Kiurunkannus on keväisen puutarhan jalokivi – kasvin herkkä kauneus ja lukemattomat värit hurmasivat Tiina Poutasen

Kevät ja alkukesä ovat aikaa, jolloin Tiina Poutasen puutarhassa Tampereella saa katsella visusti jalkoihinsa. Vasta tarkemmalla silmäyksellä näkee kiurunkannuksen hentoisia siementaimia niin ruohikolla kuin poluillakin.

– Kun huomaan, että nurmikolle on tullut siementaimia, laitan paikkaan äkkiä huomiokepin. Oma ja naapurin tenava ovat hyviä varomaan taimia, kunnes ne lakastuvat myöhemmin kesällä. Mieskin menee tästä isoine jalkoineen, Tiina kertoo.

Kiurunkannusten sukuun (Corydalis) kuuluu noin 400 lajia, joista osalla on mukula, osalla juurakko. Mukulalliset lajit kukkivat huhti–toukokuussa, juurakolliset myöhemmin kesällä. Suurin osa lajeista on kotoisin Kiinan ja Himalajan alueelta.

Tiinan pihalla lännenpagodikanukat, jasmikkeet, katsurat ja muut puuvartiset kasvit luovat toukokuussa kiurunkannusten ylle keveää varjoa. Hiekkainen maa ja etelärinne vaikuttavat ihanteelliselta kasvupaikalta lähes mille tahansa kasville. Tiina kuitenkin paljastaa, että osaa kiurunkannuksista on hänen pihallaan hankala kasvattaa. Maa on niille liian emäksinen tontilla aiemmin sijainneen pesulan takia.

– Tontin alaosassa pH on monissa paikoissa reippaasti yli seitsemän. Emäksisyys haittaa kotoisia pysty- ja hentokiurunkannuksia sekä happamilta vuorenrinteiltä kotoisin olevia juurakollisia, usein safiirinsinisiä lajeja.

Sen sijaan Transilvanian ylängöiltä peräisin olevat punasävyiset muodot ja siementaimet ovat viihtyneet ongelmitta.

– Euroopan vuoriston lajit menestyvät puutarhassani hyvin. Sinikukkaisista, Kiinasta kotoisin olevista kiurunkannuksista jotkut pysyvät elossa, jotkut taas eivät.

Useimmat erikoiset luonnonlajit ovat pieniä ja hentoja. Monet jalostetut lajikkeet taas kukkivat näyttävästi keväisessä puutarhassa.

– Harvinaisuuksia ei juuri kukaan edes havaitse, Tiina sanoo ja esittelee Corydalis paschei -lajin hailakoita kukkia. Ei ole sävyä, jota kiurunkannuksista ei löytyisi. Niiden kukinnot ovat kuin jalokiviä.

Tiina on aina halunnut kasvattaa omia kasvilajikkeita, mutta tilanpuutteen takia se onnistui vasta, kun hän innostui kiurunkannuksista. Hän kylvää niitä lisää vuosittain, sillä kylvetyt siemenet menestyvät varmemmin kuin itsestään maahan kylväytyneet. Kiiltävän mustat siemenet pääsevät mullan tai sammalen pinnalle heti niiden kypsyttyä tai syksyllä.

– Siemenet itävät hyvin, kun paikka on vähän sammaleinen. Joskus poltan tulitikulla maahan laikun ennen kylvöä. Polttaminen tuhoaa pintarikat ja tuo maahan sopivasti ravinteita, Tiina perustelee.

Kaupalliset kasvinjalostajat arvostavat kiurunkannusten steriilejä risteymiä, jotka kukkivat pitkään eivätkä tuota itäviä siemeniä. Toista maata on esimerkiksi Rainbow Mix -nimellä myytävä seos, jota Tiina on kylvänyt puutarhaansa ja jota nyt piirittää valtava määrä siementaimia.

–Melkein kaikki kiurunkannukset voivat risteytyä keskenään. Luonnossa niillä ei ole siihen mahdollisuutta, mutta pihassa se onnistuu, kun kasvit laitetaan rinnakkain.

Osan lajeistaan Tiina haluaa pitää puhtaina, joten hän istuttaa ne kauas muista kiurunkannuksista. Vierekkäin taas päätyvät lajit, joiden hän toivoo risteytyvän keskenään. Corydalis decipiens on osoittautunut mainioksi lajiksi uusien risteymien kehittelyssä kasvuvoimansa, helpon risteytymisensä ja hailakan sinervän värinsä vuoksi.

– Olen varjellut sen siementainta. Kun se tuosta vielä tuuhistuu, jaan kasvuston ja vien kohti sopivia kumppaneita, Tiina suunnittelee.

Tiinan mielestä kiurunkannuksen luonnonlajeja on juuri sopivasti kerättäväksi, vaikka alapihalla korkea pH-luku rajoittaakin valikoimaa.

– Pahinta olisi jos keräily loppuisi. Uusien lajien löytäminen on aina yhtä kutkuttavan ihanaa.

Idolikseen Tiina nimeää Rare bulb -nimistä taimistoa Latviassa pitävän ja kasvilöytöretkiäkin tehneen Janis Ruksansin, jonka kotimaassa kiurunkannus on suosittu kasvi.

– Oman taimiston perustaminen ei minua kuitenkaan innosta. Pysyn mieluusti harrastajana.