Jaanan kasvimaa pursuaa satoa – "Viljelyintoni on kasvanut niin, että vihannekset eivät mitenkään mahdu muutamalle aarille"

”Saksanpaimenkoiramme Veera innostuu heti, kun kerron sille, että nyt haetaan kottikärryt ja talikko. Koira tietää, että silloin lähdetään kasvimaalle töihin. Veera on aito puutarhakoira, se on aina mukanani täällä.

Kasvimaani sijaitsee jonkin matkan päässä kotitalostamme. Sinne johtaa mutkitteleva polku perennatarhan halki. Paikka on niin hyvin kuusiaidan suojassa, että täällä on aina lähes tyyntä ja lämmintä, vaikka tuuli pauhaisi vanhojen pihakoivujen ja -kuusien latvoissa ja nostattaisi laineita kotijärvellä.

Muutimme tänne mieheni Harrin kotipaikalle Kouvolan maaseudulle vuonna 1995. Perustin heti ensimmäisenä kesänä kasvimaan ja olen viljellyt omia vihanneksia siitä lähtien. Aikaisemmin kasvimaani sijaitsi läheisellä pellollamme, mutta sitten raivasin sille tilaa pihapiiristä.

Viime vuosina viljelyintoni on tosin kasvanut niin, että kaikki viljelykseni eivät mitenkään mahdu muutamalle aarille, vaan ne vievät aina vain suuremman alan pellostakin.

Harrastan sekaviljelyä eli kylvän ja istutan eri lajeja lähekkäin, toistensa lomaan. Se on tehokasta tilankäyttöä, mutta pidän siitä myös siksi, että minusta vihannesten, yrttien ja kukkien sekoitukset näyttävät mukavilta.

Kasvimaan reunoilla on tilaa korkeaksi kasvaville maa-artisokille, tattareille ja maisseille. Nokkoset rehottavat kasvimaan reunalla ihan tarkoituksella.

Kerään nokkosista satoa pitkin kesää, mutta nyt olen antanut kasvustojen olla jonkin aikaa rauhassa, jotta ne tekisivät siemeniä. Nokkosen siemenet ovat vielä lehtiäkin terveellisempää syötävää, sillä ne sisältävät hyviä rasvahappoja. Ennen vanhaan sanottiin, että hevosen karva kiiltää, kun sille syöttää nokkosensiemeniä.

Hyvistä suunnitelmistani huolimatta joka kerta käy kuitenkin niin, että tila loppuu kesken. Aina sitä ahnehtii liikaa. Sitten ihmettelen nauriin siemenet tai kaalin taimet käsissäni, että mihin ihmeeseen minä nämäkin raukat mahdutan. Tänä vuonna kasvatan valtaosan perunoista ja härkäpavuista suosiolla pellolla, kun ne eivät millään mahtuneet tänne.

Istutin viime syksynä virolaista, isokyntiseksi kehuttua ’Kodaver’-talvivalkosipulia ensimmäisen kerran ’Alexandra’-lajikkeen lisäksi. Kun niiden lehdet alkavat kellastua, on aika ryhtyä sadonkorjuuseen. Autan vähän talikolla, jotta saan sipulit kokonaisena mullasta. Vähän näyttää siltä, että valkosipulit taisivat tykätä niiden multaan sekoittamastani kanalanjätteestä. Molemmat lajikkeet ovat kasvaneet komeasti.

Tulen aina valtavan iloiseksi, kun näen maata kaivellessani lieroja. Rakastan multaa ja kaikkia sen pieniä asukkaita niin, että luulin, että en sen takia koskaan voisi innostua hiekkaviljelystä. Oikein odotan keväällä, että pääsen taas muokkaamaan maata.

Olen tehnyt ison työn parantamalla kasvimaan maata. Se on alun perin kamalaa peltosavea, mutta olen lisännyt säännöllisesti sekaan hevonkakkaa, ruohosilppua ja omien kanojen kakkaa.

Kokeilen nyt myös hiekkaviljelyä – ja olen innoissani tuloksista. Kärräsin osalle kasvimaata keväällä 40 senttiä paksun hiekkapatjan. Se on raekooltaan 0–8-millistä, sillä ilmavuuden vuoksi hienon kiviaineksen joukossa on hyvä olla hiukan isompaakin raetta. Ainakin kaalit näyttävät viihtyvän hiekkaviljelyssä hienosti. Niiden varret ovat niin paksuja ja puisia, että ne saa poikki vain oksasahalla.”

Jaanan hiekkaviljelmässä on hiekkaa 40 cm:n paksuudelta. Hän lannoittaa siinä kasvavia vihanneksia lisäämällä hiekan päälle muutaman viikon välein paksun kerroksen tuoretta ruohosilppua. Sen lisäksi Jaana kastelee taimia pariin otteeseen nokkos- ja kanankakkavesillä. Hiekassa itsessään ei ole lainkaan ravinteita, joten ilman lannoitusta siinä menestyisivät vain salaattien tapaiset laihan maan kasvit.

Hiekkaviljelyn etuja on esimerkiksi se, että hiekka lämpenee multaa nopeammin eivätkä kasvitaudit viihdy siinä. Lehtokotiloita oli Jaanan kokemuksen mukaan hiekkaviljelmässä vähemmän kuin muualla kasvimaalla.

Ilmavassa ja syvässä hiekkapatjassa pitkäjuuristen palsternakkojen, mustajuurien ja porkkanoiden viljely ja sadonkorjuu onnistuvat helpommin kuin mullassa. Jaana huomasi kokeilussaan, että savimaan kasvi lanttu puolestaan ei viihtynyt lainkaan hiekassa.

Unikot, kurkkuyrtit ja kehäkukat koristavat Jaanan kasvimaata vuodesta toiseen. Ne ilmaantuvat paikoilleen itsekseen, sillä Jaana antaa niiden siementää vapaasti. Kasvimaalla viihtyvät lajit ovat hyvin helppohoitoisia. Alkukesällä Jaana yksinkertaisesti repii pois osan taimista, jotta ne eivät tukahduta pieniä vihannesten taimia. Kestolajien lisäksi Jaana kylvää joka kevät myös muita värikkäitä kukkalajeja, esimerkiksi maloppeja ja auringonkukkia.

Jaana on innostunut raakaruoasta eli kypsentämättömästä kasvisruoasta, jossa hän hyödyntää runsaasti oman kasvimaan antimia.

– Helpointa raakaruokaa on popsia vihanneksia suoraan kasvimaalla. Esimerkiksi palmukaali on minusta herkullisimmillaan sellaisenaan, tuoreena ja kasvimaalla nautittuna. Makeaa kyssäkaaliakin syön mieluiten raakana ja paloiteltuna. Joskus pirskotan päälle vähän oliiviöljyä. Kesäkurpitsoista teen raakanuudelia.

Punajuurikkaista valmistettu syvän punainen raakakeitto on Jaanan herkkua. Hän surauttaa sen tehosekoittimessa avokadosta, punasipulista, punajuurikkaista, porkkanoista sekä ripauksesta suolaa ja salvian lehtiä. Tehosekoittimen avulla hän hyödyntää myös ylijääneet naatit kasvismehuiksi.