiisi kanelimaisen tuoksun.

Kokeile myös eksoottisia koristeheiniä. Esimerkiksi parin metrin korkuinen pampaheinä kerää katseet sinivihreiden lehtiensä ja suurten, valkoisten tai vaaleanpunaisten kukintojensa ansiosta. Istuta se lämpimään paikkaan ja suojaa talveksi. Myös siro preeriaheinä sopii syksyn perennapenkkeihin, sillä sen versot värittyvät kauniin keltaisiksi ruskan myötä.

Istutussuunnitelma: syksyn heinät ja perennat

Istutusryhmän koko noin 4 x 2 metriä.

Kasvimäärät

  • 8 syyskaunosilmää
  • 7 koreakärsämöä
  • 7 syyskimikkiä
  • 3 elefanttiheinää
  • 7 siniheinää
  • 6 syysmaksaruohoa

Malli-istutuksen kasvien hinta noin 200 euroa.

1. Syyskaunosilmä, Coreopsis verticillata

Erittäin kestävä ja helppohoitoinen perenna peittyy lämpimän keltaiseen kukkahuntuunsa syyskesällä, ja kukinta kestää pitkään. Tukevat versot pilkistävät maasta keväällä melko myöhään. Ne ovat kauniita raikkaanvihreiden, keveiden ja neulasmaisen ohuiden lehtiensä ansiosta. Leviää maltillisesti rönsyilevän juuristonsa avulla. Jaa kasvustot tarvittaessa keväällä. Kasvualustaksi sopii tuore ja kalkittu hiekka- tai multamaa, menestyy myös savensekaisessa maassa. Istuta taimet noin 40 sentin välein.

Valon tarve: aurinko–puolivarjo

Korkeus: 50–70 cm

Kukinta-aika: elo–syyskuku

2. Koreakärsämö, Achillea ptarmica f. multiplex

Luonnonvaraisena kasvavan ojakärsämön kerrannaiskukkaisia lajikkeita kutsutaan koreakärsämöiksi. Ne tekevät runsaasti puhtaanvalkoisia, pyöreähköjä kukkia ja sopivat mainiosti myös kesäisiin kimppuihin. Vaikka ojakärsämö on kosteiden paikkojen laji, koreakärsämöt menestyvät myös tavallisessa, kalkitussa ja tuoremultaisessa maassa sekä kivikkoryhmienkin syvämultaisissa painanteissa. Viihtyy myös savimailla. Huoleton, ei vaadi erityistä hoitoa tai jakamista. Halutessasi voit jakaa taimet keväällä tai syksyllä, uusia taimia saat myös tyvipistokkaista. Istuta 40 sentin välein.

Valon tarve: aurinko–puolivarjo

Korkeus: 40–60 cm

Kukinta-aika: heinä–syyskuu

3. Syyskimikki, Actaea simplex ’Brunette’

Tyylikäs perenna on komea ilmestys läpi kesän syvän viininpunaisten, sormilehdykkäisten lehtiensä ansiosta. Pystyt kukkavanat kehittyvät hitaasti ja ehtivät kukkia vain lämpiminä syksyinä. Useimmat kimikit viihtyvät parhaiten katveessa, mutta Brunette menestyy aivan aurinkoisellakin paikalla, kunhan kasvualusta on riittävän syvä- ja tuoremultainen. Lannoita keväisin esimerkiksi kompostilla ja kastele tarvittaessa pitkinä poutakausina. Istuta taimet noin puolen metrin välein ja anna kasvaa rauhassa vuosien ajan.

Valon tarve: aurinko–puolivarjo

Korkeus: 150–200 cm

Kukinta-aika: syys–lokakuu

4. Elefanttiheinä, Miscanthus sinensis

Kookas koristeheinä on hieman kylmänarka, mutta talvehtii ainakin Keski-Suomen korkeudella suotuisilla paikoilla. Parhaiten onnistut istuttamalla taimet syvämultaiseen, runsasravinteiseen ja kosteutta pidättävään maahan, aurinkoiselle ja tuulensuojaiselle paikalle. Leikkaa versot vasta keväällä ja suojaa kasvustot keräämällä niiden tyvelle syksyn lehtiä. Ei aina ehdi kukkia, mutta on koristeellinen tanakoine, lehtevine versoineen. Röyhykukinnot ovat puna- tai vaaleanruskeita tai hopeanvärisiä lajikkeesta riippuen. Sopii yksittäiskasviksi muiden lajien taustalle tai ryhmäksi, jolloin taimiväli on 70–100 senttiä.

Valon tarve: aurinko–puolivarjo

Korkeus: 150–250 cm

Kukinta-aika: syys–lokakuu

5. Siniheinä, Molinia caerulea

Siro, tuuhean mättään muodostava koristeheinä on miltei kaikkiruokainen kasvupaikkansa suhteen. Voit istuttaa sen perennaryhmään, tuoreeseen maahan veden äärelle tai aurinkoiselle kivikolle. Meillä luonnonvaraisesta lajista on useita lajikkeita, joiden röyhykukkien väri vaihtelee ruskean ja violetin sävyissä. Kukinnot nousevat selvästi sinivihreiden lehtien yläpuolelle. Lehdet saavat punaisen tai keltaisen ruskan. Jätä kukinnot talventörröttäjiksi ja siisti kasvustot tarvittaessa vasta keväällä. Istuta noin 40 sentin välein.

Valon tarve: aurinko–puolivarjo

Korkeus: 40–50 cm

Kukinta-aika: heinä–syyskuu

6. Syysmaksaruoho, Sedum spectabile ’Brilliant’

Paksuversoinen ja pullealehtinen maksaruoho kukkii niin myöhään, että usein ensilumi ehtii sataa sen kukintojen päälle. Lehdet ovat sinertävänvihreitä, ja leveät kukinnot muodostuvat lukuisista tähtimäisistä kukista. Ne kestävät pitkään maljakossa ja kasvattavat helposti juuria. Hieman arka, pohjoisessa ei yleensä ehdi kukkia. Lumettomilla paikoilla talvisuojaus on tarpeen. Ei siedä seisovaa vettä. Sekoita kasvualustaan hiekkaa ja kompostimultaa ja istuta 40 sentin välein.

Valon tarve: aurinko–puolivarjo

Korkeus: 40 cm

Kukinta-aika: elo–lokakuu

2 kommenttia