Kotonaan kosteikossa! Ammattilaiset jakavat 9 suosikkiaan veden äärellä viihtyvistä kasveista

Valkokukkainen suovehka (Calla palustris) muodostaa laajoja kasvustoja vesiaiheen pinnalle tai reunoille. Se on läheistä sukua monille tutuille huonekasveille, kuten kirjo-, viiri- ja huonevehkoille, peikonlehdelle ja flamingonkukille.

Suovehka kasvaa luonnossa kosteikoissa avain pohjoista Lappia lukuun ottamatta, joten se on todella kestävä kasvi. Kukkaa ympäröivä valkoinen tukilehti houkuttelee pölyttäjiä. Tykkään myös suovehkan kauniista sydämenmuotoisista lehdistä.

Voit istuttaa suovehkan multaan vesiaiheen reunalle tai se voi kellua altaan pinnalla. Se lähtee suikertamaan veden pinnalla, juurakko kasvaa vaakasuoraan. Jos suovehka leviää liiankin innokkaasti, kasvustoa voi helposti nykiä pois.

Lumpeista (Nymphaea) vesiaiheen kruunaavat valkolumme 'Alba' tai kuvan punakukkainen 'Attraction', joka on punakukkaisista lumpeista kestävin. Pieniin vesialtaisiin sopii kääpiölumme 'Aurora'.

Pitkään kukkivat lumpeet ovat vesiaiheen kuningattaria! Jos vesiaihe on maapohjainen, sinne on aina helppo istuttaa lumme, jonka versot kasvavat ylös pohjasta. Voit laittaa sen myös vesikasviruukkuun. Muista silloin lannoittaa, jotta kasvi jaksaa kukkia.

Lumpeet viihtyvät erisyvyisessä vedessä, mutta yleisesti vettä on hyvä olla vähintään puoli metriä. Kääpiölumpeelle tosin riittää 30 senttiäkin. Pienestä altaasta lumme on hyvä nostaa syksyllä ja laittaa ämpärissä viileään varastoon.

Kirjokalmojuuri (Acorus calamus 'Variegatus') on kalmojuuren näyttävämpi, kirjavalehtinen muoto.

Miekkamaiset, litteät lehdet ovat valkoraitaiset. Ryhdikäs kalmojuuri muistuttaa keltakurjenmiekan kasvustoa, mutta sen erottaa miellyttävän aromaattisesta, sitruunaisesta tuoksusta.

Meillä taimistolla kirjokalmojuuri viihtyy ja leviää hyvin piha-altaassa, jossa on kumipohja. Kaveriksi sopii esimerkiksi ratamosarpio, jolla on keveät, pilvimäiset kukat. Muista, että kaikki vesiaiheet ovat erilaisia. Isossa maapohjaisessa altaassa on erilaiset olosuhteet kuin pienessä muovialtaassa. Jos tilaa on, kannattaa istuttaa isoja kasveja veteen, sillä ne puhdistavat sitä. Syvään altaaseen voit jättää kasvin talvehtimaan.

Rentukka (Caltha palustris) aloittelee kukinnan etelässä jo toukokuussa, meillä pohjoisempana kukinta on enemmän kesäkuun ilo. Pallorentukka ’Multiplex’ on kerrannaiskukkainen.

Helppohoitoinen rentukka kestää märkyyttä, eikä se kukkaan päästyään ole moksiskaan kylmästäkään keväästä. Tämä luonnonkasvi menestyy niin auringossa kuin varjossakin.

Istuttaisin rentukan 30–35 sentin välein vesirajaan, sillä se voi lillua välillä vedessäkin. Puolivarjossa tai varjossa se ei tarvitse niin märkää maata kuin aurinkoisella paikalla. Se tykkää mehevästä mudasta, lahonneesta lehtimassasta ja kompostimullasta sekä turvepitoisesta maasta. Pyöreähkölehtinen laji sopii myöhemmin kukkivan luhtalemmikin seuraan

Vesiaiheen äärelle sopiva sinikukkainen kaunokurjenmiekka (Iris setosa) muistuttaa siperiankurjenmiekkaa.

Perennan lehdistö on kuin kärjellään seisova kolmio, se tekee lehdet nätisti sivuille. Sen kukinta alkaa kesäkuun puolella Etelä-Suomessa, meillä Raahessa se on yleensä heinäkuun alussa parhaassa kukassa.

Kaunokurjenmiekka pärjää itselläni rantakortteikossa, jossa vesi seisoo aina välillä. Se kestää hyvin olla uppeluksissakin aika ajoin. Kotikonnuillaan Pohjois-Amerikassa se kasvaa suokasvina. Kaunokurjenmiekalle riittää mainiosti normaali multa, mutta kasvualustan olisi hyvä olla tarpeeksi syvä ja tuore. Istuta taimet 40–50 sentin välein, naapuriksi sopii vaikkapa niittykullero.

Terttualpi (Lysimachia thyrsiflora) kestää myös ajoittaista vedessä oloa tosi hyvin. Tällä pystykasvuisella keltakukkaisella perennalla on nimensä mukaisesti terttumaiset kukinnot, jotka nousevat lehtihangoista.

Myös tämä kestävä kosteikkokasvi kasvaa luonnonvaraisena lähes koko maassa. Se viihtyy parhaiten ravinteikkaassa maassa, muttei ole ronkeli sen suhteen.

Taimet on hyvä istuttaa 30–35 sentin välein, jotta kasvusto on tiheä ja tuuhea. Laji viihtyy lammen matalassa rantavedessä, jossa menestyvät myös rantakukka sekä kaunoja keltakurjenmiekka. Terttualpi leviää jonkun verran, muttei rikkaruohoksi kuitenkaan, ja liikoja kasvustoja saa helposti nykäistyä pois.

Roosanvärinen rantatädyke (Veronica longifolia) ’Pink Shades’ tykkää eniten ravinteikkaasta, kosteasta tai märästä kasvualustasta.

Rantatädyke kestää jämäkästi pystyssä niin tuulessa kuin sateessakin. Sitä voi käyttää myös leikkokukkana – pitkä kapea kukinto on kiva yhdistää kimppuun esimerkiksi kiinanritarinkannuksen ja koristeheinien kanssa.

Rantatädyke pärjää monenlaisissa kasvuoloissa ja -paikoissa. Se kasvaa myös savimaassa, jonne ei aina ole helppo löytää kasveja. Samaan istutusryhmään sopivat hienosti myös tarha-alpi ja sinikukkaiset kurjenmiekat. Koska rantatädyke leviää reippaasti, huolehdi siitä, että sillä on hyvin tilaa ja riittävän voimakaskasvuiset naapurit.

Keltainen niittykullero (Trollius europaeus) on pohjoisen luonnossa kosteiden jokirantojen ja tulvaniittyjen kasvi, joten se menestyy kosteassakin kasvupaikassa.

Ravinteikkaasta ja multavasta kasvualustasta pitävä, uljaan pystykasvuinen luonnonperenna on takuuvarmoja suosikkejani. Se kestää veden vaihtelua kasvupaikalla eikä tarvitse mitään paapomista. Helppohoitoinen kasvi on alkukesän ihana valopilkku. Se on kuukaudenkin verran kukassa, toukokuun lopulta aina juhannuksen tienoille.

Niittykullero kehystää kauniisti vesiaihetta, mutta menestyy tavallisessakin kukkapenkissä. Myös savimaassa se pärjää. Niittykullero on perinnepihojen kasvi, mutta sopii monenlaisiin pihoihin ja istutuksiin.

Komea kilpirikko (Darmera peltata) on siitä hauska, että sen kukat tulevat ensin, sitten vasta lehdet.

Kukinto on vaaleanpunainen pallukka, lehdet jopa 50–60 senttiä halkaisijaltaan. Kilpirikko on erittäin peittävä, tiiviiksi matoksi levittäytyvä kasvi, jonka alle ei pääse rikkakasveja. Sitä ei suotta kannata siivota syksyllä vaan jättää lehdet maatumaan ja juuriston suojaksi.

Jos pihassa on iso lampi, istuttaisin kilpirikkoa sen rannalle laajaksi alueeksi ja vaikkapa nauhuksia kilpirikkojen taustakasviksi. Kilpirikko on nätti koko kasvukauden – kukittuaan se muodostaa vihreän rauhoittavan taustan, syksyllä lehdistö värjäytyy kuparinpunaiseksi. Sillä saa vehmautta pienellä vaivalla, pari taimea neliölle riittää.