Kasvaako pihallasi japanintatar? Kasvi saattaa tunkeutua jopa talon perustuksiin seitsenmetrisillä juurillaan
Piha ja puutarha

Kasvaako pihallasi japanintatar? Kasvi saattaa tunkeutua jopa talon perustuksiin seitsenmetrisillä juurillaan

Vaikka mieli tekisi nopeasti näkösuojaa, älä istuta japanintataria. Kun viheliäinen vieraslaji pääsee leviämään, sen poistaminen on vuosien taistelu.
19.4.2018
 |
Meillä kotona

Japanintatar (Fallopia japonica) on listattu maailman haitallisimpien vieraslajien joukkoon, mutta silti sitä näkee pihoissa Etelä-Suomessa. Luonnon lisäksi kasvista saattaa olla haittaa myös rakennuksille, mitä ei Suomessa ole vielä tarpeeksi tiedostettu.

Iso-Britanniassa monet vakuutusyhtiöt ovat ottaneet tiukan kannan puutarhoissa rehottaviin japanintatarkasvustoihin. Näiden yhtiöiden kotivakuutukset eivät korvaa japanintattaren talon salaojiin, sadevesiputkistoihin, perustuksiin ja seiniin aiheuttamia vaurioita. Nopeasti kasvavan kasvin juuret venyvät jopa seitsenmetrisiksi ja pystyvät tunkeutumaan jopa asfaltin läpi.

Multaa ei saa missään nimessä viedä metsään tai puutarhan muihin kasviryhmiin.
Japanintatar valtaa alaa nopeasti.

Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula on nähnyt japanintatarta suomalaisilla pihoilla.

– Harrastajat ovat jakaneet kasvia, jota näkee etupäässä muutaman vuosikymmenen ikäisissä puutarhoissa. Taimimyymälöistä sitä ei useinkaan enää löydä.

Kerttulan mukaan japanintatar kasvaa voimakkaasti. Aurinkoisilla paikoilla se saattaa yltää liki kolme metriä korkeaksi.

– Japanintatar peittää aggressiivisesti alleen muita lajeja. Jos se pääsee leviämään luontoon, se hävittää alkuperäisiä kasvilajeja.

Japanintatar valtaa alaa nopeasti ja lähtee kasvuun myös pienistä juurenpalasista.

– Onneksi se ei kuitenkaan lisäänny samalla tavalla siemenistä kuin vaikka jättipalsami.

Miten hävittää japanintatar?

Riikka Kerttulan mukaan japanintattaren kanssa paras torjuntakeino on ennaltaehkäisy. Jos japanintatarta haluaa kasvattaa puutarhassaan, sen kasvupaikka kannattaa rajata leviämisen ehkäisemiseksi kauttaaltaan juurimatolla, eikä paikalta saa missään nimessä viedä multaa metsään tai puutarhan muihin kasviryhmiin.

– Kun japanintatar halutaan hävittää kokonaan, myrkytön keino on leikata kasvusto matalaksi ja peittää alue muutamaksi vuodeksi valoa läpäisemättömällä katekankaalla tai vaikka mustalla muovilla. Kasvusto tukahtuu katteen alla ja parin kolmen vuoden päästä kasvupaikalla on puhdas mullos, puutarhaneuvoja opastaa.

Suomen luonnossa japanintatar ja sen sukulainen jättitatar kasvavat toistaiseksi pienessä määrin siellä täällä ja lähinnä eteläisessä Suomessa. Normaalisti niitä näkee teiden varsilla sekä joskus viljelyjäänteistä laajoiksi kasvustoiksi villiintyneinä.

Muun muassa Admiral-vakuutusyhtiön sivuilta löydät kuvia japanintattaren tekemistä vaurioista.

Japanintatar voi kasvaa lähes kolme metriä korkeaksi.
6 kommenttia