Kehäkukka on kesäkukkien klassikko, joka viihtyy sekä avomaalla että ruukussa – katso ohjeet kasvin kylvöön ja kasvatukseen
Piha ja puutarha

Kehäkukka on kesäkukkien klassikko, joka viihtyy sekä avomaalla että ruukussa – katso ohjeet kasvin kylvöön ja kasvatukseen

Kehäkukka sopii aloittelevallekin viherpeukalolle. Siitä löytyy uskomattoman suuri värikirjo ja kukkia kehittyy pitkälle syksyyn. Kasvi tuo pihallesi ja parvekkeellesi helposti ja edullisesti kukkaloistoa, sillä pussillinen siemeniä maksaa vain pari euroa.
25.9.2018
 |
Meillä kotona

Kehäkukka on suosittu kesäkukka, jonka kasvattamisen voi aloittaa kokematonkin viherpeukalo. Kehäkukkana tunnettua tarhakehäkukkaa (Calendula officinalis) on kasvatettu Suomessa jo 1300-luvulta lähtien, joten mikään uutuuskasvi ei ole kyseessä. Tosin nykyään kehäkukasta löytyy valtava lajikekirjo hyvinkin erivärisillä kukilla, ja siksi kehäkukka tarjoaa vaihtelunhaluiselle uutta kokeiltavaa.

Kehäkukkaa kasvatetaan useimmiten kasvimaalla hyötykasvien seassa, mutta kasvia voi mainiosti kylvää myös tavalliseen kukkapenkkiin. Lisäksi kehäkukkaa viihtyy hyvin ruukkukasvina parvekkeella tai terassilla.

Kehäkukan kasvatus

Sopiva maaperä ja valo-olot

Kehäkukka viihtyy parhaiten multavassa ja ravinteikkaassa maassa, missä sen kasvustoista tulee reheviä ja runsaskukkaisia. Mutta kasvi selviytyy myös hiekkapitoisessa maassa.

Paras kukinta saadaan aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla.

Kehäkukka on upea kasvi kasvimaalla ja kukkapenkeissä. Tässä se viihtyy kurkkuyrtin seurana.

Kehäkukan kasvatus ruukussa

Jos haluat kasvattaa kehäkukkaa ruukuissa, kylvä siemenet ruukkuihin jo huhtikuun alussa. Kun taimet ovat kasvaneet isommiksi, ruukuta ne isompiin ruukkuihin. Kastele ja lannoita säännöllisesti.

Poista kuihtuneet kukat, ettei kasvi ala käyttämään voimiaan siementen valmistamiseen.

Kehäkukan kylvö ja kasvatus avomaalla

Kylvä siemenet huhti–toukokuussa, kun maa on lämmennyt. Tee lannoitettuun, kalkittuun ja tasaiseksi harattuun maahan kylvövako, joka on noin parin sentin syvyinen. Kastele kylvövako ennen kylvöä. Kylvä siemenet noin 10 sentin välein. Lopulliseksi taimiväliksi suositellaan kahtakymmentä senttimetriä, mutta voit taimettumisen jälkeen poistaa joka toisen taimen, mikäli kaikki siemenet itävät. Jos teet usean kylvörivin, jätä rivien väliksi 20 senttiä.

Kastele kylvöstä poutakausina. Kukinta alkaa 9–10 viikon kuluttua kylvöstä. Kun taimet alkavat kukkia, poista kuihtuneet kukat, jolloin kukinta jatkuu runsaana pitkälle syksyyn.

Kerää osa kukista ja kuivata ne. Käytä kehäkukan lehtiä teessä ja ruuanlaitossa. Tuoreita kehälehtiä voit ripotella myös salaatteihin.

Kehäkukan siemenet talteen

Jos haluat kerätä omia siemeniä, älä poista kaikkia kuihtuneita kukintoja vaan anna niiden kehittää siemenet.

Käännä kehäkukkakasvusto syksyllä maan sekaan. Näin varret toimivat viherlannoituksena.

Voit kokeilla kylvöä myös syys–lokakuussa, jolloin siemenet itävät seuraavana keväänä heti säiden lämmettyä. Jos siemenet itävät jo syksyllä, talvehtineet siementaimet saattavat aloittaa kukintansa jo seuraavan vuoden kesäkuussa.

Kehäkukka kylväytyy myös spontaanisti, joten pihasta saattaa löytää sieltä täältä kehäkukan taimia seuraavana keväänä.

Kerää kehäkukan siemenet talteen, kun kukinnot alkavat olla ruskeita. Laita siemenet kuivumaan ja pakkaa ne siementen kuivuttua pusseihin.
Kehäkukan siemenet näyttävä käyriltä ja piikkisiltä. Siementen oudon ulkonäön mukaan kehäkukka on saanut myös kansanomaisen nimen, pässinsarvi.

Erilaisia kehäkukkalajikkeita

Kehäkukasta on jalostettu erivärisiä lajikkeita, joiden väri vaihtelee hempeimmillään aivan kermanvaaleasta persikan väriseen. Lisäksi kehäkukasta löytyy keltaisen, kirkkaan oranssin ja jopa ruskean sävyisiä lajikkeita. Myös kehäkukkien kerrannaisuudessa on vaihtelua lajikkeen mukaan.

'Pink Surprise'

Lajikkeella on herkullisen näköiset, vaalean lohenväriset kukat. Nuppuisina kukat näyttävät vielä oransseilta.

'Bronzed Beauty'

Lajike näyttää hienolta vaaleanpunertavinen kukkineen. Kehälehtien alapinnoissa on jännittävä rusehtava sävy, josta 'Bronzed Beauty' on saanut nimensä.

'Indian Prins'

'Indian Prins' -lajikkeen kukissa on vahva ruskean ja oranssin sävysekoitus.

Muita kehäkukkalajikkeita:

  • 'Porcupine': kaktusdaaliaa muistuttavat, piikikkäät kehälehdet
  • 'Snow Princess' ja 'Ivory Princess': kermanvalkoiset kukat, joissa on vaalea tai tumma keskusta
  • 'Pacific Beauty Mix': värisekoitus, jossa puolikerrattuja kukkia
  • 'Double Orange King': kukat kerrattuja ja kirkkaan oransseja
  • 'Ball's Orange': kirkkaan oranssin, täyteläiset kukat
  • 'Greenheart Yellow': kirkkaankeltaiset kukat, joissa vihreä keskus
  • 'Apricot Daisy': matala (15-20 cm) lajike sopii ruukkukasvatukseen, puolikerrannaiset kellansävyiset kukat
  • 'Honeymoon': kerrannainen kukka keskeltä keltainen, väri vaalenee reunoja kohti kermanvalkoiseksi
  • 'Oopsy Daisy': värisekoitus, jossa kukkien väri vaihtelee valkoisesta keltaiseen, kukkien reunat ovat oranssit
  • 'Orange Flash': värisekoitus, jossa kukkien väri vaihtelee persikan väristä kerman keltaiseen, tumma keskus, kerrannaiset kukat
  • 'Yellow Colossal': isot vaaleankeltaiset kukat
  • 'Orange King': tummanoranssit kerrannaiset kukat
  • 'Fiesta Gitana': Fleuroselect kultamitalisti, isot kerrannaiset oranssit ja keltaiset kukat, tumma keskusta, sopii ruukkukasvatukseen
2 kommenttia