Kahvikuppeja, lautasia ja kulhoja – löytyykö kaapeistasi Kermansaven Heinä-astioita? Näin rakastetut keramiikkatuotteet saivat alkunsa

Kun 1980- ja 90-luvuilla avattiin lahjapaketteja, niistä putkahti usein ruskeavalkoinen ja pullea Heinä-sarjan muki. Toisinaan lahjanantajat olivat nähneet vaivaa ja hankkineet mukin, joka oli nimikoitu kaunokirjoituskirjaimin.

Mukeja valmistanut Kermansavi oli tulokas suomalaisten keramiikanvalmistajien joukossa. Yritys sai alkunsa, kun Ilkka Paatero muutti 1970-luvulla Heinävedelle johtamaan hiuskosmetiikkatehtaan käynnistystä. Hankkeen ansiosta hän oppi, miten haja-asutusalueiden tuotantolaitokset saavat kehitysaluetukia, ja mielessä alkoi kyteä oman yrityksen perustaminen. Se onnistui vuonna 1976, kun hän perusti päivätyönsä ohessa keramiikkapajan veljiensä Riston ja Jukan kanssa. Tilaksi kolmikko vuokrasi Heinäveden vanhainkodin entisen 420 neliön kivinavetan. Keramiikkatehtaan toimintaa aloittaessaan Ilkalla ei juuri ollut kokemusta keramiikka-alasta, mutta Ristolla oli, sillä hän oli ollut käynnistämässä Pentikin tehdasta Posiolla.

Keramiikkaesineitä valmistettiin alkuun käsityönä dreijaamalla, mutta pian tuli selväksi, ettei Suomesta löytynyt riittävästi taitavia dreijareita, jotta toimintaa olisi pystytty laajentamaan. Yritys tavoitteli paikkaa kolmanneksi suurimpana keramiikkavalmistajana heti Arabian ja Pentikin jälkeen.

Niinpä tuotantoa alettiin koneellistaa ja tehostaa – kaikkia investointiavustuksia hyödyntäen. Tulosta syntyi. Kymmenessä vuodessa yritys paisui 90 henkeä työllistäväksi tehtaaksi, joka toimi tuhansien neliöiden moderneissa tuotantotiloissa. Kahvikuppeja, lautasia, kulhoja ja muita käyttöastioita puskettiin maailmalle puristimilla, 1980-luvulta lähtien myös teollisuusroboteilla, ja poltettiin pitkässä tunneliuunissa.

Alkuaikoina valmistettiin vielä piensarjatuotteita, uniikkiesineitä ja tehtiin lasitekokeiluja kuten raku-keramiikkaa ja suolalasitettuja astioita. Virtaviivaistamisen jälkeen tehdas erikoistui konstailemattomiin, sarjavalmistettuihin ja korkeapolttoisiin käyttöastioihin.

Teollisesta tuotantotavasta huolimatta käsityömäinen ilme oli tärkeä. Jopa esineiden pinnassa jäljiteltiin dreijatuille esineille tyypillisiä kehämäisiä painaumia. Ne tosin syntyivät muotiin tehdyistä uurteista.

Tyylistä pidettiin kiinni, sillä käsityöllä riitti nostetta. Suomessa syntyi 70–80-luvuilla runsaasti käsityöläispajoja, joiden tuotteita arvostettiin ja jotka menestyivät kaupallisesti. Pehmeämpi ilme oli lisäksi kilpailukeino, jolla Kermansavi erottautui Arabiasta.

Kermansavella oli useita tuotesarjoja, muun muassa Perho, Oliivi, Laventeli ja Neilikka, mutta suosituimpana pysyi aina maanläheinen Heinä, jossa oli osia joka lähtöön. Suosikkeja olivat mukien ohella tuhdit aamiaissetit.

1980-luvun lopulla käyttökeramiikan hohde alkoi hiipua ja kilpailu kiristyä halpatuonnin takia. Kermansavi vastasi kilpailuun tuomalla astiavalmistuksen rinnalle kaakeliuunit. 1990-luvun alun lama iski niiden myyntiin ja tuotanto seisoi pitkään. Vaikeista vuosista yritys rämpi kuiville vain nimikkomukien ja kalavatien turvin.

Vuonna 2007 Ilkka Paatero myi elämäntyönsä, kun 150 henkeä työllistäneelle yritykselle ei löytynyt jatkajaa perheen piiristä. Tehtaan osti vuolukivivalmistaja Tulikivi. Samana vuonna luovuttiin myös Heinän valmistuksesta ja neljä vuotta myöhemmin kokonaan astiavalmistuksesta. Sen jälkeen Kermansavessa on valmistettu ainoastaan kaakeliuuneja.