Ruusupavun kasvatus – nopeakasvuinen köynnös tuottaa runsaan sadon
Piha ja puutarha

Ruusupavun kasvatus – nopeakasvuinen köynnös tuottaa runsaan sadon

Ruusupapu on reheväkasvuinen ja koristeellinen köynnös aurinkoiseen paikkaan. Voit istuttaa sen ruukkuun tai penkkiin. Ne tuottavat kesän aikana roppakaupalla mureita palkoja. Sama kasvatusohje sopii myös salkopavuille.
19.5.2016
 | Päivitetty 25.3.2024
 |
Viherpiha

Ruusupapu – kasvatus onnistuu näillä vinkeillä

1. Jouduta ruusupavun satoa lyhyellä 2–3 viikon esikasvatuksella. Tue taimet ajoissa tukikepillä, sillä pavun versot kietoutuvat nopeasti sotkuiseksi vyyhdiksi.

2. Totuta taimet ulkoilmaan kaksin- tai kolminkertaisen harson alla. Pavut ovat keväällä kylmänarkoja, ja ne voivat vioittua jo, kun lämpötila laskee lähelle nollaa. Juuristo nauttii kuohkeasta ja lämpimästä kohopenkistä.

3. Tue köynnös jämäkästi, sillä kasvustosta kehittyy kesän mittaan painava. Sopivia tapoja ovat esimerkiksi kota, salko, ristikkäisistä seipäistä tehty rivi, säleikkö ja tukinarut. Versot kasvavat kesästä ja lajikkeesta riippuen 2–4 metrin mittaisiksi.

4. Kerää miedonmakuisia kukkia ruokien somisteeksi. Korjaa palot säännöllisesti ja keskenkasvuisina, kun niiden sisällä olevat siemenet ovat vielä litteitä. Ruusupavun palon pintaa peittää karhea pinta, jonka kypsentäminen silottaa. Jätä taimeen muutama palko pullistumaan, jos haluat kerätä omia siemeniä. Seuraavan vuoden kylvöön kelpaavat kovat ja kuivatetut siemenet.

Kommentoi »